Lue murhasta syytetyn viimeisin haastattelu
Jämsän Seutu haastatteli murhasta syytettyä miestä viime elokuussa. Juttu julkaistiin 29. elokuuta. Ohessa on haastattelu muokattuna. Haastattelu tehtiin vain muutamaa viikkoa ennen murhasyytteeseen johtaneita tapahtumia.
Hän korjailee kotinsa pihassa mönkijää. Jokin aika sitten pihasta lähti pois täysi kuorma autonromuja, mutta sitä ei huomaa.
Mies on isyyslomalla. Vauvalla ei ole vielä nimeä.
Mies pitää kotikulmaa pystyssä, auraa talvisin omat ja muidenkin tiet.
Vekkulan Saarijärven rantatörmästä kasvaa komeita petäjiä. Jyrkästi laskevan polun reunoilla kasvaa herkkutatteja.
50 vuotta tehty järvenlasku näkyy edelleen: vanha rantapenkka erottuu noin metriä vesirajan yläpuolella. Joutsenet uivat hietarantaruovikon takaa karkuun. Mies kertoo saaneensa järvestä 1 644-grammaisen ahvenen.
Saarijärven rantaan asumaan jäänyt mies erosi edellisen lapsensa äidistä kymmenkunta vuotta sitten. Lapsia on vastasyntyneen vauvan lisäksi kaksi poikaa ja kaksi tyttöä.
Mies ei ala selittämään mistä liitosta kukakin on. Hän istuu kesäaaltojen rantaan heittämälle kelolle ja pistää tupakaksi.
Kelon päälle on kääritty räsymatto, jolla on otettu kesällä aurinkoa ainakin kahden hengen voimin. Kelon onton pään sisältä näkyy shampoopulloja ja muita pesuvehkeitä.
– Eipä tästä paljon kiinnostaisi töihin lähteä, toteaa sähköasentaja.
Työt alkoivat tänään.



Jari Juhani Majalahti on Jämsäläinen eikä Korpilahtelainen.
Ilmoita asiaton kommentti