Uutiset

Päivitetty 1.6. 10:05, julkaistu 25.5. 13:08

Yläkoulun tontilta poistetaan 400 kuutiota maata

Geopalvelu otti näytteet Jämsän Paunusta kymmenestä eri kohdasta. Tästä pisteestä, joka sijaitsee tulevan koulun kohdalla, löytyi dioksiini- ja furaanipitoisuuksia. Kuva: Eija Ruoho


Tulevan yläkoulun tontilta Paunusta otettujen maanäytteiden loputkin tulokset saatiin tänään maanantaina. Viidestä eri pisteestä otetuista seitsemästä näytteestä yksi sisälsi 255 nanogrammaa ja toinen 40 nanogrammaa dioksiini- ja furaaniyhdisteitä kilossa. Lopuissa arvo oli alle 10 nanogrammaa kilossa. Ohjearvo on alle 100 nanogrammaa kilossa.

Tulosten pohjalta tulevan koulurakennuksen alta ja sen välittömästä läheisyydestä on päätetty poistaa maa-aineista kaikkiaan 400 kuutiota. Työt aloitetaan tiistaina ja niiden arvioidaan valmistuvan tämän viikon aikana. Rakennusurakkasopimukset voidaan allekirjoittaa näin ollen ensi viikolla.

Toinen saastuneeksi osoittautunut maa-alue puhdistetaan myöhemmin.

Puhdistuksessa menetellään hieman normaalista poiketen. Ely-keskus ei edellytä tässä tapauksessa Jämsän kaupungilta normaalia lupaprotokollaa, kunhan puhdistuksen tasosta ei tingitä. Sen sijaan koulun pihamaan osalta maan puhdistamisessa edellytetään normaalia lupakäytäntöä. Koulurakennuksen kohdalla halutaan asiaa jouduttaa, ettei rakennustöiden aloittaminen viivästy kohtuuttomasti.

Jämsän Paunuun suunnitellun koulun tontilta löytyi ohjearvot ylittäviä dioksiini- ja furaaniarvoja. Alueella on aiemmin sijainnut Vitikkalan saha. Koulun rakentamisen aloittaminen viivästyy hieman.

Ensimmäiset näytteet uuden koulun paikalta otettiin sen jälkeen, kun Jämsän Seutu ja Vekkari uutisoivat saastumisepäilyistä.

Supermyrkyiksi kutsuttuja dioksiineja ja furaaneja löytyi kahdesta näytteenottopisteestä. Toinen niistä sijaitsee tulevan koulun kohdalla.



AVAINSANAT:

Kommentit (17)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)3.6.2010 21:44

EI TULLU MYRKYT SILLON MIELEEN KUN MÄEN PORUKKA VILJAT VILJELI JA LEIVÄT VALITTAJILLE ANTELI.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.6.2010 19:48

on se hienoa että saadaan uusi koulu. . tämä on paras saatavilla oleva paikka koululle.myrkyt pois ja perustuksia tekeen. ja pian.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.6.2010 10:52

Olipa outo vieras kommentoimassa koulun rakentamista 1.6.2011 kello 00.11.
Hän väitti koulun rakentamisesta valittavat tekevän itsensä naurettaviksi. Koulun rakentamisesta ei ole tehty yhtään valitusta. Yksi muistutus oli jossa huomautettiin koulun tontin sopimattomuudesta ja saasteista koulun tontilla. Muistutus oli täysin oikeutettu mutta olisi vaatinut asian yksilöintiä. Kaupunginhallitus ei edes tutkituttanut saasteväitteitä vaan päätti, että rakentaminen aloitetaan välittömästi valituksista huolimatta. Asiasta tehtiin ilmoitus ely-keskukseen ja sen jälkeen rakentamisen aloittamista ja tontin saasteisuutta on valvonut ely-keskus.

Äkkiä kommentoija kääntää kelkkansa ja esittää perustettavaksi työpaikkoja ammattiniikkeellä "ikuinen kaikesta marisija" ja vakuutti tälle ammatille löytyvän Jämsästä työtä ja työmotivaatioita. Tuskin Jämsän asiat niin huonosti on, että oikein joukolle palkattuja ihmisiä löytyisi työtä kaupunginjohdon töppöilyjen oikaisuista.

Kommentoijan kanssa voi olla samaa mieltä siitä, että oli hyvä kun tontin supermyrkyt todella löytyi ennen rakentamisen aloittamista.

Huolen aihe on vain se kun ely-keskus antoi koulurakennuksen kohdalta vapaat kädet kaupungin johdolle alueen puhdistamisen aloittamiseen ilman lupa protokollaa. Kaupungin johdon asenne, ettei alueelta löydy mitään myrkkyjä ja rakentaminen aloitetaan ilman rakennuslupaa valituksista huolimatta saattaa johtaa myös siihen, että alueen puhdistaminen aloitetaan vastoin ympäristönsuojeluohjeita.

Tämä on hyvä esimerkki miten asukkaiden valvova silmä voi pelastaa törkeiltäkin virheiltä. Toivottavaa olisi ettei aloitteiden tekijöitä heti tuomittaisi ja häväistäisi kuten tapana on ollut. Kansalaisaloitteet ovat tärkeä vaikuttamisen osa-alue ja se pitäisi kaupungin johdon ja yleisen pielipiteen käyttäjienkin aidosti tunnustaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.6.2010 00:11

Koko ajan koulun rakentamisesta valittavat tekevät vain itsensä naurettaviksi! Jospa kehitettäisiin työpaikkoja ammattinimikkeellä "ikuinen kaikesta marisija" niin kyllä löytyisi Jämsästä työtä ja työmotivaatiotakin löytyisi.

Hyvä, että myrkky poistetaan nyt eikä asiaa huomattu vasta kun koulu on valmis. nytNyt sit rakentamaan uutta hienoa koulua!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.5.2010 19:28

on se kokolailla naurettavaa touhua muutamalta taholta estellä tätä koulu hanketta. sen kerran kun jotain uutta saadaa niin aina löytyy näitä vastarannan kiiskejä. kannattasko jo lopettaa. siinä on vaan aika monen työpaikkakin kyseessä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.5.2010 22:06

Niin, ja onko varmasti selvitetty, ettei tontilla ole esim. liito-oravia? Ainakin vaarivainaa muisteli iltapimeällä niitä liidelleen isoina laumoina juuri koulun kohdalla!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.5.2010 19:53

Kiinnostaisi tietää mihin koulua tarvitaan?
Koko ajan päättäjät huutaa kovaan äneen kuinka Hallissa on rakennettu uutta tilaa ja käyttöä ei kuitenkaan ole tarpeeksi!
Käsittääkseni Halli on Jämsää ja näinollen samalla lailla kestun lapsia voisi sinne kuskata kuin muualtakin! Käsittämätöntä turhan tilan rakentamista ja rahan tuhlaamista muutenkin tiukkana aikana!!!
Senkin rahan voisi käyttää muun teollisuuden ja tarvittavien työpaikkojen kehittämiseen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.5.2010 15:21

Hallintomenettelylain10 §:n mukaan virkamies on esteellinen esimerkiksi silloin, kun hän on asianosainen tai kun luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta kuin laissa erikseen mainitusta syystä vaarantuu. Esteellisenä ei saa käsitellä asiaa eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, paitsi milloin esteellisyys asian laadun vuoksi ei voi vaikuttaa ratkaisuun tai asian käsittelyä ei voida lykätä. (OA:n päätös 18.12.2001)
Kaupunginhallitus on päättänyt "kiellettyjä aineita ei alueelta löydy".
sekä asiasta "on myös tiedotettu kuntalaisille paikallislehden välityksellä". Päätöksessä eitetyt väitteet ei ole totta.
Yläkoulun rakentajien kanssa on tehty sopimus jolla on jatkettu tarjousten voimassaoloa kuukaudella. Maksu 15000 euroa. Kaupunki ei ole tarkistanyt ELY-keskukselta onko rakentamisen aloittaminen mahdollista kuukauden kuluttua. (Päätöksen valitusaikakin on 1 kuukausi.
Arkkitehti on antanut lausuntoja jotka eivät ole lainsäädännön mukaisia.
Jos asiasta tehdään kantelu kuten luulen tapahtuvan ovat asianosaiset viranhaltijat ja luottamushenkilöt jäävejä näiden asioiden käsittelyssä.
Jos saastuneen maan poistoluvasta tehdään valitus rakentaminen voi siirtyä vuosia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)26.5.2010 19:43

Kellehän Seppolankoulun tontti on luvattu?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)26.5.2010 06:44

Aina valitusta valituksen perään. Eikö ihmisillä ole muuta tekemistä. Putsatkaa maaperä ja rakentakaa lapsille uusi hieno koulu. Kyllä ovat uuden ansainneet. Terveisin Vanhan Vitikkalan ja Seppolan Ylä-asteen ent oppilas.

Lämmintä Kesää Kaikille !!!!

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun jutusta ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Yläkoulun kalusteet maksavat miljoonan

    UUTISET 1.9. 18:25 30

  2. Meteco juhlii Kuhmoisissa

    UUTISET 2.9. 19:20 111

  3. Suinulan vanhainkoti uudelleen myyntiin

    UUTISET 2.9. 12:36 50

  4. Valtuusto siirsi Jokisalon leirikeskuksen myyntiä

    UUTISET 1.9. 20:30 80

  5. Metkossa 320 näytteilleasettajaa

    UUTISET 1.9. 16:56 80

  6. Jokilaakson Terveys aloitti

    UUTISET 31.8. 09:51 80

  7. Rivitaloista pyydetään tarjouksia

    UUTISET 1.9. 14:11 282

  8. Turvetuotanto Kynnyssuolla ei etene

    UUTISET 31.8. 15:39 60

  9. Rasua puhuttaa yhä

    UUTISET 30.8. 10:24 5011

  10. Nuori mies kaahasi Juokslahdessa

    UUTISET 31.8. 10:05 80

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 264271899

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 121941293

  3. Lautakunta ei lakkauttaisi kouluja

    UUTISET 27.10. 10:19 252173

  4. Sillanpää laatii tasa-arvosuunnitelman

    UUTISET 1.3. 12:52 259457

  5. Rivitaloista pyydetään tarjouksia

    UUTISET 1.9. 14:11 282

  6. Äänestysaika on loppunut

    ELÄMÄNMENOA 12.8. 16:00 26511

  7. Rasua puhuttaa yhä

    UUTISET 30.8. 10:24 5011

  8. Koskikaran seudusta tuli juopottelupaikka

    UUTISET 22.8. 12:11 16936

  9. Pertti Riihinen pyrkii kansanedustajaksi

    UUTISET 13.4. 16:12 205614

  10. Myrskyssä loukkaantuneille ei heru kotiapua

    ELÄMÄNMENOA 10.8. 14:22 35821

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 264271899

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 121941293

  3. Lautakunta ei lakkauttaisi kouluja

    UUTISET 27.10. 10:19 252173

  4. Sillanpää laatii tasa-arvosuunnitelman

    UUTISET 1.3. 12:52 259457

  5. Laulatko lapsillesi?

    ELÄMÄNMENOA 27.8. 10:48 952

  6. Pertti Riihinen pyrkii kansanedustajaksi

    UUTISET 13.4. 16:12 205614

  7. Koskikaran seudusta tuli juopottelupaikka

    UUTISET 22.8. 12:11 16936

  8. Äänestysaika on loppunut

    ELÄMÄNMENOA 12.8. 16:00 26511

  9. Jämsä myy Kuorevedellä kaiken?

    UUTISET 25.8. 08:55 11115

  10. Myrskyssä loukkaantuneille ei heru kotiapua

    ELÄMÄNMENOA 10.8. 14:22 35821

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 264271899

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 121941293

  3. Lautakunta ei lakkauttaisi kouluja

    UUTISET 27.10. 10:19 252173

  4. Sillanpää laatii tasa-arvosuunnitelman

    UUTISET 1.3. 12:52 259457

  5. Pertti Riihinen pyrkii kansanedustajaksi

    UUTISET 13.4. 16:12 205614

  6. Rokote-erä jäi tulematta

    UUTISET 4.11. 14:14 106249

  7. Mattilan valinta Nokialle varmistui

    UUTISET 19.3. 22:11 223438

  8. Lakkautetaan Jokivarren koulu

    UUTISET 21.4. 13:22 175538

  9. Rasuassa käydään rajanvetoa, katso kuvia niemestä

    UUTISET 21.7. 08:53 55524

  10. Outo kettu pelastui

    UUTISET 4.8. 09:41 36813

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 26427 1899 207

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 12194 1293 147

  3. Yläkoulun kalusteet maksavat miljoonan

    UUTISET 1.9. 18:25 3 0 42

  4. Meteco juhlii Kuhmoisissa

    UUTISET 2.9. 19:20 11 1 35

  5. Rasua puhuttaa yhä

    UUTISET 30.8. 10:24 50 11 26

  6. Rivitaloista pyydetään tarjouksia

    UUTISET 1.9. 14:11 28 2 25

  7. Äänestysaika on loppunut

    ELÄMÄNMENOA 12.8. 16:00 265 11 23

  8. Menestyneitä palkittiin

    URHEILU 31.3. 19:50 1041 17 22

  9. Järvisen pesti vaihtuu

    UUTISET 25.8. 16:24 33 3 21

  10. Ilmianna hyvä palvelu

    ELÄMÄNMENOA 24.8. 14:29 132 7 20

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti