Vaihekaava parantaisikin vesien tilaa
Keski-Suomen liiton suunnittelujohtaja Olli Ristaniemi on sitä mieltä, että toteutuessaan kolmas vaihemaakuntakaava tulee suunnittelumääräyksillään parantamaan vesistöjen tilaa.
Hän kirjoittaa asiasta 3. vaihemaakuntakaavan vesistövaikutuksista blogissaan osoitteessa www.keskisuomi.fi.
Kyseisessä 3. vaihekaavassa on kartalle merkitty maakunnan tuulivoimapuistojen alueet sekä turvetuotantoon varattavat suot.
Ristaniemi on saanut viestejä, että kaavasta tullaan valittamaan muun muassa vesistövaikutusten osalta. Jo ennen kaavan luonnosvaiheen nähtäville panoa siitä on esitetty voimakkaita mielipiteitä sekä tuulivoimasta että turvetuotannosta.
– Kaavaselostus kannattaa lukea tarkkaan ennen valittamisia, sillä se antaa asiasta toisenlaisen kuvan, Ristaniemi sanoo.
Huomio kannattaa Ristaniemen mukaan kiinnittää kaavaluonnoksen turvetuotantoa koskeviin suunnittelumääräyksiin.
Esimerkiksi koko maakunnan turvetuotantoa koskevan suunnittelumääräyksen mukaan turvetuotannon suunnittelun lähtökohtana tulee olla, ettei turvetuotannon aiheuttama vesistökuormitus nouse.
– Kumpi on viisaampaa, myöntää lupia nykyisen käytännön mukaan vai kaavan ohjausvaikutuksessa? hän kysyy.



Miettikää hyvät ihmiset, turvekaavaluonnosta ei haluta edes tulla KS Liitosta esittelemään Multian kuntaan, mitä kaava koskee kaikkein eniten eli 7291 ha:n alalta? Ja Keuruun esitys pidettiin ensimmäisenä eli 15.11. tiistaina klo 16-18, jolloin normaalit ihmiset ovat vielä töissä? Kyllä on törkeätä toimintaa Liiton eli Keljonlahden miehiltä, häpeäisivät edes, mutta eivät taida osata sitäkään...
Ilmoita asiaton kommentti