Uutiset

Päivitetty 2.2.2012 15:28, julkaistu 2.2.2012 15:25

Himoskäräjät tuomiota vaille valmiina

Himoskäräjien kolmas, ja samalla viimeinen, käsittelypäivä pidettiin torstaina Keski-Suomen käräjäoikeudessa Jyväskylässä.

Himosvuori Oy vaatii entiselle toimitusjohtajalleen Keijo Pitkäniemelle, entiselle tekniselle johtajalleen Jorma Lehtoselle, Jämsän entiselle kaupunginjohtajalle Pentti Asunmaalle ja Jämsän yhdyskuntatoimenjohtajalle Kari Vaaralle rangaistuksia ensisijaisesti törkeistä perättömistä lausumista tuomioistuimessa. Toissijaisina vaatimuksina ovat rangaistukset perättömistä lausumista tuomioistuimessa.

Vastaajat vaativat syytteiden hylkäämistä. Kumpikin osapuoli vaatii voittaessaan korvauksia oikeudenkäyntikuluista ja asianosaiskuluista. Vastaajien osalta niiden määrä on noin 30 000 euroa, Himosvuori Oy:n osalta summa on noin kaksinkertainen. Keski-Suomen käräjäoikeus antaa rikosasiasta tuomionsa kansliapäätöksenä 9. maaliskuuta.

Rangaistusseuraamuksiin, eli tuomion suuruuteen, Himosvuori Oy ei ottanut kantaa, vaan jätti sen oikeuden harkittavaksi.

Lisää aiheesta perjantain 3.2. Jämsän Seudussa ja näköislehdessä.



AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)3.2.2012 21:18

Taitaa nyt tulla Jussille tosi kalliiksi tämä kierros. Vastapuolikin on viimein saanut tarpeekseen ja aikoo vaatia rangaistusta aiheettomasta ilmiannosta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.2.2012 20:10

Niin,maallikko vai maallikot?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.2.2012 10:48

Aivan käsittämätöntä touhua. Mitähän Ojala yrittää tällä saavuttaa? Kyllä ainakin maallikoiden mielestä rinnemiehen arvostus on pohjalukemissa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.2.2012 09:10

Hyvä Jussi! Pidä pintas kaikenmaailman pyrkyreitä ja koplaajia vastaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.2.2012 08:14

Ja varmoja voittajia ovat juristit, jotka saavat palkkionsa oli lopputulema mikä tahansa.

Ja varmasti ehdottavat valituksia vielä korkeimpiin oikutteluasteisiin, jotta riittää suolalihaa leivän päälle jatkossakin.

Jos ei löydy täysin kiistatonta näyttöä tahallisesta toiminnasta, niin Ojala kaivaa taas kuvettaan kaikille juristeille, joita luultavasti on yhteensä 5 kappaletta kädet ojossa.

Paljonko maksaa 5 juristin lounastauko oikeudenkäynnin aikana ?
5 x 200,-/tunti = 1000,-.
Tulee siinä Himossopalle hintaa.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nuorten mopot varsin usein viritettyjä

    UUTISET 21.5. 17:22 12

  2. Ongelmajätekeräys tulee jälleen kylille

    UUTISET 21.5. 17:13 20

  3. Ilmailupäivä Hallin varuskunnassa perjantaina

    ELÄMÄNMENOA 21.5. 16:36 20

  4. Isolauri vahvoilla Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtoon

    UUTISET 21.5. 15:23 21

  5. Auton ojaan suistanut helatorstain kyy ei ollut vapaana – uhrimies edelleen sairaalassa

    UUTISET 21.5. 13:08 2418

  6. Viestihopeaa Merjalle tiukassa kisassa

    SPORTTI 20.5. 19:50 61

  7. Ilves kaatoi Hämeenlinnan Härmän

    SPORTTI 20.5. 20:08 66

  8. Jättiläismäistä puuta lankuksi

    UUTISET 18.5. 19:09 2210

  9. Kännissä Saarikontiellä

    UUTISET 20.5. 13:09 100

  10. Puolalaiset asialla asuntomurrossa?

    UUTISET 20.5. 13:08 113

  1. Tyly arvio: Teemu ei Jämsään pysähtyisi

    UUTISET 3.5. 16:14 11138

  2. Ysitie katkaistaan tiistaina, remppa kestää lokakuun loppuun, katso ohitustiekuvat

    UUTISET 4.5. 08:22 11629

  3. Jämsänjoen sillan kannen purkaminen alkoi

    UUTISET 8.5. 13:09 9213

  4. Opetusministeri kehui Paunua

    UUTISET 8.5. 15:58 10317

  5. Lähes 10 miljoonan euron säästöt

    UUTISET 3.5. 15:34 12013

  6. Kortiton kuski pakeni poliisia

    UUTISET 13.5. 12:35 633

  7. Kuski ei huomannut bussista poistuvaa – jalka jäi bussin pyörän alle

    UUTISET 13.5. 12:49 672

  8. Auto ojaan, kuka ajoi?

    UUTISET 13.5. 12:30 664

  9. Ukkometso nokki Helyä kunnolla

    UUTISET 11.5. 11:22 868

  10. Tarkista veroilmoituksesi nyt

    UUTISET 6.5. 18:11 1146

  1. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 6848

  2. Puoli Alhojärveä etsii söpöä Viri-terrieriä

    ELÄMÄNMENOA 15.5. 14:17 6810

  3. Jämsäläinen ja virolainen mies tappelivat naisesta – jämsäläinen hävisi

    UUTISET 4.5. 09:36 13825

  4. Valaisinryhmän kuristin aiheutti palohälytyksen PK6:n sähkötilassa

    UUTISET 9.5. 09:06 984

  5. Jämsä-Mänttä -tien remontti alkanee jo syksyllä

    UUTISET 8.5. 12:40 10927

  6. Kuski ei huomannut bussista poistuvaa – jalka jäi bussin pyörän alle

    UUTISET 13.5. 12:49 672

  7. Ukkometso nokki Helyä kunnolla

    UUTISET 11.5. 11:22 868

  8. Jätevesiasetus – Onko se jo kumottu?

    UUTISET 10.5. 08:30 892

  9. Auto ojaan, kuka ajoi?

    UUTISET 13.5. 12:30 664

  10. Sosiaali- ja terveystoimesta yhteinen näkemys

    UUTISET 11.5. 15:11 8210

  1. Hardrock ei kuollutkaan – katso miten Defiant soittaa!

    ELÄMÄNMENOA 2.5. 09:27 25411

  2. Puhdistamo toimii normaalisti, ohijuoksutukset lopetettiin

    UUTISET 30.4. 10:14 28778

  3. Proomuravintola suunnitteilla Jämsän satamaan

    UUTISET 9.9. 17:28 172025

  4. Jo alkaa Jämsän latuverkosto vihertää!

    SPORTTI 13.1. 11:09 12898

  5. UPM sulkee Myllykoskella ja Saksassa, Jämsässä helpotuksen huokaus

    UUTISET 31.8. 09:39 174527

  6. Joutsenlampi on saavutettavissa

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 14:23 50227

  7. Björnin ja Bennyn upea musiikki

    ELÄMÄNMENOA 13.3. 16:15 48727

  8. Kulttuurin kuluttaja, tule mukaan lehden tekoon!

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 13:54 50215

  9. Poliisi ohitti, kuskilta meni hermot

    UUTISET 14.9. 15:59 166811

  10. Peto raateli hevosta Jämsässä

    UUTISET 13.9. 18:26 16581

  1. Auton ojaan suistanut helatorstain kyy ei ollut vapaana – uhrimies edelleen sairaalassa

    UUTISET 21.5. 13:08 24 18 1143

  2. Keskustele, toimiiko kiertotiejärjestely

    UUTISET 10.5. 10:30 85 65 213

  3. Ilves kaatoi Hämeenlinnan Härmän

    SPORTTI 20.5. 20:08 6 6 193

  4. OAJ uhkaa: ”Olemme valmiit ryhtymään toimiin Jämsän kaupunkia vastaan”

    UUTISET 18.5. 14:22 38 29 188

  5. Ilmailupäivä Hallin varuskunnassa perjantaina

    ELÄMÄNMENOA 21.5. 16:36 2 0 183

  6. Puolalaiset asialla asuntomurrossa?

    UUTISET 20.5. 13:08 11 3 178

  7. Jättiläismäistä puuta lankuksi

    UUTISET 18.5. 19:09 22 10 172

  8. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 68 48 170

  9. Viestihopeaa Merjalle tiukassa kisassa

    SPORTTI 20.5. 19:50 6 1 149

  10. Nuorten mopot varsin usein viritettyjä

    UUTISET 21.5. 17:22 1 2 145

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot