Puolustusvoimat jatkaa Jukolan päätukijana
Puolustusvoimat jatkaa Jukolan viestin päätukijana vuosina 2013 – 2015.
Puolustusvoimat lainaa Jukolaan muun muassa telttoja, muonitus- ja tietoliikennekalustoa sekä tekee yhteyksiä. Vastineeksi se saa muun muassa 40 joukkueen osallistumisen veloituksetta viesteihin, tilaisuuden kutsua kutsuvieraita sekä erilaista näkyvyyttä.
Rahaa ei liiku kumpaankaan suuntaan, vaan vastikkeet on mitoitettu saman arvoisiksi.
Jukola on Puolustusvoimille hyvä tilaisuus esitellä toimintaansa nuorille liikunnallisille miehille ja naisille mahdollisena työpaikkana.
– Suunnistus on taito, jolla on käyttöä puolustusvoimissa. Siinä mielessä tämä on myös isänmaallista yhteistyötä. Laji sopii myös kaikenikäisille ja saa vanhatkin liikkumaan. Koska kuntosuunnistustoiminta on laajaa, sillä on kansanterveydellistäkin merkitystä, kontra-amiraali Antero Karumaa perusteli sopimuksen tekoa.
Myös Jukola-viestin järjestäjille sopimus on tärkeä.
– Otamme tyytyväisyydellä vastaan tiedon tämän puitesopimuksen syntymisestä. Jukolan ja Venlojen viestin päätukijan Puolustusvoimien mittava panos järjestelyissä on tapahtuman laajuus ja julkisuus huomioon ottaen ehdoton edellytys sille, että järjestäjä pystyy pitkäjänteisesti suunnittelemaan ja toteuttamaan kilpailun laadukkaasti ja Jukolan vuosikymmeniä kestäneitä perinteitä vaalien, sanoo Jämsä-Jukola 2013:n kilpailun johtaja Jaakko Lajunen.



Ai marginaalitapahtuma?
Kyseessä on lajin maailman suurin kansainvälinen tapahtuma. Paikalla on n 15 000 kilpailijaa ja 30 000 paikalla olijaa. GPS- seurannassa kisaa voi seurata vaikkapa omalla tietokoneella.
Marginaalia Suomessa ovat mm jalkapallo, joka yleensä kertoo Litmasen polvesta tai yksittäisestä maalista (Pukki) kuukausikaupalla. Joukkuelajiana jallis-Suomi rämpii todella huomattavasti syvemmällä suossa kuin suunnistajat, jotka ottavat maailman mestaruuksia joka vuosi niin talvella kuin kesällä.
Totuus kirpaisee.
Ilmoita asiaton kommentti