Koskentiellä körötellään nyt rauhallisesti
- Kyltin osoittamaa vauhtia tirruutetaan jatkossa Koskentiellä Siltakadun ja Annantien välisellä osuudella. Artot Tähtinen (vas.) ja Saarinen Jämsän kaupungilta kiinnittelivät uusia kylttejä torstaina.
Nopeusrajoitukset muuttuivat torstaina Koskentiellä Siltakadun ja Annantien välisellä tieosuudella. Tähän asti tiellä on saanut ajaa 50 kilometriä tunnissa, mutta nyt nopeusrajoitus putoaa 40 kilometriin tunnissa.
Uutta on myös se, että mopot siirtyvät Koskentiellä kevyen liikenteen väylältä ajoväylälle Siltakadun ja Auvilantien välisellä osuudella. Alemman nopeuden alue suunniteltiinkin alun alkaen juuri mopoilijoiden turvaksi.
Uutta ovat myös pysähtymiskiellosta kertovat liikennemerkit, jotka tulevat Paununkadulle koulun mutkaan. Paikka on vanhempien suosima pysäkki, kun he tuovat lapsiaan kouluun. Turvallinen se ei kuitenkaan ole. Jämsän kaupungilta muistutetaan, että yläkoulun oppilaidenjättöpaikka on iso parkkialue siinä koulun vieressä.
Muutostöillä tuodaan käytäntöön teknisen lautakunnan aiemmin tekemiä päätöksiä.





Jos noin ajatellaan, niin kai kaikille teille pitäisi laittaa 30km/h rajoitus niin varmasti liikenneonnettomuudet vähenee. Se ei ole tätä päivää, enää ei liikuta hevoskärryillä. On todella turhauttavaa ajella neljääkymppiä, kun sille ei ole mitään perustetta.
Ilmoita asiaton kommentti