Uutiset

Päivitetty 10.2.2012 08:50, julkaistu 10.2.2012 08:49

Hallin taivas vaimenee, muttei hiljene

Koelentokeskuksen johtaja Tuure Lehtoranta pääsee jatkossa yhä harvemmin lentämään Hornetilla. Työpaikan siirtyminen Hallista Pirkkalaan aiheuttaa entistä enemmän paperityötä. Kuva: Ilkka Palmu

Halli vaimenee ensi vuoden jälkeen, muttei hiljene. Koelentokeskuksen päällikkö Tuure Lehtorannan mukaan noin kolme neljäsosaa nykyisestä lentämisestä siirtyy Pirkkalaan. Huoltojen jälkeiset tehtävät pakolliset koelennot kuitenkin jäävät tehtaan viereen – niitä ei voi muualle siirtää.

– Melu kuitenkin vähenee radikaalisti. Sinänsä hassua, koska täällä ei lentomelusta valiteta, Lehtoranta miettii.

Tänä vuonna Ilmavoimissa lennetään 8 000 tuntia, joista noin 600 Hallissa.

– Täältä lähtee noin 400 hornetlentoa vuodessa, 200 hawklentoa ja NH90-koptereilla muutamia kymmeniä. Ja yksi lento kestää keskimäärin noin tunnin.

Lentoja laskeskeleva lentäjä Lehtoranta nojailee Hornettiin koelentokeskuksen huoltohallissa kaihoisan näköisenä. Jatkossa lentolysti käy nimittäin vähiin.

– Pikkaisen lisääntyivät hallintohommat, kun nyt pitää ruveta suunnittelemaan muutosta. Tulee palaveria palaverin perään.

Lue aiheesta lisää perjantain 10.2. Jämsän Seudusta ja näköislehdestä.


AVAINSANAT:

Kommentit (14)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)13.2.2012 11:20

Hyvä että melu vähenee,vaikka siitä ei ole kukaan valittanutkaan,niin kyllä se melu on ollut suuri haittatekijä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)11.2.2012 09:46

Vielä kalliimmaksi se heikko armeija ja kapiaisten leikit muutamalla ohjuksella voi tulla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)11.2.2012 09:15

NATO tulee kalliimmaksi kuin leikkaamaton puollustusbudjetti. Ei sillä saa säästöä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 19:48

Minä alan pikkuhiljaa kääntyä natomyönteiseksi. Ja niin kai se on tässä tarkoituskin. Ei muuta kuin Naton tukikohta autioituneeseen varuskuntaan. Ei ole enää ainakaan meikämannesta kiinni.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 18:52

Ei, mutta vähintään pari laivuetta Naton koneita siihen kentälle, niin Halli pelastuu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 18:06

Jos Jämsä liittyy NATOon, niin saadaanko me turvatakuut Jyväskylän kostolta?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 17:45

kun paikalliset poliittiset päättäjät vievät Jämsää pirkanmaan sairaanhoitopiirin suuntaan,suuremmat voimat kostaa viemällä parisataa työpaikkaa, vai voiko joku väittää että ei kaikki vaikuta kaikkeen?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 17:23

Onhan se kenttä kovasti tarpeen, kun venäläisiä kuljetuskoneita alkaa jonakin päivänä lappaa siihen kentälle. Ohjailevat sitten tankit ja joukko-osastot oikeisiin kohteisiin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 12:14

Eiköhän ne venäläisetkin nyt kohta myy sieltä Hallista pois sen vanhan talonröttelön, jonka ostivat ihan siitä lentokentän vierestä? Mitä ne sillä nyt enää tekisi?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 10:21

Se, että puolustusvoimat lähtee saattaa olla muualla työskenteleville aivan sama, mutta se tulee näkymään Hallin palveluissa (kaupat, posti, terveyskeskus, koulu jne.) jatkossa. Ihan varmasti. Yli 200 työpaikkaa pieneltä paikkakunnalta on aika kova. Näin se vaan menee!

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nuorten mopot varsin usein viritettyjä

    UUTISET 21.5. 17:22 22

  2. Ongelmajätekeräys tulee jälleen kylille

    UUTISET 21.5. 17:13 30

  3. Ilmailupäivä Hallin varuskunnassa perjantaina

    ELÄMÄNMENOA 21.5. 16:36 40

  4. Isolauri vahvoilla Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtoon

    UUTISET 21.5. 15:23 31

  5. Auton ojaan suistanut helatorstain kyy ei ollut vapaana – uhrimies edelleen sairaalassa

    UUTISET 21.5. 13:08 2518

  6. Viestihopeaa Merjalle tiukassa kisassa

    SPORTTI 20.5. 19:50 71

  7. Ilves kaatoi Hämeenlinnan Härmän

    SPORTTI 20.5. 20:08 76

  8. Jättiläismäistä puuta lankuksi

    UUTISET 18.5. 19:09 2310

  9. Kännissä Saarikontiellä

    UUTISET 20.5. 13:09 110

  10. Puolalaiset asialla asuntomurrossa?

    UUTISET 20.5. 13:08 123

  1. Tyly arvio: Teemu ei Jämsään pysähtyisi

    UUTISET 3.5. 16:14 11238

  2. Ysitie katkaistaan tiistaina, remppa kestää lokakuun loppuun, katso ohitustiekuvat

    UUTISET 4.5. 08:22 11729

  3. Jämsänjoen sillan kannen purkaminen alkoi

    UUTISET 8.5. 13:09 9313

  4. Opetusministeri kehui Paunua

    UUTISET 8.5. 15:58 10417

  5. Lähes 10 miljoonan euron säästöt

    UUTISET 3.5. 15:34 12113

  6. Auto ojaan, kuka ajoi?

    UUTISET 13.5. 12:30 674

  7. Kortiton kuski pakeni poliisia

    UUTISET 13.5. 12:35 643

  8. Kuski ei huomannut bussista poistuvaa – jalka jäi bussin pyörän alle

    UUTISET 13.5. 12:49 682

  9. Ukkometso nokki Helyä kunnolla

    UUTISET 11.5. 11:22 878

  10. Tarkista veroilmoituksesi nyt

    UUTISET 6.5. 18:11 1156

  1. Jämsän kaupunki aikoo lomauttaa henkilöstöä

    UUTISET 16.5. 15:09 6948

  2. Puoli Alhojärveä etsii söpöä Viri-terrieriä

    ELÄMÄNMENOA 15.5. 14:17 6910

  3. Jämsäläinen ja virolainen mies tappelivat naisesta – jämsäläinen hävisi

    UUTISET 4.5. 09:36 13925

  4. Valaisinryhmän kuristin aiheutti palohälytyksen PK6:n sähkötilassa

    UUTISET 9.5. 09:06 994

  5. Jämsä-Mänttä -tien remontti alkanee jo syksyllä

    UUTISET 8.5. 12:40 11027

  6. Kuski ei huomannut bussista poistuvaa – jalka jäi bussin pyörän alle

    UUTISET 13.5. 12:49 682

  7. Ukkometso nokki Helyä kunnolla

    UUTISET 11.5. 11:22 878

  8. Jätevesiasetus – Onko se jo kumottu?

    UUTISET 10.5. 08:30 902

  9. Auto ojaan, kuka ajoi?

    UUTISET 13.5. 12:30 674

  10. Sosiaali- ja terveystoimesta yhteinen näkemys

    UUTISET 11.5. 15:11 8310

  1. Hardrock ei kuollutkaan – katso miten Defiant soittaa!

    ELÄMÄNMENOA 2.5. 09:27 25511

  2. Puhdistamo toimii normaalisti, ohijuoksutukset lopetettiin

    UUTISET 30.4. 10:14 28878

  3. Proomuravintola suunnitteilla Jämsän satamaan

    UUTISET 9.9. 17:28 172125

  4. Jo alkaa Jämsän latuverkosto vihertää!

    SPORTTI 13.1. 11:09 12908

  5. Björnin ja Bennyn upea musiikki

    ELÄMÄNMENOA 13.3. 16:15 4888

  6. UPM sulkee Myllykoskella ja Saksassa, Jämsässä helpotuksen huokaus

    UUTISET 31.8. 09:39 174627

  7. Joutsenlampi on saavutettavissa

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 14:23 50327

  8. Poliisi ohitti, kuskilta meni hermot

    UUTISET 14.9. 15:59 166911

  9. Peto raateli hevosta Jämsässä

    UUTISET 13.9. 18:26 16591

  10. Kulttuurin kuluttaja, tule mukaan lehden tekoon!

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 13:54 50315

  1. Hallitus valmis ripeisiin toimiin UPM:n rakennemuutoksessa

    UUTISET 31.8. 12:22 273 1 2

  2. Ilveksen kausi alkoi murskavoitolla

    SPORTTI 1.10. 20:07 40 9 2

  3. Rakennustarkastus: Laivaranta muutettava harjakattoiseksi

    UUTISET 10.2. 13:06 143 134 2

  4. Ilmailupäivä Hallin varuskunnassa perjantaina

    ELÄMÄNMENOA 21.5. 16:36 4 0 2

  5. Auton ojaan suistanut helatorstain kyy ei ollut vapaana – uhrimies edelleen sairaalassa

    UUTISET 21.5. 13:08 25 18 2

  6. Luonnonsuojelijat: kaavaluonnos vahingollinen

    LUONTO 30.12. 10:24 73 2 1

  7. Ville Sabel Jämsä-Jukolan pääsihteeriksi

    SPORTTI 27.12. 12:39 68 4 1

  8. Postikortit kertovat Jämsän tarinaa

    UUTISET 30.4. 15:06 135 7 1

  9. Björnin ja Bennyn upea musiikki

    ELÄMÄNMENOA 13.3. 16:15 488 0 1

  10. Kulttuurin kuluttaja, tule mukaan lehden tekoon!

    ELÄMÄNMENOA 9.3. 13:54 503 15 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot