Uutiset

Päivitetty 27.1.2012 13:19, julkaistu 27.1.2012 13:13

Lautakunta: Ei päiväkotia Jämsänkosken terveysasemalle

Kuva: Markku Hakaniemi
Lähetä palautetta toimittajalle
Jämsänkosken terveysaseman tulevaa käyttötarkoitusta ei vielä ole määritelty. Päiväkotia sinne ei näillä näkymin ole tulossa.

Jämsänkosken terveysaseman tyhjiksi jääneisiin tiloihin ei ole tulossa päiväkotia.

Tätä mieltä on ainakin sivistyslautakunta, joka torstain kokouksessaan päätti esittää kaupunginhallitukselle kokonaan uuden 183-paikkaisen vuoropäiväkoti-päiväkodin rakentamista.

Toissijaisena vaihtoehtona on uuden 150-paikkaisen päiväkodin rakentaminen sekä 2 päiväkotiosaston saneeraaminen Jämsänkosken terveysasemalle.

Mikäli hallitus on lautakunnan kanssa samoilla linjoilla, alkaa hankkeen suunnittelu ensitilassa. Sen kustannusarvio on noin 4,425 miljoonaa euroa, kalustamisen 350 000 euroa. Päiväkoti otettaisiin käyttöön viimeistään vuoden 2014 syksyllä.

Uuteen päiväkotiin mahtuisivat paitsi Puukilan päiväkodin 3 vuoropäivähoidossa olevien lasten ryhmää, myös Palomäen päiväkodin 2 päiväryhmää, Peltotien päiväkodin 2 ryhmää ja Punalan ryhmäperhepäiväkodin yksi ryhmä.

Puukilaan voitaisiin vastaavasti sijoittaa Palomäentien puolipäiväryhmä sekä kaksi päivähoitoryhmää Lääkärinkujalta.

Uutta päiväkotia varten on jo hankittu tontti kaupungintalon ja Kelhän välistä. Hankkeelle on myös varattu rahaa vuoteen 2014 ulottuvassa talousohjelmassa.


AVAINSANAT:

Kommentit (20)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)29.1.2012 19:43

Jos on neljä seinää ja katto, ei se välttämättä tarkoita sitä, että rakennus soveltuu vaikka minkälaiseen tarkoitukseen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)29.1.2012 10:36

Kaikesta uusien seinien rakentamisesta tulee pidättäytyä, kunnes käyttäjät ja kiinteitötoimi saavat kiinteistöt pysymään kunnossa ja homehtumatta. Ei ole järkeä rakentaa aina uutta, jos rakennusten ylläpitoa ei osata tai haluta tehdä kunnolla. Myös rakennussuunnittelun ja valvonnan tulee olla kunnossa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)29.1.2012 08:53

"Vieras 28.1.2012 13:46:
Just tommosta poliitikkojen venkoilua!
Ensin yhtä mieltä ja kohta jo toista mieltä... oman edun tavoittelu on näille poliitikoille tärkeintä!"

Ja Kataja on näistä venkoilijoista ylivoimainen ykkönen!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)29.1.2012 03:57

Jämsänkoskelle olisi myös saatava vuorotyöläisten lapsille hoitopaikka. Minusta itsestäni tuntuu ainakin pahalta nostaa lapsi sängystä klo:5-6 ja lähteä viemään hoitoon jämsään ja tulla sitten itse takaisin koskelle töihin. Sama on iltaisin, kymmeneltä haet pois, niin lapsi pääsee nukkumaan vasta klo:23.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.1.2012 16:38

strategian mukaista toimintaa

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.1.2012 14:22

Minua ihmetyttää kun Jämsänkosken taajamasta viedään paljon palveluja pois ja ne keskitetään aika lähelle Seppolaa. Käsittääkseni Jämsänkosken alueella toimii vain yksi päiväkoti(?) ja aluehan on Jämsän mittakaavassa aika laaja ja asukasrikas.
Onko tällainen hyvän kuntastuktuurin/ kunnallispolitiikan ominaisuus? Itse olen jämsäläinen, siis seppolalainen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.1.2012 13:46

Just tommosta poliitikkojen venkoilua!
Ensin yhtä mieltä ja kohta jo toista mieltä... oman edun tavoittelu on näille poliitikoille tärkeintä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.1.2012 11:24

Edellisenkään kirjoittajan ei pitäisi valehdella eikä ryhtyä asiattomuuksiin: Perussuomalaiset eivät kannata sen enempää Haavistoa kuin Niinistöäkään. Puolue ei ketään määräile, miten äänestää.

Timo Soini äänesti toisella kierroksella jo ennakkoon Niinistöä.

Kun minulta on kysytty kantaani, niin olen vastannut: En kannata Niinistöä vaan vastustan voimakkaasti Haavistoa!

Terveisin

Pekka Kataja (peruss)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.1.2012 09:16

Nyt kun persutkin on arvoliberaali eurooppalainen puolue ja kannattaa julkihomoa pressaks, niin eikö Kataja vois alkaa samantien ajamaan pakolaiskeskusta siihen Jämsänkosken terkkariin.
Nähtäis heti miten suvaitsevaista porukkaa siellä Koskella asustelee. Heh!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.1.2012 01:12

Siirtäkää Jokilaakson Juusto Oy:n tuotantotilat Lukkoilasta sinne Jämsänkosken terveysasemalle. Alkavat valmistaa paikkakunnan omaa Jämpsän Äijän homejuustoa siellä. Työntekijät valmistakoot juustoa palokunnan paineilmalaitteet päällä, niin eivät itse altistu homeelle.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Maukka ja Väykkä Jämsässä tänään

    ELÄMÄNMENOA 23.2. 08:47 00

  2. Kolmion takaa yhdistelmän alle

    UUTISET 22.2. 17:38 30

  3. Vanhan naisen rahat vietiin Citymarketissa

    UUTISET 22.2. 17:32 56

  4. Anna Närhi MM-avauksen neljäs

    SPORTTI 22.2. 16:38 40

  5. Kaikenkattavaa jätehuoltoa

    ELÄMÄNMENOA 22.2. 15:00 40

  6. Lukijoiden kuvia

    ELÄMÄNMENOA 7.2. 10:30 1110

  7. Jokinen kaahasi luokkavoittoon Jämsänkosken Hankirallissa

    ELÄMÄNMENOA 22.2. 12:43 125

  8. Mopovarkaasta pyydetään havaintoja

    UUTISET 22.2. 12:25 50

  9. Kuhmoinen moottorikelkkailun suomenmestariksi

    SPORTTI 22.2. 10:56 132

  10. Hullua tuuria ysitiellä: oikealta aura-auton ohi ja melkein rekan alle

    UUTISET 22.2. 10:49 127

  1. Rakennustarkastus: Laivaranta muutettava harjakattoiseksi

    UUTISET 10.2. 13:06 95118

  2. Keskustalaiset ja perussuomalaiset vastahakoisia kuntaliitoksia kohtaan

    UUTISET 15.2. 14:53 512

  3. Jämsän keskustan Sale suljetaan

    UUTISET 31.10. 16:47 17560

  4. Jokinen kaahasi luokkavoittoon Jämsänkosken Hankirallissa

    ELÄMÄNMENOA 22.2. 12:43 125

  5. Keskimaa kampanjoi keskisuomalaisten elintarvikkeiden puolesta

    UUTISET 15.2. 10:50 614

  6. Kuhmoinen moottorikelkkailun suomenmestariksi

    SPORTTI 22.2. 10:56 132

  7. Jo alkaa Jämsän latuverkosto vihertää!

    SPORTTI 13.1. 11:09 4368

  8. Jämsän ja Mänttä-Vilppulan verotoimistot kiinni?

    UUTISET 21.2. 10:50 1620

  9. Reijo Ahosen sairaus jäi leikkaussaliin

    ELÄMÄNMENOA 6.2. 08:34 721

  10. UPM sulkee Myllykoskella ja Saksassa, Jämsässä helpotuksen huokaus

    UUTISET 31.8. 09:39 112627

  1. Jo alkaa Jämsän latuverkosto vihertää!

    SPORTTI 13.1. 11:09 4368

  2. Jämsän Vanhat tanssin pyörteissä – katso kuvat!

    ELÄMÄNMENOA 17.2. 12:02 7013

  3. Jämsä ja Kuhmoinen - ehkä myös Keuruun seutu ja Ylä-Pirkanmaa

    UUTISET 8.2. 10:47 11353

  4. Penkkarihulinaa Jämsän lukiolla - katso kuvat!

    ELÄMÄNMENOA 16.2. 12:57 5912

  5. 70 ohjuksen kaupat tekeillä, katso ohjusten tuhoa esittelevä video!

    UUTISET 10.2. 16:23 10527

  6. Jämsän kaupunki vastustaa jyrkästi varuskunnan lakkauttamista

    UUTISET 14.2. 13:15 6921

  7. Proomuravintola suunnitteilla Jämsän satamaan

    UUTISET 9.9. 17:28 108525

  8. Kynnyssuo näyttääkin säästyvän, tuulivoimakin vähemmäksi

    UUTISET 14.2. 15:20 675

  9. Keskimaa kampanjoi keskisuomalaisten elintarvikkeiden puolesta

    UUTISET 15.2. 10:50 614

  10. Ysitiellä kolaroitiin

    UUTISET 14.2. 13:31 657

  1. Jo alkaa Jämsän latuverkosto vihertää!

    SPORTTI 13.1. 11:09 4368

  2. Proomuravintola suunnitteilla Jämsän satamaan

    UUTISET 9.9. 17:28 108525

  3. Yrittäjien mitta täyttyi: Jo riittää sakottaminen!

    UUTISET 16.9. 08:20 105044

  4. Thaimaalaiset marjanpoimijat – Rahamarjojen metsästäjät

    UUTISET 6.9. 15:17 109319

  5. Millaisesta mukista juot kahvisi?

    UUTISET 5.1. 09:16 3449

  6. Ulkoilmakonserttien lopetusaikoihin ei puututtu

    UUTISET 9.9. 10:16 107113

  7. Poliisi ohitti, kuskilta meni hermot

    UUTISET 14.9. 15:59 104411

  8. Terhi Järvisen ottama kuva voitti!

    ELÄMÄNMENOA 13.1. 10:33 4411

  9. Peto raateli hevosta Jämsässä

    UUTISET 13.9. 18:26 10361

  10. UPM sulkee Myllykoskella ja Saksassa, Jämsässä helpotuksen huokaus

    UUTISET 31.8. 09:39 112627

  1. Vanhan naisen rahat vietiin Citymarketissa

    UUTISET 22.2. 17:32 5 6 104

  2. Kolmion takaa yhdistelmän alle

    UUTISET 22.2. 17:38 3 0 58

  3. Jokinen kaahasi luokkavoittoon Jämsänkosken Hankirallissa

    ELÄMÄNMENOA 22.2. 12:43 12 5 53

  4. Rakennustarkastus: Laivaranta muutettava harjakattoiseksi

    UUTISET 10.2. 13:06 95 118 48

  5. Jämsän ja Mänttä-Vilppulan verotoimistot kiinni?

    UUTISET 21.2. 10:50 16 20 46

  6. Kaikenkattavaa jätehuoltoa

    ELÄMÄNMENOA 22.2. 15:00 4 0 43

  7. Jämsän keskustan Sale suljetaan

    UUTISET 31.10. 16:47 175 60 34

  8. Malin tyrmää liitoksen

    UUTISET 8.2. 11:49 137 409 31

  9. Mopovarkaasta pyydetään havaintoja

    UUTISET 22.2. 12:25 5 0 28

  10. Hullua tuuria ysitiellä: oikealta aura-auton ohi ja melkein rekan alle

    UUTISET 22.2. 10:49 12 7 28

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot