*

Jämsän Seutu

Uutiset

Päivitetty 19.7.2012 10:46, julkaistu 18.7.2012 17:41

Ouninpohjasta ei ehdi Jyväskylään palkintojen jakoon

Miten näin suuri määrä rallikansaa mahtuu Jämsän kiertoliittymiin? Arkistokuva: Hannu Reijonen

Itse rallin osanottajien siirtymät paikasta toiseen on pyritty varmistamaan vaihtoehtoisten reittien kautta. Katsojien ehtiminen esimerkiksi Ouninpohjan erikoiskokeelta Jyväskylään palkintojenjakoon on kuitenkin kyseenalaista, koska Jämsän keskustan kautta 9-tien remontin takia kiertävä reitti on todennäköisesti erittäin ruuhkainen.

Kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen toivoo, että vaihtoehtoiset reitit otettaisiin mahdollisuuksien mukaan käyttöön. Matkaa voi tulla kilometreissä enemmän, mutta se voi silti sujua nopeammin kuin Jämsän kiertotiellä jonottaessa.

Neste Oil Rallin viimeiset erikoiskokeet ajetaan lauantaina 4. elokuuta Jämsän Ouninpohjassa. Legendaarisen rallireitin paluun uskotaan kiinnostavan myös katsojia.

Lauantain ohjelmaan kuuluu ennen Ouninpohjaa Surkeen ja Leustun erikoiskokeet, huoltotauot ovat Jyväskylässä. Jo pelkkä kilpailijoiden siirtyminen ajoissa erikoiskokeelta toiselle on haasteellista. Päällimmäisenä tavoitteena on, etteivät he ainakaan myöhästyisi.

Kilpailijoiden siirtymisreittejä mietittäessä on pyritty ennakoimaan katsojien oletettu liikkuminen mahdollisimman tarkkaan. Siirtymisreitit onkin suunniteltu pääväylien ulkopuolelle, pienemmille teille. Järjestäjien toiveena on, ettei yleisö käyttäisi samoja reittejä ainakaan ruuhkaksi asti.


AVAINSANAT:

Kommentit (20)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)25.7.2012 06:20

Katos perkele yks tekosyy lisää juoda perseet.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.7.2012 13:29

Sun roskalaatikkoon.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.7.2012 10:20

mihinkäs viemäriverkkoon ouninpohjan jätökset viedään ,

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.7.2012 09:57

Miksei rallilipuissa ole haittaveroa?->100?/lippu ehkä sopiva?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.7.2012 08:15

Ostakaa narisijat skootteri! Sillä osaa pöljäki ajaa ja ketterästi pujottelee ruuhkien ohi :)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.7.2012 12:17

Palkinnot jaetaan maaliin saapuneille tulosten mukaan. Muiden ehtimisellä palkintojen jakotilaisuuteen ei ole niin välikskään. Missä ongelma?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.7.2012 11:11

Etelä-Suomesta tulee kansa katselemaan autoja. Outoja hyypiöitä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.7.2012 22:13

Täytyypä ajoittaa omat liikkumiset siten, etten joudu rallispedejen ruuhkiin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.7.2012 14:45

rallit on kiellettäva suomesta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.7.2012 10:40

Kylläpä on maailmanlopun ennustajilla taas mukavaa. Minä ennustan, että maailma pyörii ralliviikonlopun aikana ja sen jälkeenkin. Jyväskylä tosin haisee talven tuloon saakka kuselle, mutta onkos sinne mikään pakko mennä?

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Puukkoisten kirjasto sulkee ovensa, yhteisöavustuksia jaettiin yli 32 000 euroa.

    UUTISET 18.6. 14:47 42

  2. Avustuksia rakennusperinnön hoitoon

    UUTISET 18.6. 12:08 60

  3. Outo juttu: saman pentueen kissanpennut hylättiin eri puolille kylää

    ELÄMÄNMENOA 18.6. 09:44 162

  4. Tehtaat hiljenevät

    UUTISET 17.6. 16:57 1013

  5. Rehuntekoon päästiin tänä kesänä etuajassa

    UUTISET 17.6. 16:37 110

  6. Kirjastoverkko laajenee – syyskuussa Jämsän kirjastot kiinni

    UUTISET 17.6. 13:59 122

  7. NCC:n alustava suunnitelma: kirjasto, lukio ja kauppoja samaan rakennukseen

    UUTISET 17.6. 13:16 1338

  8. Kalevan Rasti otti omansa, Venlojen viesti Tanskaan

    UUTISET 16.6. 07:04 2950

  9. Jämsäläistekijöiden Kulmahuikka-lyhytelokuva kertoo tarinan epäonnisesta ryöstökeikasta

    ELÄMÄNMENOA 16.6. 19:38 726

  10. Jukolasta tulija nukahti rattiin ja ajoi ulos tieltä

    UUTISET 16.6. 17:04 174

  1. Outo juttu: saman pentueen kissanpennut hylättiin eri puolille kylää

    ELÄMÄNMENOA 18.6. 09:44 162

  2. Kylpylä koko ajan lähempänä, uimahallin tulevaisuus avoin

    UUTISET 14.5. 09:52 33751

  3. Onnea kevään ylioppilaille!

    UUTISET 17.5. 11:40 31517

  4. Jämsäläistekijöiden Kulmahuikka-lyhytelokuva kertoo tarinan epäonnisesta ryöstökeikasta

    ELÄMÄNMENOA 16.6. 19:38 726

  5. Kannabis – Lääke vai huume, käyttäjä kertoo tarinansa

    UUTISET 9.5. 12:06 38771

  6. ”Haluamme, että lapsemmekin voivat oppia uimaan täällä”

    UUTISET 16.5. 14:14 33484

  7. Poliisioperaatio Myllymäessä

    UUTISET 23.5. 18:28 26163

  8. Jämsänkosken Alko kiinni vuodenvaihteessa

    UUTISET 26.5. 15:24 22759

  9. Jämsänkosken uudet ylioppilaat ryhmäkuvassa

    UUTISET 1.6. 13:24 1551

  10. Jämsän uudet ylioppilaat ryhmäkuvassa

    UUTISET 1.6. 13:34 1634

  1. Kaipolan tehtaalla roihahti – henkilökunta sai palon nopeasti hallintaan

    UUTISET 3.6. 11:12 1413

  2. Jämsän uudet ylioppilaat ryhmäkuvassa

    UUTISET 1.6. 13:34 1634

  3. Jämsänkosken uudet ylioppilaat ryhmäkuvassa

    UUTISET 1.6. 13:24 1551

  4. Jämsäläistekijöiden Kulmahuikka-lyhytelokuva kertoo tarinan epäonnisesta ryöstökeikasta

    ELÄMÄNMENOA 16.6. 19:38 726

  5. Annin yo-juhlat nähtiin suorana televisiosta

    UUTISET 1.6. 15:54 16010

  6. Useat lähteet: Jämsä vähentää 100–200 työntekijää

    UUTISET 3.6. 14:37 15142

  7. Jämsänkosken Alko kiinni vuodenvaihteessa

    UUTISET 26.5. 15:24 22759

  8. Miltäs näyttäisi tällainen viiri salossa?

    UUTISET 15.5. 12:56 32117

  9. Onnea kevään ylioppilaille!

    UUTISET 17.5. 11:40 31517

  10. Poliisioperaatio Myllymäessä

    UUTISET 23.5. 18:28 26163

  1. ”Haluamme, että lapsemmekin voivat oppia uimaan täällä”

    UUTISET 16.5. 14:14 33484

  2. Himosvuori hävisi hovioikeudessa

    UUTISET 9.5. 17:10 39149

  3. Jämsässä paljastui laaja huumevyyhti

    UUTISET 10.5. 10:14 38753

  4. Kylpylä koko ajan lähempänä, uimahallin tulevaisuus avoin

    UUTISET 14.5. 09:52 33751

  5. Onnea kevään ylioppilaille!

    UUTISET 17.5. 11:40 31517

  6. Miltäs näyttäisi tällainen viiri salossa?

    UUTISET 15.5. 12:56 32117

  7. Täynnä kuin Metsä-Kivelän kaatopaikka – Minne jätteemme enää mahtuvat?

    UUTISET 12.5. 14:17 34027

  8. Kannabis – Lääke vai huume, käyttäjä kertoo tarinansa

    UUTISET 9.5. 12:06 38771

  9. Ministeri Virkkunen: varuskuntien myynti ei nyt toimi

    UUTISET 13.5. 15:42 32914

  10. Seurakunta myy osan kiinteistöistään

    UUTISET 12.5. 14:19 33832

  1. NCC:n alustava suunnitelma: kirjasto, lukio ja kauppoja samaan rakennukseen

    UUTISET 17.6. 13:16 13 38 10

  2. Suunnistajat alkoivat kansoittaa Jukolan

    SPORTTI 15.6. 18:01 33 12 8

  3. 8 vuotta vankeutta lapsen raiskauksesta

    UUTISET 14.6. 13:17 41 15 7

  4. Tehtaat hiljenevät

    UUTISET 17.6. 16:57 10 13 7

  5. Outo juttu: saman pentueen kissanpennut hylättiin eri puolille kylää

    ELÄMÄNMENOA 18.6. 09:44 16 2 6

  6. Puukkoisten kirjasto sulkee ovensa, yhteisöavustuksia jaettiin yli 32 000 euroa.

    UUTISET 18.6. 14:47 4 2 6

  7. Kalevan Rasti otti omansa, Venlojen viesti Tanskaan

    UUTISET 16.6. 07:04 29 50 5

  8. Avustuksia rakennusperinnön hoitoon

    UUTISET 18.6. 12:08 6 50 4

  9. Nokkakolari Kuhmoisissa - ei hengenvaaraa

    UUTISET 16.6. 17:02 21 4 3

  10. Jukolasta tulija nukahti rattiin ja ajoi ulos tieltä

    UUTISET 16.6. 17:04 17 4 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    avoinna ma - pe 8.30 - 16.30   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot