Pirkanmaa tukee kaksoisraidetta
Pirkanmaan liiton maakuntahallitus tukee kaksoisraiteen rakentamista Tampere-Jyväskylä -välille. Pirkanmaan liiton maakuntahallitus antaa tukensa Keski-Suomen tavoitteille myös Valtatie 9:n parantamiseksi.
Keski-Suomen tavoitteena on kaksoisraideosuus koko matkalle Tampere-Jyväskylä. Ensimmäisen vaiheen tavoitteena on toteuttaa puuttuvat kaksoisraideosuudet Jämsä-Tampere -väliltä. Myös Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavassa Orivesi-Jämsä -välille on esitetty lisäraide.
Valtatie 9:n parantaminen Tampere-Orivesi -väliltä on Pirkanmaan tärkeimpiä tavoitteita. Se on asetettu Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa toteutettavaksi vuosina 2011–2016.





Onneksi järkevin ratkaisu voitti, oikoratahanke oli turhake, sillä olisi tuhottu vain luontoa ja samalla Tampereen rata olisi rahapulassa rapistunut käyttökelvottomaksi. Pidetään nykyiset verkostot kunnossa, ne ovat riittäviä. Ne jotka valittavat työmatkan pituutta voisivat miettiä mitä järkeä on kulkea Jyväskylästä tai Jämsästä Helsinkiin töihin. Muuttakaa lähemmäksi, se on ekologista, eikä ole aika hurjaa vaatia oman työmatkansa takia rataa kansallispuiston nurkalle?
Ilmoita asiaton kommentti