Lukiolaiset juhlivat itsenäisyyttä - katso kuvia
- Uudet ylioppilaat: Aarno Palmroth, Kaisa Matveinen, Merituuli Lähtevänoja, Viivi Härtsiä ja Katariina Halonen.
Noin 330 nuorta Jämsän ja Jämsänkosken lukioista juhli perjantaina Suomen itsenäisyyttä Vitikkalan koululla. Kyseessä oli neljäs lukioiden yhteinen itsenäisyysjuhla.
Tilaisuus oli samalla syksyn ylioppilaiden valmistujaisjuhla. Tällä kertaa lakitettavia oli paikalla 5, kaikki Jämsän lukiosta, kaksoistutkinnon suorittanut Matti Salmi ei päässyt paikalle.
Juhlan ohjelmallinen anti oli runsas: kättelyä, puheita, opiskelijoiden musiikki- ja tanssiesityksiä, kahvittelua, itsenäisyysvisa, tanssia ja viuluvelmu Joonas Hirvelän suosittu Abba-show.
Tilaisuudesta lisää maanantain 5. joulukuuta Jämsän Seudussa ja näköislehdessä. Lehdessä myös Adele-tulkinnallaan säväyttäneen Helena Lindemanin tunnelmia.





Pukukoodi oli ainakin meille selkeä: tytöillä ei housuja.
Typerää lähteä nipottamaan asuista, mielestäni kaikki olivat pukeutuneet oikein siististi, pojilla kaikilla oli siisti puku ja solmio, hiukset laitettu nätisti ja mukava juhla. Ei tosiaankaan olleet mitkään kännibileet kuten keskisuomalaiseen oli vihjailtu...
Onnea ylioppilaille, stipendejäkin taisi tulla! :)
Ilmoita asiaton kommentti