Jämsä ja Kuhmoinen - ehkä myös Keuruun seutu ja Ylä-Pirkanmaa
Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitys elinvoimaiseksi kunta- ja palvelurakenteeksi ei tuonut Jämsän seudulle suurta yllätystä.
Ensisijaisena työryhmä pitää Jämsän ja Kuhmoisen yhdessä muodostamaa uutta kuntaa, koska Jämsän seutukunta eli Jämsä ja Kuhmoinen muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden työssäkäynnin, asioinnin ja saavutettavuuden näkökulmista. Kunnat muodostavat lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen.
Jämsästä ja Kuhmoisista muodostuvassa kunnassa olisi vuoden 2010 tietojen mukaan yhteensä 25 245 asukasta.
Työryhmä arvioi, että muodostuvan kokonaisuuden väestörakenne ja elinvoiman kasvattaminen muodostuvat haasteellisiksi. Uudella kuntarakenteella pystyttäisiin kuitenkin erityisesti turvaamaan väestökehitykseltään heikommassa asemassa olevan Kuhmoisten asukkaiden palvelut.
Lisäksi työryhmän mukaan voitaisiin myös toissijaisesti selvittää, voitatko Ylä-Pirkanmaan kunnat Mänttä-Vilppula, Ruovesi, Juupajoki ja/tai Orivesi muodostaa uuden kunnan Keuruun, Multian, Jämsän ja/tai Kuhmoisen kanssa.
Vaihtoehtoja arvioitaessa on työryhmän mukaan kuitenkin huomattava, että Keuruun ja Multian maantieyhteydet Jämsän ja Kuhmoisten suuntaan ovat heikot. Kantatieluokkainen yhteys Keuruulta Jämsään kulkee Mäntän kautta, mistä syystä luonteva selvityskokonaisuus syntyisi liittämällä Mänttä-Vilppula samaan kokonaisuuteen.





Täysin selventävästi asia ilmaistu!
Ilmoita asiaton kommentti