Uutiset

Päivitetty 14.1.2012 12:42, julkaistu 13.1.2012 08:26

”Joku jää vielä Paunun risteyksessä auton alle”

Kuva: Markku Hakaniemi
Lähetä palautetta toimittajalle
Harmaan auton kuljettaja saa sakon, kun se ohittaa (sukset katolla olevan) suojatien eteen pysähtyneen auton pysähtymättä.

– Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja voidakseen sanoa, että ennemmin tai myöhemmin joku jää Paunun risteyksessä auton alle, ylikonstaapeli Esa Valkama sanoo.

Poliisi valvoi liikennettä Paunun ja Vitikkalan koulujen tuntumassa keskiviikkona sekä aamulla että iltapäivällä. Sakkoja jaettiin valvonnan aikana 3 kappaletta, ja kaikki samasta syystä: kohti Jämsänkoskea ajaneet autoilijat eivät pysähtyneet Paunun risteyksessä suojatien kohdalla, vaikka kääntymiskaistalla ollut oli siihen pysähtynyt.

– Suojatiellä ei noilla kerroilla sattunut olemaan jalankulkijoita. Jos olisi ollut, olisi kortti lähtenyt samoin tein.

Sama peli jatkui torstaina. Aamulla 3 autoilijaa sakon ja poliisit joutuivat näkemään myös 3 läheltä piti -tilannetta. Iltapäivällä sakkojen jakelu jatkui.


AVAINSANAT:

Kommentit (31)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)17.1.2012 11:37

Paikkahan on tosi hyvä. Liikuntapaikat aivan naapurissa. Olkaa vanhukset hiljaa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.1.2012 09:22

Voisiko mitenkään ajatella, ettei niitä lapsia tarvitse viedä aivan portille asti vaan ulkoilisivat muutaman sadan metrin matkan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.1.2012 10:10

"kuten liikennesumppua!"

Missä se sumppu siinä on? Joka pöivä olen ajanut siitä moneen kertaan. (Myös silloin kun koululaiset ovat liikkeellä) enkä ole minkäänlaista sumppua tai mitään muutakaan vaikeutta nähnyt.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.1.2012 08:24

No kerro mihin se koulu olis sun mielestä pitänyt rakentaa, herra neropatti.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.1.2012 21:06

Tämä koulun sijoitus oli kehnoimmista kehnoin, ei siinä paljo mietitty eri vaihtoehtoja, eikä Paunun hyviä (oliko edes) tai huonoja puolia kuten liikennesumppua! Koululle olisi ollut muuallakin tilaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.1.2012 17:51

Korotettuja suojateitä? Koko ikäni olen sitä baanaa ajellut, enkä ole semmoista huomannut? Montako tasa-arvoista risteystä on siinä ylämäkeen kiihdytettäessä?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.1.2012 17:03

Sen entisen koulun edessä ajettiin ja ajetaan paljon hitaammin kuin tässä nykyisessä. Siellä on korotettuja suojateitä ja tasa-arvoisia risteyksiä. Tässä ei... Onko nopeusrajoituskin korkeampi uuden koulun kohdalla?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.1.2012 11:39

On se ihme miten ne lapset säilyivät hengissä siellä entisessä koulussa, kun ramppasivat pitkin päivää tupakilla ja karamelliostoksilla Jämsän pääkadun yli. Varoitella toki sopii, mutta kauhukuvien kehittely on ihan turhaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.1.2012 11:36

Mikä se on se liikenneongelma siinä? Parhaalla tahdollakaan minä en pysty näkemään mitään ongelmaa, eikä tämän lehdenkään pitäisi semmoista harhaluuloa jatkuvasti lietsoa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.1.2012 00:49

Kyllä harmittaa ja naurattaa tämä takaperoinen toimintatapa Jämsän kaupungissa: kuka valopää sen koulun paikan sementoi? Eikö muka ollut syntyvästä liikenneongelmasta varoituksia?
Tottakai oli varoittelijoita, tavallisia järkeviä päättäjiä ja asiantuntijoita, mutta kuka sitä rohkenisi herra ja hidalgoa vastaan sanoa mitään.

Eikö sillä rehtorillakaan ollut enempää mielikuvitusta.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Rantanen seitsemänneksi suunnistuksen keskimatkalla

    SPORTTI 17.5. 19:44 00

  2. Hannu Weijo löysi aarteen

    UUTISET 17.5. 12:20 81

  3. Romanit kukkakauppavarkaissa

    UUTISET 17.5. 12:20 61

  4. Pikastoppivarkaita Olkkolassa

    UUTISET 17.5. 13:34 41

  5. Tuuli sytytti maaston

    UUTISET 17.5. 12:20 60

  6. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 1310

  7. 203 000 euroa tukea laastariksi Hallin varuskunnan lakkauttamiseen

    UUTISET 16.5. 18:17 87

  8. 71 ylioppilasta Jämsästä, 21 Jämsänkoskelta ja 9 Kuhmoisista

    UUTISET 16.5. 12:12 167

  9. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 1929

  10. Kaupunki saamassa postia Juokslahdelta

    UUTISET 16.5. 14:49 104

  1. Maankäyttöön ja elinkeinoasioihin vauhtia

    UUTISET 8.5. 16:11 6918

  2. Jämsä-Mänttä -tien remontti alkanee jo syksyllä

    UUTISET 8.5. 12:40 7627

  3. Vuokratyövoimaa puolella miljoonalla eurolla

    UUTISET 9.5. 16:44 6611

  4. Opetusministeri kehui Paunua

    UUTISET 8.5. 15:58 7817

  5. Umpihumalassa ratissa, eikä ensi kertaa

    UUTISET 8.5. 18:54 6510

  6. Valaisinryhmän kuristin aiheutti palohälytyksen PK6:n sähkötilassa

    UUTISET 9.5. 09:06 674

  7. Siitepölyä tavallista enemmän

    UUTISET 8.5. 13:21 701

  8. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 1929

  9. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 1310

  10. Puoli Alhojärveä etsii söpöä Viri-terrieriä

    ELÄMÄNMENOA 15.5. 14:17 4110

  1. Jämsäläinen ja virolainen mies tappelivat naisesta – jämsäläinen hävisi

    UUTISET 4.5. 09:36 11225

  2. Lähes 10 miljoonan euron säästöt

    UUTISET 3.5. 15:34 10613

  3. Postikortit kertovat Jämsän tarinaa

    UUTISET 30.4. 15:06 1357

  4. Pohjavesialueelle ei tulossa soralupaa

    UUTISET 4.5. 12:42 1007

  5. Tarkista veroilmoituksesi nyt

    UUTISET 6.5. 18:11 856

  6. Vuokratyövoimaa puolella miljoonalla eurolla

    UUTISET 9.5. 16:44 6611

  7. Kaupunki ostamassa osakkeet sairaanhoitopiiriltä

    UUTISET 4.5. 13:04 1019

  8. Valaisinryhmän kuristin aiheutti palohälytyksen PK6:n sähkötilassa

    UUTISET 9.5. 09:06 674

  9. Bunkkeri ja Särkijärvi säilyvät sittenkin nykyisessä käytössä

    UUTISET 26.4. 19:43 18120

  10. Ukkometso nokki Helyä kunnolla

    UUTISET 11.5. 11:22 528

  1. Puhdistamo toimii normaalisti, ohijuoksutukset lopetettiin

    UUTISET 30.4. 10:14 26178

  2. Hardrock ei kuollutkaan – katso miten Defiant soittaa!

    ELÄMÄNMENOA 2.5. 09:27 22811

  3. Proomuravintola suunnitteilla Jämsän satamaan

    UUTISET 9.9. 17:28 169425

  4. Jo alkaa Jämsän latuverkosto vihertää!

    SPORTTI 13.1. 11:09 12638

  5. UPM sulkee Myllykoskella ja Saksassa, Jämsässä helpotuksen huokaus

    UUTISET 31.8. 09:39 171927

  6. Joutsenlampi on saavutettavissa

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 14:23 47627

  7. Björnin ja Bennyn upea musiikki

    ELÄMÄNMENOA 13.3. 16:15 46127

  8. Poliisi ohitti, kuskilta meni hermot

    UUTISET 14.9. 15:59 164211

  9. Kulttuurin kuluttaja, tule mukaan lehden tekoon!

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 13:54 47615

  10. Peto raateli hevosta Jämsässä

    UUTISET 13.9. 18:26 16321

  1. Hannu Weijo löysi aarteen

    UUTISET 17.5. 12:20 8 1 597

  2. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 19 29 547

  3. 71 ylioppilasta Jämsästä, 21 Jämsänkoskelta ja 9 Kuhmoisista

    UUTISET 16.5. 12:12 16 7 298

  4. Romanit kukkakauppavarkaissa

    UUTISET 17.5. 12:20 6 1 283

  5. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 13 10 254

  6. Pikastoppivarkaita Olkkolassa

    UUTISET 17.5. 13:34 4 1 252

  7. Tuuli sytytti maaston

    UUTISET 17.5. 12:20 6 0 188

  8. 203 000 euroa tukea laastariksi Hallin varuskunnan lakkauttamiseen

    UUTISET 16.5. 18:17 8 7 178

  9. Keskustele, toimiiko kiertotiejärjestely

    UUTISET 10.5. 10:30 57 55 167

  10. Jämsän murhamysteeri esillä Seura-lehdessä

    UUTISET 19.1. 09:23 76 2 162

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot