Katajan mukaan Soinin putoamiseen 2 syytä
- Pekka Kataja
Jämsäläisen perussuomalaisen Pekka Katajan mukaan Timo Soinin kampanjassa oli kaksi suurta ongelmakohtaa, jotka kumpikin vaikuttivat siihen, että ennätysmäisen moni ei ole tiennyt, äänestäisikö Soinia vai ei. Tämä sitten näkyy myös gallupeissa ja lopulta vaalin tuloksessa. Soini ei kyennyt pitämään perussuomalaisten eduskuntavaalien kannatusta presidentinvaalissa, eikä häntä nähdä vaalin toisella kierroksella.
– Moni minultakin kysyi, että pyrkiikö Timo tosissaan presidentiksi. Eli tästä oli suurta epätietoisuutta kentällä. Kun sain kysyjän vakuuttuneeksi siitä, että Timo pyrkii tosissaan, tuli kysyjältä seuraava pohdinta. Kysyjä alkoi heti miettiä, että oikeastaan olisi kyllä parempi, että Timo jatkaisi Perussuomalaisten johdossa ja veisi puolueen suurimmaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Tätä viimeistä kysyjän argumenttia oli vaikea lähteä kumoamaan.
– Oli siis tyydyttävä vakuuttelemaan esimerkiksi, että tiellä suurimmaksi puolueeksi presidentinvaalit ovat tärkeä virstanpylväs ja Timon tippuminen toiselta kierrokselta haittaisi tuota kysyjän asettamaa tavoitetta.
Katajan mukaan Soinin pudottivat toiselta kierrokselta joko ne empijät, jotka eivät äänestäneet lainkaan tai sitten heistä osa äänesti Soinin sijaan Väyrystä tai Niinistöä.





Soini ei ollut nyt saanut enää turpeaa naamaansa viiteen päivään lööppeihin ja kova kiirus oli keksiä jotain, että pääsisi taas etusivuille. Keksi tuon Niinistönäänestystempun, kun ei enää mitään muutakaan ollut takataskussa kehiin heittää.
Suomi on jo tässä vaiheessa voittanut näissä presidentinvaaleissa ja paljon. Molemmat Impivaaralaiset pelattiin loppupelistä ulos hyvissä ajoin ja tuleepahan Pekka tai Sauli valittua, niin molemmat ovat hyvin asevastaisia. Tämä on hyvää suolaa sotahullujen persujen haavoihin.
Ilmoita asiaton kommentti