Spiidiveikot linnaan pitkäksi aikaa
Länkipohjan huumekätkijät tuomittiin maanantaina Jämsän käräjillä pitkäksi ajaksi vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Muuramelainen 28-vuotias päätekijä sai 8 vuotta vankeutta, jyväskyläläinen 34-vuotias ja 27-vuotias mies neljä vuotta.
Miehet kätkivät marraskuun alussa maastoon 6 kiloa amfetamiinia kahdessa erässä. Kadulla tavarasta olisi saanut poliisin arvion mukaan 300 000 euroa käteistä. Poliisin mukaan huumeet eivät ehtineet olla kätkettynä kovin pitkää aikaa.
Poliisin arvion mukaan kyse oli suurrikollisuudesta. Kenellä vaan ei ole 300 000 euroa huumeiden ostamiseen. Merkittävä osa amfetamiinista oli tarkoitettu Keski-Suomen markkinoille.
Päätekijä kiisti osallisuutensa juttuun. Oikeuden mukaan mies oli kuitenkin sopinut jyväskyläläisten kanssa kaman kuljettamisesta toiseen paikkaan. Apurit jäivät kuitenkin kiinni toista pakettia noutaessaan.
Poliisit olivat löytäneet kätkön ja vaihtaneet pakettia. Valekätkössä oli hälytin, jonka laukeaminen paljasti, että kätköllä ollaan. Miehet jäivät rysän päältä kiinni. Siitä huolimatta he kiistivät oikeudessa tienneensä kätkössä olleen aineen määrän ja laadun.
Jutun käsittely jatkunee hovioikeudessa, koska kaikki tuomitut olivat tyytymättömiä tuomioonsa. Kahdella tekijällä on entuudestaan merkintöjä huumausainerikollisuudesta rekisterissään.


