Elämänmenoa

Päivitetty 9.11.2011 12:59, julkaistu 9.11.2011 12:58

Nuor Jämpsä uudistui

Sivistyslautakunta asetti tiistaina uudet edustajat nuorisoasiain neuvottelukunta Nuor Jämpsään: Juuso Aholan, Emmi Elosen, Jere Koivumäen, Alexandra Kymäläisen, Heidi Ristimäen, Vilma Silvanin ja Heidi Tommisen.

Valitut ovat koulujen, oppilaskuntien ja järjestöjen edustajia. Seuraavaksi Nuor Jämpsä valitsee edustajansa kaupunginhallitukseen ja muihin toimielimiin.

Nuorilla on kokouksissa myös puheoikeus, joten vaikutusmahdollisuus on todellinen. Nuor Jämpsä vakinaistettiin syyskuussa valtuustossa. Tästä lähtien nuorten ääntä tullaan siis kuulemaan aina päätöksenteossa, jos nuoret osaavat asiansa.

Neuvottelukuntaan kuuluu 3 varajäsentä, joita sivistyslautakunta ei ole vielä valinnut. Nuorjämpsäläisten auttajana päättäjiin päin toimii tämän valtuustokauden loppuun sivistyslautakunnan Elina Junnola (kesk).


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)10.11.2011 02:48

Miks lehdessä on mainoksia aivan nurin päin? Kuvia voisi olla vaikka maisemista vähän. Isovanhemmat ovat Jämsästä ja kaukaista sukua jos näkisi vaikka vahingossa lehden sivuilta.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Romanit kukkakauppavarkaissa

    UUTISET 17.5. 12:20 31

  2. Pikastoppivarkaita Olkkolassa

    UUTISET 17.5. 13:34 31

  3. Tuuli sytytti maaston

    UUTISET 17.5. 12:20 30

  4. Hannu Weijo löysi aarteen

    UUTISET 17.5. 12:20 41

  5. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 1110

  6. 203 000 euroa tukea laastariksi Hallin varuskunnan lakkauttamiseen

    UUTISET 16.5. 18:17 77

  7. 71 ylioppilasta Jämsästä, 21 Jämsänkoskelta ja 9 Kuhmoisista

    UUTISET 16.5. 12:12 146

  8. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 1725

  9. Kaupunki saamassa postia Juokslahdelta

    UUTISET 16.5. 14:49 84

  10. Ukkoskausi alkamassa

    UUTISET 16.5. 13:11 100

  1. Jämsä-Mänttä -tien remontti alkanee jo syksyllä

    UUTISET 8.5. 12:40 7527

  2. Maankäyttöön ja elinkeinoasioihin vauhtia

    UUTISET 8.5. 16:11 6718

  3. Vuokratyövoimaa puolella miljoonalla eurolla

    UUTISET 9.5. 16:44 6511

  4. Opetusministeri kehui Paunua

    UUTISET 8.5. 15:58 7617

  5. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 1726

  6. Valaisinryhmän kuristin aiheutti palohälytyksen PK6:n sähkötilassa

    UUTISET 9.5. 09:06 664

  7. Siitepölyä tavallista enemmän

    UUTISET 8.5. 13:21 691

  8. Umpihumalassa ratissa, eikä ensi kertaa

    UUTISET 8.5. 18:54 6310

  9. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 1110

  10. Lindström hakee ykkösjohtajaksi

    UUTISET 16.5. 13:02 112

  1. Jämsäläinen ja virolainen mies tappelivat naisesta – jämsäläinen hävisi

    UUTISET 4.5. 09:36 11025

  2. Pohjavesialueelle ei tulossa soralupaa

    UUTISET 4.5. 12:42 997

  3. Lähes 10 miljoonan euron säästöt

    UUTISET 3.5. 15:34 10513

  4. Vuokratyövoimaa puolella miljoonalla eurolla

    UUTISET 9.5. 16:44 6511

  5. Postikortit kertovat Jämsän tarinaa

    UUTISET 30.4. 15:06 1337

  6. Kaupunki ostamassa osakkeet sairaanhoitopiiriltä

    UUTISET 4.5. 13:04 1009

  7. Tarkista veroilmoituksesi nyt

    UUTISET 6.5. 18:11 836

  8. Valaisinryhmän kuristin aiheutti palohälytyksen PK6:n sähkötilassa

    UUTISET 9.5. 09:06 664

  9. Bunkkeri ja Särkijärvi säilyvät sittenkin nykyisessä käytössä

    UUTISET 26.4. 19:43 18020

  10. Opetusministeri kehui Paunua

    UUTISET 8.5. 15:58 7617

  1. Puhdistamo toimii normaalisti, ohijuoksutukset lopetettiin

    UUTISET 30.4. 10:14 25978

  2. Hardrock ei kuollutkaan – katso miten Defiant soittaa!

    ELÄMÄNMENOA 2.5. 09:27 22611

  3. Jo alkaa Jämsän latuverkosto vihertää!

    SPORTTI 13.1. 11:09 12628

  4. Proomuravintola suunnitteilla Jämsän satamaan

    UUTISET 9.9. 17:28 169225

  5. Poliisi ohitti, kuskilta meni hermot

    UUTISET 14.9. 15:59 164111

  6. UPM sulkee Myllykoskella ja Saksassa, Jämsässä helpotuksen huokaus

    UUTISET 31.8. 09:39 171727

  7. Peto raateli hevosta Jämsässä

    UUTISET 13.9. 18:26 16311

  8. Joutsenlampi on saavutettavissa

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 14:23 4741

  9. Kulttuurin kuluttaja, tule mukaan lehden tekoon!

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 13:54 47515

  10. Björnin ja Bennyn upea musiikki

    ELÄMÄNMENOA 13.3. 16:15 45915

  1. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 17 26 459

  2. Hannu Weijo löysi aarteen

    UUTISET 17.5. 12:20 5 1 326

  3. 71 ylioppilasta Jämsästä, 21 Jämsänkoskelta ja 9 Kuhmoisista

    UUTISET 16.5. 12:12 14 6 240

  4. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 11 10 208

  5. Romanit kukkakauppavarkaissa

    UUTISET 17.5. 12:20 3 1 167

  6. 203 000 euroa tukea laastariksi Hallin varuskunnan lakkauttamiseen

    UUTISET 16.5. 18:17 7 7 157

  7. Pikastoppivarkaita Olkkolassa

    UUTISET 17.5. 13:34 3 1 144

  8. Jämsän murhamysteeri esillä Seura-lehdessä

    UUTISET 19.1. 09:23 75 2 131

  9. Tuuli sytytti maaston

    UUTISET 17.5. 12:20 3 0 125

  10. Keskustele, toimiiko kiertotiejärjestely

    UUTISET 10.5. 10:30 56 55 124

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot