Uutiset

Päivitetty 1.2.2012 11:12, julkaistu 1.2.2012 11:11

Matti Peltonen: Nauttiiko Voitto Suosaari luottamusta?

Kaupunginvaltuutettu Matti Peltonen (vas) pyytää kaupunginhallitusta selvittämään, nauttiiko kaupunginhallituksen puheenjohtaja Voitto Suosaari (kesk) enää luottamusta.

Peltonen perustelee selvityspyyntöään Jämsän Seudussa 18. tammikuuta julkaistulla uutisella ”Kylpylä pitkissä kantimissa”. Suosaari kommentoi jutussa että ”Nyt loppui uskoni Juhani Ojalaan ja hänen yhtiöönsä” ja että ”Ei kaupungin pidä Ojalan imperiumia rahoittaa tiejärjestelyillä”.

Peltonen kysyy, onko kaupunginhallituksen linja sama, kuin hallituksen puheenjohtajalla. Peltonen tulkitsee Suosaaren kommentit siten, että ne sotivat pitkäaikaista jämsäläistä yrittäjää vastaan.

– Jos hallituksen linja ei ole sama, silloin hallituksen puheenjohtaja ei nauti hallituksen luottamusta. Jos hallitus on puheenjohtajan kanssa samoilla linjoilla, silloin hallitus ei nauti kaupunginvaltuuston luottamusta. Pyydän hallitukselta pikaista selvitystä ja toimenpiteitä, sillä mielestäni hallituksen puheenjohtaja ei enää nauti valtuuston luottamusta, Peltonen kirjoittaa kaupunginhallitukselle osoittamassaan selvityspyynnössä.

Sen suurempiin toimenpiteisiin Peltosen kirjelmöinti tuskin johtaa, sillä kaupunginjohtaja Ilkka Salminen ehdottaa, ettei asia anna aihetta toimenpiteisiin, sillä selvityspyynnön on tehnyt vain yksi valtuutettu, ei kuntalain edellyttämä neljäsosa valtuutetuista.


AVAINSANAT:

Kommentit (17)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)1.2.2012 23:59

Kukaan ei yritä ansaita luottamusta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 22:36

Eiköhän ois fiksuinta laittaa paikallisten asukkaiden asiat ensin kuntoon ja sit vasta miettiä rahoja eritasoliittymiin turisteja varten nimim. katuvalaistuksesta ja teiden kunnosta keskustan ulkopuolella huolissaan oleva kuntalainen

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 22:11

keskimaan hallintoelimissä olevat löytyy helposti. Vote ei siellä istu.

Sitäpaitsi, mitenkähän ne kauppaketjut tähän Peltosen valitukseen liittyy, paitsi Peltonen on kylläkin keskimaan päättäjiä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 22:04

Kuinka moni palstan keskustelijoista luottaa Matti Peltoseen Jämsän kehittäjänä?

Minä en luota.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 21:52

rottaa vit,ttaa,sinähän sen kauniisti sanoit ja samasta aiheestahan se taisi kyselykin tulla?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 20:57

vasemmiston rottaa vähän vituttaa :D :D

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 20:31

Koplataan,ei niin saa sanoa vaan pitää puhua politiikan tukemisesta hyväksyttävässä määrin,kepu on hakemassa rajojaan Kaikkos tyyliin.
Joku puhuu rakenteellisesta korruptiosta jonka hedelmiä on kauppakeskukset joiden pallilla istuu samat jotka ovat meidän vallankahvassa kiinni,mutta sillei se maailma pelaa porvarihohtoisesti ja kyllä toivoisin että luottamus kyselyä voitaisiin laajentaa koko Jämsän virkamies puolelle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 20:16

Minkälainen koplaus kylpylällä ja tieliittymällä on oikeasti??? Eihän vain ole raha vaihtanut omistajaa jossain päättävissä taskuissa. Eihän?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 19:18

Kuulun siihen ryhmään joka ei ole valtaosaa,jos on kyseessä henkilö jonka tehtävänkuvaan kuuluu mediassa esiintyminen suullisesti niin ehkä Voiton paikka olisi vielä kotona peilin edessä kasvamassa tehtäväänsä vaikka parikymmentä vuotta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 18:51

Vote on omituinen poliitikko. On samaa mieltä kuin valtaosa paikkakuntalaisista ja sanoo mitä ajattelee. Sitten kun paikallislehti julkaisee tabu-aiheesta jutun niin ollaan olevinaan hurrrjan loukkaantuneita. Pitäskö kaikkien katsoa sormien välistä, kun pikku-Jussi käärii sätkänsä veronmaksajien seteleihin ja polttelee niitä piilossa hissipylvään takana?

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nuorten mopot varsin usein viritettyjä

    UUTISET 21.5. 17:22 12

  2. Ongelmajätekeräys tulee jälleen kylille

    UUTISET 21.5. 17:13 20

  3. Ilmailupäivä Hallin varuskunnassa perjantaina

    ELÄMÄNMENOA 21.5. 16:36 20

  4. Isolauri vahvoilla Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtoon

    UUTISET 21.5. 15:23 21

  5. Auton ojaan suistanut helatorstain kyy ei ollut vapaana – uhrimies edelleen sairaalassa

    UUTISET 21.5. 13:08 2418

  6. Viestihopeaa Merjalle tiukassa kisassa

    SPORTTI 20.5. 19:50 61

  7. Ilves kaatoi Hämeenlinnan Härmän

    SPORTTI 20.5. 20:08 66

  8. Jättiläismäistä puuta lankuksi

    UUTISET 18.5. 19:09 2210

  9. Kännissä Saarikontiellä

    UUTISET 20.5. 13:09 100

  10. Puolalaiset asialla asuntomurrossa?

    UUTISET 20.5. 13:08 113

  1. Tyly arvio: Teemu ei Jämsään pysähtyisi

    UUTISET 3.5. 16:14 11138

  2. Ysitie katkaistaan tiistaina, remppa kestää lokakuun loppuun, katso ohitustiekuvat

    UUTISET 4.5. 08:22 11629

  3. Jämsänjoen sillan kannen purkaminen alkoi

    UUTISET 8.5. 13:09 9213

  4. Opetusministeri kehui Paunua

    UUTISET 8.5. 15:58 10317

  5. Lähes 10 miljoonan euron säästöt

    UUTISET 3.5. 15:34 12013

  6. Kortiton kuski pakeni poliisia

    UUTISET 13.5. 12:35 633

  7. Kuski ei huomannut bussista poistuvaa – jalka jäi bussin pyörän alle

    UUTISET 13.5. 12:49 672

  8. Auto ojaan, kuka ajoi?

    UUTISET 13.5. 12:30 664

  9. Ukkometso nokki Helyä kunnolla

    UUTISET 11.5. 11:22 868

  10. Tarkista veroilmoituksesi nyt

    UUTISET 6.5. 18:11 1146

  1. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 6848

  2. Puoli Alhojärveä etsii söpöä Viri-terrieriä

    ELÄMÄNMENOA 15.5. 14:17 6810

  3. Jämsäläinen ja virolainen mies tappelivat naisesta – jämsäläinen hävisi

    UUTISET 4.5. 09:36 13825

  4. Valaisinryhmän kuristin aiheutti palohälytyksen PK6:n sähkötilassa

    UUTISET 9.5. 09:06 984

  5. Jämsä-Mänttä -tien remontti alkanee jo syksyllä

    UUTISET 8.5. 12:40 10927

  6. Kuski ei huomannut bussista poistuvaa – jalka jäi bussin pyörän alle

    UUTISET 13.5. 12:49 672

  7. Ukkometso nokki Helyä kunnolla

    UUTISET 11.5. 11:22 868

  8. Jätevesiasetus – Onko se jo kumottu?

    UUTISET 10.5. 08:30 892

  9. Auto ojaan, kuka ajoi?

    UUTISET 13.5. 12:30 664

  10. Sosiaali- ja terveystoimesta yhteinen näkemys

    UUTISET 11.5. 15:11 8210

  1. Hardrock ei kuollutkaan – katso miten Defiant soittaa!

    ELÄMÄNMENOA 2.5. 09:27 25411

  2. Puhdistamo toimii normaalisti, ohijuoksutukset lopetettiin

    UUTISET 30.4. 10:14 28778

  3. Proomuravintola suunnitteilla Jämsän satamaan

    UUTISET 9.9. 17:28 172025

  4. Jo alkaa Jämsän latuverkosto vihertää!

    SPORTTI 13.1. 11:09 12898

  5. UPM sulkee Myllykoskella ja Saksassa, Jämsässä helpotuksen huokaus

    UUTISET 31.8. 09:39 174527

  6. Joutsenlampi on saavutettavissa

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 14:23 50227

  7. Björnin ja Bennyn upea musiikki

    ELÄMÄNMENOA 13.3. 16:15 48727

  8. Kulttuurin kuluttaja, tule mukaan lehden tekoon!

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 13:54 50215

  9. Poliisi ohitti, kuskilta meni hermot

    UUTISET 14.9. 15:59 166811

  10. Peto raateli hevosta Jämsässä

    UUTISET 13.9. 18:26 16581

  1. Auton ojaan suistanut helatorstain kyy ei ollut vapaana – uhrimies edelleen sairaalassa

    UUTISET 21.5. 13:08 24 18 1143

  2. Keskustele, toimiiko kiertotiejärjestely

    UUTISET 10.5. 10:30 85 65 213

  3. Ilves kaatoi Hämeenlinnan Härmän

    SPORTTI 20.5. 20:08 6 6 193

  4. OAJ uhkaa: ”Olemme valmiit ryhtymään toimiin Jämsän kaupunkia vastaan”

    UUTISET 18.5. 14:22 38 29 188

  5. Ilmailupäivä Hallin varuskunnassa perjantaina

    ELÄMÄNMENOA 21.5. 16:36 2 0 183

  6. Puolalaiset asialla asuntomurrossa?

    UUTISET 20.5. 13:08 11 3 178

  7. Jättiläismäistä puuta lankuksi

    UUTISET 18.5. 19:09 22 10 172

  8. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 68 48 170

  9. Viestihopeaa Merjalle tiukassa kisassa

    SPORTTI 20.5. 19:50 6 1 149

  10. Nuorten mopot varsin usein viritettyjä

    UUTISET 21.5. 17:22 1 2 145

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot