Jämsän talous pakkaselle
- Talousjohtaja Ari Luostarisen vartioimalle kaupungin rahakirstulle on tungosta.
Jämsän kaupungin viime vuoden tulos on jäämässä pakkasen puolelle. Syynä alijäämäiseen tulokseen on viime vuoden huono verokehitys.
Talousjohtaja Ari Luostarinen kertoo, että loppuvuosi oli kaupungin taloudelle todella heikko. Luostarinen arvioi, että alijäämää kertyy muutama satatuhatta euroa.
– Vielä alkuvuodesta näytti siltä, että tulos jää reilusti plussalle, mutta esimerkiksi marraskuussa kaupungin tilille ei tullut tasauksen takia verotuloja euron euroa.
Lopullinen tilinpäätös valmistuu kevään aikana. Valtuustokäsittelyyn se tulee toukokuussa.





Tuohan on ikivanha kuva. Olen nähnyt sen lehdessä ainakin pariin kertaan jo vuosia sitten. Taisi olla jo vanhan Jämsän aikaan?
Ilmoita asiaton kommentti