Metsien ennallistamiseen opas
- Metsiä on ennallistettu polttamalla muun muassa Isojärven kansallispuistossa.
Metsähallituksen luontopalvelut on julkaissut uuden metsien ennallistamisen ja luonnonhoidon oppaan. Laajaan oppaaseen koottu tieto ja suositukset vahvistavat Suomen pioneeriasemaa metsien ennallistajana. Opas soveltuu myös talousmetsien ympäristönhoitoon.
Vuosina 2003–2010 Suomen suojelualueilla on ennallistettu 16 000 hehtaaria metsiä.
– Metsien poltto on tehokkain kangasmetsien monimuotoisuuden palauttamis- ja lisäämismenetelmä. Polttojen määrää täytyykin jatkossa kasvattaa, toteaa suojelubiologi Maarit Similä Metsähallituksen luontopalveluista.
Myös esimerkiksi valkoselkätikkametsien hoito on lisännyt luonnon monimuotoisuutta ja auttanut useita uhanalaisia ja harvinaisia lajeja.
Moni retkeilijä on törmännyt suojelualueilla ennallistamisen jälkiin, kuten lahoamaan jätettyihin puihin.
– Metsälajistosta neljännes on riippuvaista lahopuusta, joten lahopuun riittävä määrä on keskeinen tekijä lajiston monimuotoisuudelle, Similä painottaa.
Oppaassa kerrotaan myös lehtojen ja jalopuumetsien hoidosta, Suomen luonnolle vieraiden kasvilajien torjumisesta, turhien metsäautoteiden poistamisesta, paahdeympäristöjen luonnonhoidosta sekä kulttuuriperinnön, metsien virkistyskäytön ja suojelualueiden naapurimetsien huomioimisesta ennallistamisessa ja luonnonhoidossa.



Ikikuusikoissa on luonnonkoloja kololinnuille kuten hömö- ja töyhtötiaiselle, jäärä puolestaan voi houkutella harvinaisen pohjantikan, varpuspöllön houkuttelee paikalle tiaiset ja pesäkolot...
Ikikuusikossa on hämyistä mutta elämää täynnä :-)
Ilmoita asiaton kommentti