Lakkautuksella ei merkittäviä vaikutuksia Patrian toimintaan Hallissa
- Patria Aviation jatkaa muun muassa Hornetien huolto-, korjaus- ja modifiointitoimintaa kuten tähänkin asti, vaikka käytännön järjestelyihin muun muassa lentokentän ylläpidon suhteen on tulossa muutoksia. Arkistokuva: Mar
Tieto Hallin varuskunnan lakkauttamisesta ei aiheuttanut Patria Aviationin Hallin yksikössä mitään paniikkinappulan painamista.
– Hallin tuotantoyksiköt jatkavat lentokoneiden ja helikoptereiden tuotanto-, huolto-, korjaus- ja modifikaatiotoimintaa kuten tähänkin asti, Patrian Ilmailuliiketoiminnan johtaja Lassi Matikainen sanoo.
Vaikka kaikki yksityiskohdat tulevista muutoksista eivät vielä olekaan tiedossa, on Hornetien lentotuntien väliaikaisesta laskusta jo ilmoitettu. Tämä oli Matikaisen mukaan ainakin jossain määrin ounasteluissa jo etukäteen.
– Näyttää kuitenkin siltä, että niin radikaalia muutosta Hornetien tai Hawkien lentotunteihin ei olisi tulossa, että ne merkitsisivät toiminnassamme mitään perustavanlaatuista myllerrystä, lyhyellä tähtäimellä ainakaan. Lisäksi lentotuntien pudotuksen on tietojeni mukaan ilmoitettu olevan väliaikainen koskien vuosia 2012–2014.
Matikainen arvioi, että Ilmavoimien kanssa tullaan käymään keskustelua ainakin siitä, miten Patrian tarvitseman koelentotoiminnan käytännön järjestelyt jatkossa hoidetaan. Tähän saakka Ilmavoimien koelentokeskus on suorittanut Patrian huoltamien tai korjaamien koneiden koelennot. Myös Hallin lentokentän ylläpidossa on Ilmavoimilla ollut merkittävä rooli. Vaikka näihin järjestelyihin onkin nyt tulossa muutoksia, ei Matikainen usko, että ne ovat toiminnan kokonaisuuden kannalta kovin merkittäviä.
Patria Aviationilla on Hallissa lähes 600 työntekijää.
Kaikkiaan Patrialla on Hallissa noin 800 työntekijää, kun siviilipuolelle keskittynyt Patria Aerostructures lasketaan mukaan. Senkään toimintaan varuskunnan lakkautuksella ei ole vaikutuksia.





hehheh..täällähän näyttää oikein asiantuntijat kirjoittelevan...tai sitten kaikkitietäjät...
Ilmoita asiaton kommentti