Keskustalaiset ja perussuomalaiset vastahakoisia kuntaliitoksia kohtaan
Kuntalaisista vain runsas neljännes kannattaa kuntien yhdistämistä kuntaliitoksilla suuremmiksi yksiköiksi. Oman kunnan liitosta kannatti loppusyksyllä tehdyssä kyselyssä 20 prosenttia vastaajista. Kuntaliiton loka-joulukuussa 2011 tekemään kuntalaiskyselyyn vastaisi noin 11 000 kuntalaista 40 kunnassa.
Keskustaa, perussuomalaisia ja ruotsalaista kansanpuoluetta kannattavat kuntalaiset vastustavat oman kunnan kuntaliitosta eniten, mutta enemmistö myös muiden puolueiden kannattajista suhtautuu kielteisesti liitoksiin.
Kokoomuksen kannattajien keskuudessa epäilijöitä on muita puolueita vähemmän, mutta sielläkin lähes puolet (49 prosenttia) vastustaa liitoksia.
– Kielteisyys kuntaliitoksiin on lisääntynyt voimakkaimmin niissä kunnissa, joissa toteutettiin kuntaliitos vuoden 2009 alussa. Tämä viestii selvästi siitä, että kuntalaisten mielestä toteutetut liitokset riittävät tältä erää, Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom tiivistää tuloksia.
Oman kunnan itsenäisyys on vajaalle kolmannekselle vastaajista niin tärkeä, että he ovat valmiita tinkimään palveluista ja hyväksymään verojen korottamisen.



Olen kommnistiporvari ja vahvasti sitämieltä että kuntaliitokset on tarpeen jos halutaan säilyttää ja turvata kukkenheim ja oopperatalojen eliittisosiaalietujen käyttäryhmille perinteinen Suomalainen hyvinvointivaltio.
Jos kannolla miettii esimerkiksi Jyppäkylän raskasta kaupunkirakennetta niin kyllä jokainen vähänkin järjissään oleva ymmärtää että maksajia tarvitaan muualtakin kuin kaupungin alueelta jotta älyttömät rakennelmat pysyvät edes jonkinlaisessa käyttökunnossa sairaaaloiden vuotavine kattoineen ja väärinpäin olevine tippapeltineen,suuri on kaunista mutta Suomi ei näin vähäisellä veronmaksaja määrällä pysty elättämään siipeilijöitään kunnissa(pääoma vero) joiden jokapäiväisen elämisen ja koulutuksen turvaamisen lisäksi on myös kustannettava heidän omat ja lastensa älyttömän kalliit harrastukset.
Ilmoita asiaton kommentti