Urheilu

Päivitetty 31.1. 20:29, julkaistu 29.1. 19:10

Vireeltä vuoden liikuntateko


Kaipolan Vire palkittiin Jämsän vuoden liikuntateosta Keski-Suomen Urheilujuhlassa perjantaina.

Perusteluissa Keski-Suomen Liikunta ry arvioi seuran aktiiviseksi, monipuoliseksi ja kehittyväksi lasten ja nuorten liikuttajaksi. Tässä Vire on kehittynyt panostamalla ohjaajien, valmentajien ja muiden vapaaehtoisten toimijoiden koulutuksiin. Parhaimmillaan liikuntaharjoituksissa on kerralla yli 100 lasta yleisurheilun alkeissa ja 150 lasta hiihtokoulussa.

Keski-Suomen vuoden urheilijaksi nimettiin samassa tilaisuudessa rallin MM-hopeaa voittanut Mikko Hirvonen. Perustelujen mukaan Hirvonen osoitti olevansa kuljettaja maailman huipulta voittamalla muun muassa Jyväskylän Neste Rallin.

Vuoden joukkueeksi nimettiin ensimmäisen jääkiekon miesten sarjan Suomen mestaruuden Keski-Suomeen tuonut JYPin SM-liigajoukkue. Mestaruuden arvioitiin tuoneen mukanaan koko maakuntaa yhdistäneen kansanjuhlan ja vahvistaneen keskisuomalaista identiteettiä ja yhteisöllisyyttä koko maakunnan yhteisenä joukkueena.

Swimming Jyväskylä palkittiin puolestaan Pohjola palkinnolla vuoden parhaana urheiluseurana. Seuralla arvioitiin olevan innostava ja yhteisöllisyyttä rakentava johtamis- ja toimintakulttuuri. Se myös tunnistaa toimintaympäristön tarpeet ja noudattaa yhdistystoiminnan pelisääntöjä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun jutusta ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Lähetä ajan kuva!

    ELÄMÄNMENOA 9.9. 16:04 30

  2. Heusala hakee Janakkalan johtoon

    UUTISET 10.9. 18:11 102

  3. Jämsän yleisin sukunimi on Nieminen

    UUTISET 10.9. 12:39 131

  4. Terveysliikunnan ryhmät alkavat

    URHEILU 7.9. 19:51 30

  5. Jämsän Äijän aukiolla palvellaan

    UUTISET 8.9. 18:15 4116

  6. Kaikki eivät halua Foksin parasta

    ELÄMÄNMENOA 9.9. 10:33 411

  7. Tagin tekijät liikkeellä

    UUTISET 9.9. 16:33 221

  8. Varo skimmaajia!

    UUTISET 9.9. 15:22 60

  9. Himoksessa rakkauden päivä - katso kuvia!

    ELÄMÄNMENOA 9.9. 13:38 341

  10. Englannin kirjoittaa yli 60, ruotsin vain puolet siitä

    UUTISET 9.9. 12:53 131

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 280281926

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 133411394

  3. Kaikki eivät halua Foksin parasta

    ELÄMÄNMENOA 9.9. 10:33 411

  4. Lakkautetaan Jokivarren koulu

    UUTISET 21.4. 13:22 185938

  5. Lautakunta ei lakkauttaisi kouluja

    UUTISET 27.10. 10:19 265973

  6. Jämsän Äijän aukiolla palvellaan

    UUTISET 8.9. 18:15 4116

  7. Sillanpää laatii tasa-arvosuunnitelman

    UUTISET 1.3. 12:52 271657

  8. Mopoauto tuli eteen kolmion takaa

    UUTISET 7.9. 16:49 8249

  9. Mattilan valinta Nokialle varmistui

    UUTISET 19.3. 22:11 233938

  10. Kiitos vinkeistä!

    ELÄMÄNMENOA 24.8. 14:29 2369

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 280281926

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 133411394

  3. Lautakunta ei lakkauttaisi kouluja

    UUTISET 27.10. 10:19 265973

  4. Sillanpää laatii tasa-arvosuunnitelman

    UUTISET 1.3. 12:52 271657

  5. Pertti Riihinen pyrkii kansanedustajaksi

    UUTISET 13.4. 16:12 217014

  6. Rokote-erä jäi tulematta

    UUTISET 4.11. 14:14 117349

  7. Koskikaran seudusta tuli juopottelupaikka

    UUTISET 22.8. 12:11 27336

  8. Kiitos vinkeistä!

    ELÄMÄNMENOA 24.8. 14:29 2369

  9. Äänestysaika on loppunut

    ELÄMÄNMENOA 12.8. 16:00 37111

  10. Lakkautetaan Jokivarren koulu

    UUTISET 21.4. 13:22 185938

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 280281926

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 133411394

  3. Lautakunta ei lakkauttaisi kouluja

    UUTISET 27.10. 10:19 265973

  4. Sillanpää laatii tasa-arvosuunnitelman

    UUTISET 1.3. 12:52 271657

  5. Myrskyssä loukkaantuneille ei heru kotiapua

    ELÄMÄNMENOA 10.8. 14:22 45621

  6. Pertti Riihinen pyrkii kansanedustajaksi

    UUTISET 13.4. 16:12 217014

  7. Rokote-erä jäi tulematta

    UUTISET 4.11. 14:14 117349

  8. Mattilan valinta Nokialle varmistui

    UUTISET 19.3. 22:11 233938

  9. Lakkautetaan Jokivarren koulu

    UUTISET 21.4. 13:22 185938

  10. Rasuassa käydään rajanvetoa, katso kuvia niemestä

    UUTISET 21.7. 08:53 65424

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 28028 1926 203

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 13341 1394 157

  3. Lähetä ajan kuva!

    ELÄMÄNMENOA 9.9. 16:04 3 0 27

  4. Kaikki eivät halua Foksin parasta

    ELÄMÄNMENOA 9.9. 10:33 41 1 26

  5. Lautakunta ei lakkauttaisi kouluja

    UUTISET 27.10. 10:19 2659 73 25

  6. Äänestysaika on loppunut

    ELÄMÄNMENOA 12.8. 16:00 371 11 22

  7. Rivarit myydään sittenkin?

    UUTISET 20.8. 15:09 267 21 24

  8. Mönkijällä auton alle

    UUTISET 16.8. 16:29 258 3 24

  9. Korven koululla tuli mitta täyteen

    ELÄMÄNMENOA 7.9. 12:41 51 16 24

  10. Vihtorinkujan talojen purku sinetöitiin

    UUTISET 17.8. 13:34 292 13 23

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti