Kuhmoinen moottorikelkkailun suomenmestariksi
Kuhmoislaiset Jari Lehtonen, Antti Kankkunen ja Joonas Jokela voittivat lauantaina Karstulassa kerhojoukkueiden suomenmestaruuden moottorikelkkailun SM-endurokisoissa. Joukkuekisaan osallistui reilu 10 seuraa. Kuhmoisten moottorikelkkailijoiden ennalta kisaan nimetty joukkue pesi tiukassa kisassa Karstulan oman joukkueen tasaisella suorituksellaan. Yksikköaikojen perusteella Lehtonen oli 3., Kankkunen 4. ja Jokela 5:s.
– Pisteillä voitettiin paikalliset niiden omilla lumilla. Pirun isot pokaalit saatiin, ja upeat sm-mitalit, Lehto tuulettaa.
Kuhmoisten moottorikelkkailijoita on reilu sata. Tiistain kaltaista menestystä ei ole tullut ikinä ennen mistään.
Karstulan kisoissa olivat mukana Kuhmoisista myös Jukka Järvenpää ja Jarmo Simola.



ON ONNITELTAVA, MUTTA KANNATTAISI NÄINKIN LAHJAKKAIDEN MOOTTORIN KÄSITTELIJÖIDEN SUUNNATA INNOST TARMONSA JOHONKIN KANSAINVÄLISESTI TUNNETUMPAAN JA TUNNUSTETUMPAAN MOOTTORIURHEILULAJIIN. ESIMERKIKSI HYVISTÄ RATIN PYÖRITTÄJISTÄ ON TÄLLÄ HETKELLÄ VALTAKUNNASSA KOVA PULA.PÄÄTELLEN SIITÄ, KUN RALLISTA JA FORMULASTA EI OLE YKKÖSPOKAALEJA VIIME AIKOINA SUOMALAISTEN KAAPPEIHIN KERTYNYT.
Ilmoita asiaton kommentti