Jämsän kaupunki vastustaa jyrkästi varuskunnan lakkauttamista
Jämsän kaupunki vastustaa jyrkästi Ilmavoimien Teknillisen koulun lakkauttamista. Kaupunginjohtaja Ilkka Salmisen mukaan mitään tosiasioita varuskuntien lakkauttamispäätöksistä ei ole toistaiseksi kuultu.
Salminen edellyttää yhdessä kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Tuula Peltosen (sd) ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan Voitto Suosaaren (kesk) kanssa, että lakkauttamisesitysten perusteena olisi muun muassa laskelmia saatavista säästöistä ja vaihtoehtoiskustannuksista. Todellista selvitystä halutaan myös varuskunnan rakennusten kunnosta.
– Olemme olleet aktiivisesti yhteydessä asiaa tunteviin eri tahoihin saadaksemme riittävästi tietoa tilanteesta ja vaikuttamismahdollisuuksista. Palavereja pidetään muun muassa tällä ja ensi viikolla, Salminen sanoo.





Armeijan tavat on ollu Jämpsälläkin. Tältä se tuntuu, kun yli kävellään.Näin on hoidettu koululakkautukset, kuntaliitokset ym. Ei ole kuntalaiselta kysytty.
Ilmoita asiaton kommentti