Elämänmenoa

Päivitetty 12.2. 15:09, julkaistu 7.2. 19:14

Koululaiset tekivät Jämsän Seutua

Kuva: Seppolan koulun 9E
Ilkka PalmuLähetä palautetta toimittajalle
Ilmoitusvalmistaja Irja Nieminen kertoo miten ilmoitus syntyy. Taustalla ilmoitusvalmistaja Mikko Soini (oikealla) ja toimittaja Ilkka Palmu.


Helmikuun toisena viikkona vietettävä sanomalehtiviikko näkyi ja kuului Jämsän Seudun toimituksessa Lindemanintie 3:ssa. Jokaisessa lehdessä oli koululaisten tekemä sivu, jonka teki edellisenä päivänä lehteen tutustumaan saapunut koululuokka.

Maanantain Jämsän Seudussa oli Jokivarren 4A-luokan tekemä sivu, jonka luokka kävi tekemässä jo edeltävän viikon maanantaina. Keskiviikon lehdessä oli Vitikkalan koulun 5C:n ja Mäntykallion koulun 6B:n tekemät sivut. Torstain Vekkarissa oli Seppolan koulun 9E:n tekemä sivu, perjantain Jämsän Seudussa Kankarisveden koulun 8A:n sivu ja lauantain lehdessä Seppolan koulun 7D:n jutut.

Koululuokat kävivät tekemässä viikon aikana juttunsa kahdessa ryhmässä, koska toimitukseemme ei mahdu määräänsä enempää vieraita. Jokainen luokka teki yhden Kysymys-vastaus -haastattelun sekä gallupin. Yhteensä lehden tekemiseen osallistui kuutena päivänä reippaasti yli 100 oppilasta, joista jokainen sai kirjoittaa ja kuvata.

Mitään tavallisesta työnteosta poikkeavaa ei lehdessä lapsille järjestetty, mitä nyt vähän keksejä ja mehua tarjottiin. Toimitus ja ilmoitusvalmistus tekivät tavallista työtään parhaansa mukaan.

Keskiviikkona lehdessä vieraillut Seppolan 9E uudisti lauantain Jämsän Seuduissa julkaistavan Kurkistuksen kysymykset.

Tästä lähtien saamme tietää Kurkistuksessa, kummalta puolelta näkkileipä kuuluu voidella. Elämän tarkoitusta emme kysy, mutta se kiinnostaa, onko Kurkistuksen kohde rakastunut koskaan.

Tämän jutun kuvat ovat koululaisten ottamia.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)13.2.2010 19:23

Kyllä ne kaikki julkaistiin/julkaistaan. Yksi seiskaluokkalaisten tekemä gallup jäi yli ja se on lauantain 20.2. lehdessä.

T. Ilkka Palmu

Ilmoita asiaton kommentti

umlap12.2.2010 18:41

Lainaus artikkelista: Helmikuun toisena viikkona vietettävä sanomalehtiviikko näkyi ja kuului Jämsän Seudun toimituksessa Lindemanintie 3:ssa. Jokaisessa lehdessä oli koululaisten tekemä sivu,...

Mahtava idea toimitukselta. Tulivatkohan kaikki tehdyt jutut julkaistuksi?
-Ehkä joku sai kipinää siitä, mitä tulevaisuudessa voisi työkseen tehdä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun jutusta ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Yläkoulun kalusteet maksavat miljoonan

    UUTISET 1.9. 18:25 30

  2. Meteco juhlii Kuhmoisissa

    UUTISET 2.9. 19:20 111

  3. Suinulan vanhainkoti uudelleen myyntiin

    UUTISET 2.9. 12:36 50

  4. Valtuusto siirsi Jokisalon leirikeskuksen myyntiä

    UUTISET 1.9. 20:30 80

  5. Metkossa 320 näytteilleasettajaa

    UUTISET 1.9. 16:56 80

  6. Jokilaakson Terveys aloitti

    UUTISET 31.8. 09:51 80

  7. Rivitaloista pyydetään tarjouksia

    UUTISET 1.9. 14:11 282

  8. Turvetuotanto Kynnyssuolla ei etene

    UUTISET 31.8. 15:39 60

  9. Rasua puhuttaa yhä

    UUTISET 30.8. 10:24 5011

  10. Nuori mies kaahasi Juokslahdessa

    UUTISET 31.8. 10:05 80

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 264271899

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 121941293

  3. Lautakunta ei lakkauttaisi kouluja

    UUTISET 27.10. 10:19 252173

  4. Sillanpää laatii tasa-arvosuunnitelman

    UUTISET 1.3. 12:52 259457

  5. Rivitaloista pyydetään tarjouksia

    UUTISET 1.9. 14:11 282

  6. Äänestysaika on loppunut

    ELÄMÄNMENOA 12.8. 16:00 26511

  7. Rasua puhuttaa yhä

    UUTISET 30.8. 10:24 5011

  8. Koskikaran seudusta tuli juopottelupaikka

    UUTISET 22.8. 12:11 16936

  9. Pertti Riihinen pyrkii kansanedustajaksi

    UUTISET 13.4. 16:12 205614

  10. Myrskyssä loukkaantuneille ei heru kotiapua

    ELÄMÄNMENOA 10.8. 14:22 35821

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 264271899

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 121941293

  3. Lautakunta ei lakkauttaisi kouluja

    UUTISET 27.10. 10:19 252173

  4. Sillanpää laatii tasa-arvosuunnitelman

    UUTISET 1.3. 12:52 259457

  5. Laulatko lapsillesi?

    ELÄMÄNMENOA 27.8. 10:48 952

  6. Pertti Riihinen pyrkii kansanedustajaksi

    UUTISET 13.4. 16:12 205614

  7. Koskikaran seudusta tuli juopottelupaikka

    UUTISET 22.8. 12:11 16936

  8. Äänestysaika on loppunut

    ELÄMÄNMENOA 12.8. 16:00 26511

  9. Jämsä myy Kuorevedellä kaiken?

    UUTISET 25.8. 08:55 11115

  10. Myrskyssä loukkaantuneille ei heru kotiapua

    ELÄMÄNMENOA 10.8. 14:22 35821

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 264271899

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 121941293

  3. Lautakunta ei lakkauttaisi kouluja

    UUTISET 27.10. 10:19 252173

  4. Sillanpää laatii tasa-arvosuunnitelman

    UUTISET 1.3. 12:52 259457

  5. Pertti Riihinen pyrkii kansanedustajaksi

    UUTISET 13.4. 16:12 205614

  6. Rokote-erä jäi tulematta

    UUTISET 4.11. 14:14 106249

  7. Mattilan valinta Nokialle varmistui

    UUTISET 19.3. 22:11 223438

  8. Lakkautetaan Jokivarren koulu

    UUTISET 21.4. 13:22 175538

  9. Rasuassa käydään rajanvetoa, katso kuvia niemestä

    UUTISET 21.7. 08:53 55524

  10. Outo kettu pelastui

    UUTISET 4.8. 09:41 36813

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 26427 1899 207

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 12194 1293 147

  3. Yläkoulun kalusteet maksavat miljoonan

    UUTISET 1.9. 18:25 3 0 42

  4. Meteco juhlii Kuhmoisissa

    UUTISET 2.9. 19:20 11 1 35

  5. Rasua puhuttaa yhä

    UUTISET 30.8. 10:24 50 11 26

  6. Rivitaloista pyydetään tarjouksia

    UUTISET 1.9. 14:11 28 2 25

  7. Äänestysaika on loppunut

    ELÄMÄNMENOA 12.8. 16:00 265 11 23

  8. Menestyneitä palkittiin

    URHEILU 31.3. 19:50 1041 17 22

  9. Järvisen pesti vaihtuu

    UUTISET 25.8. 16:24 33 3 21

  10. Ilmianna hyvä palvelu

    ELÄMÄNMENOA 24.8. 14:29 132 7 20

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti