Päivitetty 29.1.2012 16:55, julkaistu 29.1.2012 16:07

Pentsinen ja Simula hiipuivat voittotaistelussa

Kuva: Markku Hakaniemi
Lähetä palautetta toimittajalle
Jussi Simula (vasemmalla) ja Anssi Pentsinen jahtasivat sunnuntaina tosissaan SM-mitalia Keuruulla. Simula oli lauantaina takaa-ajokisan neljäs.

Jämsänkosken Ilveksen Anssi Pentsinen ja Jussi Simula hiihtivät sekunnin päähän SM-mitalista parisprinttiviestissä sunnuntaina Keuruulla. Viidenneksi sijoittuneet Pentsinen ja Simula jäivät viestin voittaneesta Vuokatti Ski Teamin joukkueestakin vain kolme sekuntia. Muut mitalistit olivat hopealle hiihtänyt Kouvolan Hiihtoseura ja pronssia ottanut Kuhmon Ski.

Pentsinen ja Simula hiihtivät kärkijoukoissa koko viestin ajan. Alkueränsä voittaneet ilvesläiset eivät olleet kuudetta sijaa heikompana missään vaiheessa. Ankkurina hiihtänyt Anssi Pentsinen oli maalissa hieman pettynyt suoritukseensa.

– Harmittaa Jussin puolesta, että en pystynyt parempaan. Kun kiri ei lähde, niin ei lähde, vaikka sprintteriltä sen pitäisi lähteä, Pentsinen harmitteli.

Lauantaina Keuruulla hiihdetyissä miesten 15-kilometrin takaa-ajokisoissa Jussi Simula ei saanut lauantaina ansaitsemaansa syntymäpäivälahjaa Keuruun SM-hiihdoissa lauantaina. 27 vuotta täyttänyt Simula hiihti miesten 15 kilometrin takaa-ajokilpailussa SM-kisoissa neljänneksi neljännen kerran. Uran ensimmäinen SM-mitali jäi nyt 6,2 sekunnin päähän.

– Kun loppukirikisa alkoi, minulla ei yksinkertaisesti ollut enää paukkuja vastata. Kärjen kiinniajo oli kuluttanut voimat, Simula sanoo.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Rantanen seitsemänneksi suunnistuksen keskimatkalla

    SPORTTI 17.5. 19:44 00

  2. Hannu Weijo löysi aarteen

    UUTISET 17.5. 12:20 81

  3. Romanit kukkakauppavarkaissa

    UUTISET 17.5. 12:20 61

  4. Pikastoppivarkaita Olkkolassa

    UUTISET 17.5. 13:34 41

  5. Tuuli sytytti maaston

    UUTISET 17.5. 12:20 60

  6. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 1310

  7. 203 000 euroa tukea laastariksi Hallin varuskunnan lakkauttamiseen

    UUTISET 16.5. 18:17 87

  8. 71 ylioppilasta Jämsästä, 21 Jämsänkoskelta ja 9 Kuhmoisista

    UUTISET 16.5. 12:12 167

  9. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 1928

  10. Kaupunki saamassa postia Juokslahdelta

    UUTISET 16.5. 14:49 104

  1. Maankäyttöön ja elinkeinoasioihin vauhtia

    UUTISET 8.5. 16:11 6918

  2. Jämsä-Mänttä -tien remontti alkanee jo syksyllä

    UUTISET 8.5. 12:40 7627

  3. Vuokratyövoimaa puolella miljoonalla eurolla

    UUTISET 9.5. 16:44 6611

  4. Opetusministeri kehui Paunua

    UUTISET 8.5. 15:58 7817

  5. Umpihumalassa ratissa, eikä ensi kertaa

    UUTISET 8.5. 18:54 6510

  6. Valaisinryhmän kuristin aiheutti palohälytyksen PK6:n sähkötilassa

    UUTISET 9.5. 09:06 674

  7. Siitepölyä tavallista enemmän

    UUTISET 8.5. 13:21 701

  8. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 1928

  9. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 1310

  10. Puoli Alhojärveä etsii söpöä Viri-terrieriä

    ELÄMÄNMENOA 15.5. 14:17 4110

  1. Jämsäläinen ja virolainen mies tappelivat naisesta – jämsäläinen hävisi

    UUTISET 4.5. 09:36 11225

  2. Lähes 10 miljoonan euron säästöt

    UUTISET 3.5. 15:34 10613

  3. Postikortit kertovat Jämsän tarinaa

    UUTISET 30.4. 15:06 1357

  4. Pohjavesialueelle ei tulossa soralupaa

    UUTISET 4.5. 12:42 1007

  5. Tarkista veroilmoituksesi nyt

    UUTISET 6.5. 18:11 856

  6. Vuokratyövoimaa puolella miljoonalla eurolla

    UUTISET 9.5. 16:44 6611

  7. Kaupunki ostamassa osakkeet sairaanhoitopiiriltä

    UUTISET 4.5. 13:04 1019

  8. Valaisinryhmän kuristin aiheutti palohälytyksen PK6:n sähkötilassa

    UUTISET 9.5. 09:06 674

  9. Bunkkeri ja Särkijärvi säilyvät sittenkin nykyisessä käytössä

    UUTISET 26.4. 19:43 18120

  10. Maankäyttöön ja elinkeinoasioihin vauhtia

    UUTISET 8.5. 16:11 6918

  1. Puhdistamo toimii normaalisti, ohijuoksutukset lopetettiin

    UUTISET 30.4. 10:14 26178

  2. Hardrock ei kuollutkaan – katso miten Defiant soittaa!

    ELÄMÄNMENOA 2.5. 09:27 22811

  3. Proomuravintola suunnitteilla Jämsän satamaan

    UUTISET 9.9. 17:28 169425

  4. Jo alkaa Jämsän latuverkosto vihertää!

    SPORTTI 13.1. 11:09 12638

  5. UPM sulkee Myllykoskella ja Saksassa, Jämsässä helpotuksen huokaus

    UUTISET 31.8. 09:39 171927

  6. Joutsenlampi on saavutettavissa

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 14:23 47627

  7. Björnin ja Bennyn upea musiikki

    ELÄMÄNMENOA 13.3. 16:15 46127

  8. Poliisi ohitti, kuskilta meni hermot

    UUTISET 14.9. 15:59 164211

  9. Kulttuurin kuluttaja, tule mukaan lehden tekoon!

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 13:54 47615

  10. Peto raateli hevosta Jämsässä

    UUTISET 13.9. 18:26 16321

  1. Hannu Weijo löysi aarteen

    UUTISET 17.5. 12:20 8 1 560

  2. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 19 28 538

  3. 71 ylioppilasta Jämsästä, 21 Jämsänkoskelta ja 9 Kuhmoisista

    UUTISET 16.5. 12:12 16 7 295

  4. Romanit kukkakauppavarkaissa

    UUTISET 17.5. 12:20 6 1 270

  5. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 13 10 253

  6. Pikastoppivarkaita Olkkolassa

    UUTISET 17.5. 13:34 4 1 236

  7. Tuuli sytytti maaston

    UUTISET 17.5. 12:20 6 0 179

  8. 203 000 euroa tukea laastariksi Hallin varuskunnan lakkauttamiseen

    UUTISET 16.5. 18:17 8 7 176

  9. Keskustele, toimiiko kiertotiejärjestely

    UUTISET 10.5. 10:30 57 55 167

  10. Jämsän murhamysteeri esillä Seura-lehdessä

    UUTISET 19.1. 09:23 76 2 159

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot