Uutiset

Päivitetty 5.2.2012 13:21, julkaistu 5.2.2012 13:20

Tulokset tuoreeltaan verkosta

Kuva: Markku Hakaniemi
Lähetä palautetta toimittajalle
Jari ja Sirkka Salminen kävivät äänestämässä heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä Jämsänkosken virastotalolla. Molemmat löysivät helposti mieleisen ehdokkaan.

Jämsän Seutu seuraa presidentinvaalien toisen kierroksen tulospalvelua reaaliajassa verkkopalvelussa, aivan kuten ensimmäiselläkin kierroksella. Toimitus päivittää tuloksia ja paikallisia juttuja sunnuntai-illan aikana verkkoon niin kauan, että lopullinen tulos on tiedossa.

Maanantain Jämsän Seutu menee painoon sunnuntai-iltana kello 21, ja kiristyneen painoaikataulun vuoksi aivan kaikki tulokset eivät ehdi lehteen saakka.

Jämsässä 35,6 prosenttia äänioikeutetuista antoi äänensä jo ennakkoon. Lukema jäi hieman edellisten presidentinvaalien toisesta kierroksesta, jolloin jämsäläisistä 37,7 prosenttia käytti äänioikeuttaan ennakkoon.

Vieläkin aktiivisempia oltiin Kuhmoisissa, jossa ennakkoäänestysprosentti oli peräti 46,3. Pikkuisen jäätiin kuitenkin kuuden vuoden takaisista vaaleista, jolloin kunnan äänioikeutetuista 46,9 prosenttia äänesti ennakkoon.


AVAINSANAT:

Kommentit (80)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)5.2.2012 21:48

niin,ainakin Jämsä on sitten ,,,,,,,,,

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)5.2.2012 20:50

Hyvin on kumitushommat menneet,Saulista tuli presidentti.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)5.2.2012 19:22

Kyllä minua ainakin jänskättää kun sittenkin lyijykynällä jouduin sen numeron siihen lappuseen laittaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)5.2.2012 16:19

Myös aikaisempi presidenttimme Mannerheim oli homo ja bisexuelli. Määräsi Mikkelin päämajaan jatkosodan aikana pari kappaletta tiukkahousuisia "neitieverstejä" silmiensä iloksi. Historian kirjoitusten (ei niiden, joita meille kansakoulussa opetettiin) mukaan näillä eversteillä ei ollut oikeasti mitään muuta tähdellistä eikä tarpeellista tekemistä päämajassa, kuin olla Mannerheimin silmänruokana.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.2.2012 10:44

Sivari ja homo voisi aivan hyvin olla Suomen presidentti, mutta tällä kertaa Niinistö on pätevämpi tähän virkaan. Haavistolla on paljon annettavaa tulevissa tehtävissään esimerkiksi erilaisissa järjestöissä sekä ympäristöasioiden puolestapuhujana. Niihin löytyy paljon paremmat foorumit kuin presidentinvirka.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.2.2012 10:59

Valtion johtajan pitää nähdä eteenpäin, ei jäädä kaivelemaan 70 vuotta vanhoja asioita. Historia pitää tuntea, mutta eteenpäin pitää pyrkiä.

Valtiota ei johdeta sängystä, joten seksuaalisuudella ei ole mitään tekemistä tän asian kanssa.

Miksi presidentti ei saisi olla sivari? Ei se jalkaväen korpaali anna yhtään enempää valmiuksia valtion johtajalle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.2.2012 10:50

Olihan sitä rintamallakin "seksin korviketta".

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.2.2012 09:21

Ei ole pienintäkään pelkoa siitä asiasta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.2.2012 08:54

Senkö vuoksi isämme ja isoisämme taistelivat henkensä kaupalla rintamilla, että Suomen presidentiksi äänestetään vuonna 2012 homoseksuaali sivari?! Miettikää nyt.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.2.2012 22:31

Eiköhän se sinullekin ensi sunnuntain jälkeen selviä.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6 7 8

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Rantanen seitsemänneksi suunnistuksen keskimatkalla

    SPORTTI 17.5. 19:44 00

  2. Hannu Weijo löysi aarteen

    UUTISET 17.5. 12:20 81

  3. Romanit kukkakauppavarkaissa

    UUTISET 17.5. 12:20 61

  4. Pikastoppivarkaita Olkkolassa

    UUTISET 17.5. 13:34 41

  5. Tuuli sytytti maaston

    UUTISET 17.5. 12:20 60

  6. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 1310

  7. 203 000 euroa tukea laastariksi Hallin varuskunnan lakkauttamiseen

    UUTISET 16.5. 18:17 87

  8. 71 ylioppilasta Jämsästä, 21 Jämsänkoskelta ja 9 Kuhmoisista

    UUTISET 16.5. 12:12 167

  9. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 1929

  10. Kaupunki saamassa postia Juokslahdelta

    UUTISET 16.5. 14:49 104

  1. Maankäyttöön ja elinkeinoasioihin vauhtia

    UUTISET 8.5. 16:11 6918

  2. Jämsä-Mänttä -tien remontti alkanee jo syksyllä

    UUTISET 8.5. 12:40 7627

  3. Vuokratyövoimaa puolella miljoonalla eurolla

    UUTISET 9.5. 16:44 6611

  4. Opetusministeri kehui Paunua

    UUTISET 8.5. 15:58 7817

  5. Umpihumalassa ratissa, eikä ensi kertaa

    UUTISET 8.5. 18:54 6510

  6. Valaisinryhmän kuristin aiheutti palohälytyksen PK6:n sähkötilassa

    UUTISET 9.5. 09:06 674

  7. Siitepölyä tavallista enemmän

    UUTISET 8.5. 13:21 701

  8. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 2029

  9. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 1310

  10. Puoli Alhojärveä etsii söpöä Viri-terrieriä

    ELÄMÄNMENOA 15.5. 14:17 4110

  1. Jämsäläinen ja virolainen mies tappelivat naisesta – jämsäläinen hävisi

    UUTISET 4.5. 09:36 11225

  2. Lähes 10 miljoonan euron säästöt

    UUTISET 3.5. 15:34 10613

  3. Postikortit kertovat Jämsän tarinaa

    UUTISET 30.4. 15:06 1357

  4. Pohjavesialueelle ei tulossa soralupaa

    UUTISET 4.5. 12:42 1007

  5. Tarkista veroilmoituksesi nyt

    UUTISET 6.5. 18:11 856

  6. Vuokratyövoimaa puolella miljoonalla eurolla

    UUTISET 9.5. 16:44 6611

  7. Kaupunki ostamassa osakkeet sairaanhoitopiiriltä

    UUTISET 4.5. 13:04 1019

  8. Valaisinryhmän kuristin aiheutti palohälytyksen PK6:n sähkötilassa

    UUTISET 9.5. 09:06 674

  9. Bunkkeri ja Särkijärvi säilyvät sittenkin nykyisessä käytössä

    UUTISET 26.4. 19:43 18120

  10. Ukkometso nokki Helyä kunnolla

    UUTISET 11.5. 11:22 528

  1. Puhdistamo toimii normaalisti, ohijuoksutukset lopetettiin

    UUTISET 30.4. 10:14 26178

  2. Hardrock ei kuollutkaan – katso miten Defiant soittaa!

    ELÄMÄNMENOA 2.5. 09:27 22811

  3. Proomuravintola suunnitteilla Jämsän satamaan

    UUTISET 9.9. 17:28 169425

  4. Jo alkaa Jämsän latuverkosto vihertää!

    SPORTTI 13.1. 11:09 12638

  5. UPM sulkee Myllykoskella ja Saksassa, Jämsässä helpotuksen huokaus

    UUTISET 31.8. 09:39 171927

  6. Joutsenlampi on saavutettavissa

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 14:23 47627

  7. Björnin ja Bennyn upea musiikki

    ELÄMÄNMENOA 13.3. 16:15 46127

  8. Poliisi ohitti, kuskilta meni hermot

    UUTISET 14.9. 15:59 164211

  9. Kulttuurin kuluttaja, tule mukaan lehden tekoon!

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 13:54 47615

  10. Peto raateli hevosta Jämsässä

    UUTISET 13.9. 18:26 16321

  1. Hannu Weijo löysi aarteen

    UUTISET 17.5. 12:20 8 1 636

  2. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 19 29 558

  3. 71 ylioppilasta Jämsästä, 21 Jämsänkoskelta ja 9 Kuhmoisista

    UUTISET 16.5. 12:12 16 7 307

  4. Romanit kukkakauppavarkaissa

    UUTISET 17.5. 12:20 6 1 295

  5. Pikastoppivarkaita Olkkolassa

    UUTISET 17.5. 13:34 4 1 262

  6. Jyki laajentaa lisää, ja ottaa väkeä

    UUTISET 16.5. 15:24 13 10 262

  7. Tuuli sytytti maaston

    UUTISET 17.5. 12:20 6 0 196

  8. 203 000 euroa tukea laastariksi Hallin varuskunnan lakkauttamiseen

    UUTISET 16.5. 18:17 8 7 181

  9. Keskustele, toimiiko kiertotiejärjestely

    UUTISET 10.5. 10:30 57 55 172

  10. Jämsän murhamysteeri esillä Seura-lehdessä

    UUTISET 19.1. 09:23 76 2 167

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot