Uutiset

Päivitetty 6.2.2012 15:02, julkaistu 6.2.2012 15:00

EU-rahoille aletaan etsiä uutta käyttöä

EU-rahojen jaosta Keski-Suomessa päättävä maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) alkaa jo keskiviikon 8. helmikuuta kokouksessaan miettiä, mihin Himoksen tiehankkeille varatut EU-rahat voitaisiin siirtää.

– Jos Jämsän kaupunki ei voi osallistua hankkeeseen, on syytä vielä kerran kartoittaa mahdolliset muut infrastruktuurihankkeet, jotka täyttävät EU-ohjelman kriteerit, sanoo MYRrin puheenjohtaja Kauko Lehtonen.

– Ellei sellaisia löydy, EU-rahoitusta voidaan siirtää yritystukeen tai innovaatiotoimintaan, mutta silloin pulmaksi nousee kuntarahoituksen puute. EU-tuen saaminen hankkeelle edellyttää tietyn määrän kuntarahoitusosuutta, Lehtonen muistuttaa.

Himoksen eritasoliittymäjärjestelyihin 9-tiellä on käytettävissä 2,2 miljoonaa euroa EU-rahaa, jos Jämsän kaupunki rahoittaa hanketta samalla summalla.

Kaikkiaan Himoksen tiejärjestelyjen kustannusarvio on 6,5 miljoonaa euroa. Loput 2,1 miljoonaa rahoitettaisiin kansallisella työllisyyshankkeella, jonka rahoittaisivat Jämsän kaupunki ja ely-keskus, sekä perustienpidon hankkeella, jonka rahoittaisi ely-keskus.

Maakunnan yhteistyöryhmän saaman tiedon mukaan Jämsän kaupungin sitoutuminen kuntarahoitukseen selviää 20. helmikuuta.


AVAINSANAT:

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)12.2.2012 20:03

KÄYHÄN SIELLÄ MUURAMESSAKESKI KESÄLLÄ KESKIVIIKKOISIN SAVUSAUNASSA NOIN 20 IHMISTÄ, KANNATTAAKO VAIVAUTUA SAVUSAUNOJA SIIRTÄMÄÄN JÄMSÄÄN. (huomioikaa liksat).

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.2.2012 22:18

Ois paree tinkiä ainakin kiuaskivet sen saunakaupan kylkiäisiksi. Ovat sen verta ovelia nuo Muuramelaiset!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.2.2012 19:11

"rahat köyhille eikä herroille himokseen!!"

Ei köyhille kannata rahaa antaa. Haaskkaavat ne vaan kaljaan ja tupakkaan, kuten sossun tuetkin. Tiedän kun olen omin silmin nähnyt.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.2.2012 19:00

Ehdottomasti savusaunojen siirtoon Jämsään. Laitetaan rahat poikimaan..

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)6.2.2012 23:28

mä voin antaa tilinumeroni kun sinne muutama miljoona vielä mahtuu keksin kyllä järkevää käyttöä ettei tota himosta tarvi koko ajan ruokkia se kun kaatuu omaan mahdottomuuteensa kuitenkin!! rahat köyhille eikä herroille himokseen!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)6.2.2012 21:36

Halliin vievän tien valaistuksestahan olikin jo puhetta...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)6.2.2012 20:12

Eiköhän se viimeinkin ole tuo Mäntäntien remontti, johon ne pitäisi laittaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)6.2.2012 20:10

Anotaan se raha Vekkulan tuulivoimapuistoon. Melko luotettava hanke johon Jämsäkin voi sitoutua, riskit ovat vähäiset ja työtä sekä toimintaa on aluksi. Lopuksi tuleee sähköä ja mainetta kestävästä kehityksestä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nuorten mopot varsin usein viritettyjä

    UUTISET 21.5. 17:22 12

  2. Ongelmajätekeräys tulee jälleen kylille

    UUTISET 21.5. 17:13 20

  3. Ilmailupäivä Hallin varuskunnassa perjantaina

    ELÄMÄNMENOA 21.5. 16:36 20

  4. Isolauri vahvoilla Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtoon

    UUTISET 21.5. 15:23 21

  5. Auton ojaan suistanut helatorstain kyy ei ollut vapaana – uhrimies edelleen sairaalassa

    UUTISET 21.5. 13:08 2418

  6. Viestihopeaa Merjalle tiukassa kisassa

    SPORTTI 20.5. 19:50 61

  7. Ilves kaatoi Hämeenlinnan Härmän

    SPORTTI 20.5. 20:08 66

  8. Jättiläismäistä puuta lankuksi

    UUTISET 18.5. 19:09 2210

  9. Kännissä Saarikontiellä

    UUTISET 20.5. 13:09 100

  10. Puolalaiset asialla asuntomurrossa?

    UUTISET 20.5. 13:08 113

  1. Tyly arvio: Teemu ei Jämsään pysähtyisi

    UUTISET 3.5. 16:14 11238

  2. Ysitie katkaistaan tiistaina, remppa kestää lokakuun loppuun, katso ohitustiekuvat

    UUTISET 4.5. 08:22 11729

  3. Opetusministeri kehui Paunua

    UUTISET 8.5. 15:58 10417

  4. Jämsänjoen sillan kannen purkaminen alkoi

    UUTISET 8.5. 13:09 9313

  5. Lähes 10 miljoonan euron säästöt

    UUTISET 3.5. 15:34 12113

  6. Ukkometso nokki Helyä kunnolla

    UUTISET 11.5. 11:22 878

  7. Kortiton kuski pakeni poliisia

    UUTISET 13.5. 12:35 643

  8. Auto ojaan, kuka ajoi?

    UUTISET 13.5. 12:30 674

  9. Kuski ei huomannut bussista poistuvaa – jalka jäi bussin pyörän alle

    UUTISET 13.5. 12:49 682

  10. Tarkista veroilmoituksesi nyt

    UUTISET 6.5. 18:11 1156

  1. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 6948

  2. Puoli Alhojärveä etsii söpöä Viri-terrieriä

    ELÄMÄNMENOA 15.5. 14:17 6910

  3. Jämsäläinen ja virolainen mies tappelivat naisesta – jämsäläinen hävisi

    UUTISET 4.5. 09:36 13825

  4. Valaisinryhmän kuristin aiheutti palohälytyksen PK6:n sähkötilassa

    UUTISET 9.5. 09:06 984

  5. Kuski ei huomannut bussista poistuvaa – jalka jäi bussin pyörän alle

    UUTISET 13.5. 12:49 682

  6. Ukkometso nokki Helyä kunnolla

    UUTISET 11.5. 11:22 878

  7. Jämsä-Mänttä -tien remontti alkanee jo syksyllä

    UUTISET 8.5. 12:40 10927

  8. Auto ojaan, kuka ajoi?

    UUTISET 13.5. 12:30 674

  9. Jätevesiasetus – Onko se jo kumottu?

    UUTISET 10.5. 08:30 892

  10. Sosiaali- ja terveystoimesta yhteinen näkemys

    UUTISET 11.5. 15:11 8210

  1. Hardrock ei kuollutkaan – katso miten Defiant soittaa!

    ELÄMÄNMENOA 2.5. 09:27 25511

  2. Puhdistamo toimii normaalisti, ohijuoksutukset lopetettiin

    UUTISET 30.4. 10:14 28778

  3. Proomuravintola suunnitteilla Jämsän satamaan

    UUTISET 9.9. 17:28 172025

  4. Jo alkaa Jämsän latuverkosto vihertää!

    SPORTTI 13.1. 11:09 12898

  5. Björnin ja Bennyn upea musiikki

    ELÄMÄNMENOA 13.3. 16:15 4878

  6. UPM sulkee Myllykoskella ja Saksassa, Jämsässä helpotuksen huokaus

    UUTISET 31.8. 09:39 174527

  7. Joutsenlampi on saavutettavissa

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 14:23 50227

  8. Poliisi ohitti, kuskilta meni hermot

    UUTISET 14.9. 15:59 166811

  9. Peto raateli hevosta Jämsässä

    UUTISET 13.9. 18:26 16581

  10. Kulttuurin kuluttaja, tule mukaan lehden tekoon!

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 13:54 50215

  1. Auton ojaan suistanut helatorstain kyy ei ollut vapaana – uhrimies edelleen sairaalassa

    UUTISET 21.5. 13:08 24 18 1143

  2. Keskustele, toimiiko kiertotiejärjestely

    UUTISET 10.5. 10:30 85 65 213

  3. Ilves kaatoi Hämeenlinnan Härmän

    SPORTTI 20.5. 20:08 6 6 193

  4. OAJ uhkaa: ”Olemme valmiit ryhtymään toimiin Jämsän kaupunkia vastaan”

    UUTISET 18.5. 14:22 38 29 188

  5. Ilmailupäivä Hallin varuskunnassa perjantaina

    ELÄMÄNMENOA 21.5. 16:36 2 0 183

  6. Puolalaiset asialla asuntomurrossa?

    UUTISET 20.5. 13:08 11 3 178

  7. Jättiläismäistä puuta lankuksi

    UUTISET 18.5. 19:09 22 10 172

  8. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 68 48 170

  9. Viestihopeaa Merjalle tiukassa kisassa

    SPORTTI 20.5. 19:50 6 1 149

  10. Nuorten mopot varsin usein viritettyjä

    UUTISET 21.5. 17:22 1 2 145

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot