Hallin varuskunta: Epävarmuus kasvaa
- Marssitaanko Hallin varuskunnassa tulevaisuudessakin? Asian pitäisi selvitä lähiaikoina.
Miten Hallin varuskunnan käy? Tämän piti selvitä jo tammikuun puolella, mutta nyt tietoa puolustusvoimien rakenneuudistuksesta on lupailtu helmikuun alkuun.
Tilanteeseen liittyvä epävarmuus on havaittavissa upseeristoa myöten. Teknillisen koulun apulaisjohtaja, Ilmavoimien upseereiden pääluottamusmies Jouni Kalliomäki myöntää sen.
– En lähde spekuloimaan sillä, mitä tulee tai mikä on pahin skenaario. Sen tiedämme, että muutos on tulossa ja välttämätön. Varmasti tuleva esitys on myös hyvin perusteltu. Kaikki odottavat sitä mielenkiinnolla.
Maanpuolustuksen henkilökuntaliiton pääluottamusmies Riitta Lius sanoo siviilipuolen tehtävissä työskentelevän henkilöstönkin odottavan tietoa kuin kuuta nousevaa. Hän uskoo kaikkien tiedostavan, että jokaisen kohdalla tapahtuu jotain. Vaikka varuskunta säilyisi, voi olla, että esimerkiksi esikuntia yhdistetään.
– Koko henkilöstö haluaa tietää, mitä tapahtuu. Sitäkin toivotaan, että meille ilmoitettaisiin ensin, ettei asioita tarvitsisi lukea lehdistä ja kuulla radiosta, itsekin varuskunnassa työskentelevä Lius kertoo.
Mikä olisi sitten Hallin toiminnan säilymisen puolesta puhuva vahvuus?
– Ainoana joukko-osastona valtakunnassa meillä on lentoteknillistä koulutusta puolustusvoimien ulkopuolellekin, esimerkiksi Rajavartiolaitokselle. Se on yksi ydintehtävistämme ja keskittynyt täysin tänne, Kalliomäki sanoo.



kaikki
Ilmoita asiaton kommentti