Lemmikit

Päivitetty 26.9.2011 08:44, julkaistu 26.9.2011 08:41

Istuva lehmä vei voiton

Kuva: Markku Hakaniemi
Lähetä palautetta toimittajalle
Tarja Vataa ikuisti elokuussa oman tilan Oona-lehmän voittokuvaan. Kuva: Markku Hakaniemi

Hopsussa asuva Tarja Vataa on osallistunut elämänsä aikana 2 kertaa eläinaiheeseen valokuvakilpailuun. Molemmilla kerroilla kuvat ovat yltäneet palkittujen joukkoon. Tällä kertaa voitto tuli Jämsän Seudun, Suur-Keuruun ja KMV-lehden yhteisessä lemmikkikuvakisassa.

Kesällä hän alkoi kuvata laitumella istuvaa Oona-lehmää siskonsa innoittamana. Siskon napsiessa kännykällä lehmästä kuvia, innostui Vataakin samaan puuhaan uuden järjestelmäkameransa kanssa. Tilan 11-vuotias satatonnari ei välittänyt valokuvaajista, vaan jatkoi rauhassa lähiympäristön katselemista.

– Vielä kuvaa ottaessa en ajatellut kilpailuun osallistumista. Se tuli mieleen vasta myöhemmin.

Istuvasta lehmästä otettu valokuva keräsi yleisäänestyksessä kaikkiaan 137 ääntä.

Voiton lisäksi myös muut palkintosijat menivät jämsäläiskuvaajille. Toiseksi eniten ääniä sai Johanna Mäkisen ottama valokuva, joka kuvaa koiran ja pikkutytön aitoa ystävyyttä. Lehtien lukijat antoivat kuvalle yhteensä 80 ääntä.

Kolmanneksi ylsi Ellen Kuitusen kissakuva, jossa nukkuva Topi-kissa halaa pehmolelua. Kuvaa äänesti 69 lukijaa.

Finaaliin päässeitä 9 kuvaa äänestettiin yhteensä 486 kertaa.

Tarja Vataa saa kilpailun voitosta 200 euron lahjakortin valokuvausliikkeeseen. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet saavat kumpikin 50 euron lahjakortit.

Kaikkien Jämsän Seudun kautta äänestäneiden kesken arvottiin 50 lahjakortti. Arpaonni suosi tällä kertaa jämsänkoskelaista Marjatta Virtasta. Hän voi noutaa lahjakortin Jämsän Seudun toimituksesta.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)26.9.2011 14:02

KIITOS kaikille jotka äänestitte Oonaa!!
t:Tarja&Oona

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)26.9.2011 09:06

Jippii ja UGH, oikea kuva voitti(=minun mieleiseni)

ONNEA Tarja ja Oona!
Toivottavasti näemme joskus lisää kuvia Oonasta. Tulen niin hyvälle tuulelle, kun katselen kilpailukuvaanne. KIITOS!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Hannu Weijo löysi aarteen

    UUTISET 17.5. 12:20 71

  2. Romanit kukkakauppavarkaissa

    UUTISET 17.5. 12:20 41

  3. Pikastoppivarkaita Olkkolassa

    UUTISET 17.5. 13:34 31

  4. Tuuli sytytti maaston

    UUTISET 17.5. 12:20 40

  5. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 1210

  6. 203 000 euroa tukea laastariksi Hallin varuskunnan lakkauttamiseen

    UUTISET 16.5. 18:17 77

  7. 71 ylioppilasta Jämsästä, 21 Jämsänkoskelta ja 9 Kuhmoisista

    UUTISET 16.5. 12:12 156

  8. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 1727

  9. Kaupunki saamassa postia Juokslahdelta

    UUTISET 16.5. 14:49 94

  10. Ukkoskausi alkamassa

    UUTISET 16.5. 13:11 110

  1. Jämsä-Mänttä -tien remontti alkanee jo syksyllä

    UUTISET 8.5. 12:40 7527

  2. Maankäyttöön ja elinkeinoasioihin vauhtia

    UUTISET 8.5. 16:11 6818

  3. Vuokratyövoimaa puolella miljoonalla eurolla

    UUTISET 9.5. 16:44 6511

  4. Opetusministeri kehui Paunua

    UUTISET 8.5. 15:58 7717

  5. Umpihumalassa ratissa, eikä ensi kertaa

    UUTISET 8.5. 18:54 6410

  6. Valaisinryhmän kuristin aiheutti palohälytyksen PK6:n sähkötilassa

    UUTISET 9.5. 09:06 664

  7. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 1727

  8. Siitepölyä tavallista enemmän

    UUTISET 8.5. 13:21 691

  9. Puoli Alhojärveä etsii söpöä Viri-terrieriä

    ELÄMÄNMENOA 15.5. 14:17 4010

  10. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 1210

  1. Jämsäläinen ja virolainen mies tappelivat naisesta – jämsäläinen hävisi

    UUTISET 4.5. 09:36 11125

  2. Lähes 10 miljoonan euron säästöt

    UUTISET 3.5. 15:34 10513

  3. Postikortit kertovat Jämsän tarinaa

    UUTISET 30.4. 15:06 1347

  4. Pohjavesialueelle ei tulossa soralupaa

    UUTISET 4.5. 12:42 997

  5. Tarkista veroilmoituksesi nyt

    UUTISET 6.5. 18:11 846

  6. Vuokratyövoimaa puolella miljoonalla eurolla

    UUTISET 9.5. 16:44 6511

  7. Kaupunki ostamassa osakkeet sairaanhoitopiiriltä

    UUTISET 4.5. 13:04 1009

  8. Antti Mäkiaho Vuoden urheilija

    SPORTTI 10.5. 19:23 547

  9. Valaisinryhmän kuristin aiheutti palohälytyksen PK6:n sähkötilassa

    UUTISET 9.5. 09:06 664

  10. Bunkkeri ja Särkijärvi säilyvät sittenkin nykyisessä käytössä

    UUTISET 26.4. 19:43 18020

  1. Puhdistamo toimii normaalisti, ohijuoksutukset lopetettiin

    UUTISET 30.4. 10:14 26078

  2. Hardrock ei kuollutkaan – katso miten Defiant soittaa!

    ELÄMÄNMENOA 2.5. 09:27 22711

  3. Proomuravintola suunnitteilla Jämsän satamaan

    UUTISET 9.9. 17:28 169325

  4. Jo alkaa Jämsän latuverkosto vihertää!

    SPORTTI 13.1. 11:09 12628

  5. UPM sulkee Myllykoskella ja Saksassa, Jämsässä helpotuksen huokaus

    UUTISET 31.8. 09:39 171827

  6. Joutsenlampi on saavutettavissa

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 14:23 47527

  7. Björnin ja Bennyn upea musiikki

    ELÄMÄNMENOA 13.3. 16:15 46027

  8. Poliisi ohitti, kuskilta meni hermot

    UUTISET 14.9. 15:59 164111

  9. Kulttuurin kuluttaja, tule mukaan lehden tekoon!

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 13:54 47515

  10. Peto raateli hevosta Jämsässä

    UUTISET 13.9. 18:26 16311

  1. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 17 27 507

  2. Hannu Weijo löysi aarteen

    UUTISET 17.5. 12:20 7 1 452

  3. 71 ylioppilasta Jämsästä, 21 Jämsänkoskelta ja 9 Kuhmoisista

    UUTISET 16.5. 12:12 15 6 276

  4. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 12 10 238

  5. Romanit kukkakauppavarkaissa

    UUTISET 17.5. 12:20 4 1 224

  6. Pikastoppivarkaita Olkkolassa

    UUTISET 17.5. 13:34 3 1 197

  7. 203 000 euroa tukea laastariksi Hallin varuskunnan lakkauttamiseen

    UUTISET 16.5. 18:17 7 7 165

  8. Tuuli sytytti maaston

    UUTISET 17.5. 12:20 4 0 154

  9. Jämsän murhamysteeri esillä Seura-lehdessä

    UUTISET 19.1. 09:23 75 2 147

  10. Keskustele, toimiiko kiertotiejärjestely

    UUTISET 10.5. 10:30 56 55 143

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot