Uutiset

Päivitetty 8.2. 13:06, julkaistu 8.2. 10:46

Ilveksiä ihmisten keskellä

Ilveksiä nähdään Jämsän seudulla yleisesti aivan asutuksen keskellä. Tämän kuvan otti Jyri Erkintalo viime syksynä Kaipolassa.


Ilves seurasi koiraa omakotitalon ulkoeteiseen reilu viikko sitten Kuhmoisten Ruolahdella. Eläimen metsästämiseen päätettiin käyttää jo aiemmin Kuhmoisiin haettu ilveksenkaatolupa. Nyt eläin on jo päästetty päiviltä.

Jämsän Viiskulmassa taas päästiin viime perjantaina seuraamaan, kun ilves metsästi rusakon keskellä omakotialuetta.

Jämsässä on tänä talvena kaadettu 6 ilvestä. Viimeksi ammuttiin kaksi ilveksen pentua, joiden emo oli jäänyt auton alle.

AVAINSANAT:

Keskustelua aiheesta:

Ilveksiä ihmisten keskellä

Ilveksiä nähdään jo yleisesti Jämsän keskustassa, ja myös Kuhmoisissa ilveskanta on kasvanut kovasti. Pitäisikö kannan kasvua rajoittaa nykyistä enemmän? Tai miksi pitäisi, koska ilvekset eivät ole aiheuttaneet asutuksen keskuudessa liikkuessaan vahinkoa?

- Marjatta K | 8.2. 10:58

Vastauksia: 6Osallistu keskusteluun

LISÄÄ UUTISIA

  1. Mattilaa esitetään varalle Pirkanmaalle

    UUTISET 9.3. 16:06 10

  2. Jo kuusi paperikonetta seisoo

    UUTISET 8.3. 14:05 30

  3. Naapurista luvassa jatkoaika Lahden koululle

    UUTISET 9.3. 08:33 30

  4. Kuhmoisten rehtori irtisanoutui

    UUTISET 9.3. 08:24 60

  5. Jämsän Jaakko jäi finaalista

    ELÄMÄNMENOA 8.3. 16:45 50

  6. Keski-Suomessa vietetään taas omaa päivää

    UUTISET 8.3. 13:10 20

  7. SM-hopeaa Kuorevedelle

    UUTISET 8.3. 10:20 40

  8. Lemmikkikuvia

    ELÄMÄNMENOA 8.3. 09:22 60

  9. Koljanderista vuoden valmentaja

    URHEILU 7.3. 15:05 40

  10. Älä lämmitä harakoille

    UUTISET 7.3. 12:48 90

  1. Kuhmoisten rehtori irtisanoutui

    UUTISET 9.3. 08:24 60

  2. Älä lämmitä harakoille

    UUTISET 7.3. 12:48 90

  3. Kolme autoa kolarissa Tervasmäessä

    UUTISET 4.3. 08:24 120

  4. Lemmikkikuvia

    ELÄMÄNMENOA 8.3. 09:22 60

  5. Lähetä lemmikkikuva!

    ELÄMÄNMENOA 8.1. 15:39 1390

  6. SM-hopeaa Kuorevedelle

    UUTISET 8.3. 10:20 40

  7. Vanhojen tanssit Ilveslinnassa

    ELÄMÄNMENOA 19.2. 09:40 510

  8. Anni hiihti taas mestariksi

    URHEILU 1.3. 16:08 11490

  9. Lumenpudottaja tippui katolta

    UUTISET 4.3. 17:09 130

  10. Kärpät meni menojaan

    URHEILU 17.1. 15:17 1320

  1. Sillanpää laatii tasa-arvosuunnitelman

    UUTISET 1.3. 12:52 2450

  2. Kärpät meni menojaan

    URHEILU 17.1. 15:17 1320

  3. Hirvikoira karhun suuhun

    UUTISET 22.11. 12:52 2680

  4. Juttuja elämän käännekohdista

    ELÄMÄNMENOA 5.1. 10:22 1730

  5. Kirkkoherraa ei haluta päästää pappilaan

    UUTISET 9.11. 16:06 3122

  6. Vuoden vapaaehtoinen pelastaja

    UUTISET 3.12. 15:47 20610

  7. Vireeltä vuoden liikuntateko

    URHEILU 29.1. 19:10 720

  8. Anni Kainulainen ja Vireen joukkue ylsivät SM-hopeaan

    URHEILU 28.2. 18:43 260

  9. Rehtorille potkut Kuhmoisissa

    UUTISET 1.3. 11:00 240

  10. Anni hiihti taas mestariksi

    URHEILU 1.3. 16:08 11490

  1. Hirvikoira karhun suuhun

    UUTISET 22.11. 12:52 2680

  2. Kärpät meni menojaan

    URHEILU 17.1. 15:17 1320

  3. Kirkkoherraa ei haluta päästää pappilaan

    UUTISET 9.11. 16:06 3122

  4. Juttuja elämän käännekohdista

    ELÄMÄNMENOA 5.1. 10:22 1730

  5. Anni hiihti taas mestariksi

    URHEILU 1.3. 16:08 11490

  6. Vuoden vapaaehtoinen pelastaja

    UUTISET 3.12. 15:47 20610

  7. Kainulaiselle SM-hopeaa

    URHEILU 10.1. 17:30 1830

  8. Koululaiset tekivät Jämsän Seutua

    ELÄMÄNMENOA 7.2. 19:14 792

  9. Lemmikkikuvia

    ELÄMÄNMENOA 19.1. 09:29 1200

  10. Anni valmiina kauteen

    URHEILU 13.10. 15:47 3280

  1. Juttuja elämän käännekohdista

    ELÄMÄNMENOA 5.1. 10:22 173 0 25

  2. Rinteitä avautuu Himoksessa

    UUTISET 27.11. 16:46 27 0 6

  3. Tarkastajien palkat harmonisoidaan

    UUTISET 24.10. 12:18 27 0 6

  4. Korpilahden vesilaitos Energia Oy:lle

    UUTISET 3.12. 19:44 44 0 6

  5. Jo kuusi paperikonetta seisoo

    UUTISET 8.3. 14:05 3 0 6

  6. Mattilaa esitetään varalle Pirkanmaalle

    UUTISET 9.3. 16:06 1 0 5

  7. Väkiluku vähenee rajusti

    UUTISET 20.1. 15:46 51 0 4

  8. Sillanpää laatii tasa-arvosuunnitelman

    UUTISET 1.3. 12:52 24 50 4

  9. Rattijuoppoja 6 tuhannesta

    UUTISET 3.2. 14:53 39 0 3

  10. Jämsän Jaakko jäi finaalista

    ELÄMÄNMENOA 8.3. 16:45 5 0 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti