Kaupunki tukee hiihtäjä Anssi Pentsistä
Jämsän kaupunki tukee hiihtäjä Anssi Pentsisen valmentautumista kohti hiihtomaailman kärkeä allekirjoittamalla sponsorointisopimuksen urheilijan kanssa. Jämsän kaupunki tukee yksittäistä urheilijaa ensimmäistä kertaa.
Sopimuksen tarkoituksena on edistää urheilijan uraa ja harjoittelumahdollisuuksia sekä samanaikaisesti tukea kaupungin markkinointia ja tunnettavuutta. Sopimus koskee ensi vuotta, mutta sitä on mahdollisuus jatkaa kahdella vuodella.
- Kaupunki selvitti vuosia sitten olisiko seudulla urheilijaa, joka selvästi tähtää urallaan huipulle ja jonka julkisuusarvo olisi riittävä, jotta kaupunki voisi hyödyntää saatua myönteistä julkisuutta myös omassa markkinoinnissaan, kertoo hallintojohtaja Pirkko Lindström.
Aloite sopimuksen tekemiseen tuli hiihtäjä Anssi Pentsiseltä itseltään.
Liikuntatoimenjohtaja Terhi Kettunen on tyytyväinen sopimuksen syntymisestä.
- Anssi Pentsinen on yksi maamme seuratuimmista mieshiihtäjistä tällä hetkellä, kannatan ilman muuta hänen tukemistaan. Jämsä näkyy varmasti urheiluruudussa useasti sopimuksen myötä, toteaa Kettunen.
Anssi Pentsinen (synt. 1986) edustaa Jämsänkosken Ilvestä ja kuuluu myös seuran nuorista hiihtäjistä koottuun Petoteamiin.





"Tuollakin viidellä tonnilla olisi maksettu kahden kodinhoitajan palkka sivukuluineen kuukaudeksi."
No mitähän tuo nyt oikeasti on tämän sopimuksen rinnalla?? Ja mitä helevetin järkeä olisi palkata kuukaudeksi ihmisiä töihin?? Hei haloo, populismi rehottaa!
===En tarkoittanutkaan, että olisi palkattu uusi ihminen kuukaudeksi, vaan olisi ollut kassassa rahaa jatkaa nykyisten lukuisten määräaikaisten palkkausta kahdella kuukaudella eteenpäin.
Ilmoita asiaton kommentti