Uutiset

Päivitetty 8.6. 16:05, julkaistu 8.6. 16:02

Kontrollinäytteissä vielä myrkkyjä


Kontrollinäytteissä löytyi edelleen myrkkypitoisuuksia Jämsän Paunuun suunnitellun uuden koulun tontin maaperästä. Kontrollinäytteet otettiin sen jälkeen kun paikalta oli kuorittu puolen metrin vahvuudelta pilaantunutta maata pois.

Jämsän kaupungin rakennuttajainsinööri Osmo Raiskio kertoo, että kontrollinäytteissä oli edelleen hieman alimman ohjearvon ylittäviä pitoisuuksia dioksiinia ja furaania. Alin ohjearvo päiväkoti-, koulu- ja asuinrakentamiselle on 100 nanogrammaa kilossa.

Kontrollinäytteet otettiin leikkauspinnasta, joka saatiin, kun paikalta oli kuorittu maata pois puolen metrin vahvuudelta. Tulosten saamisen jälkeen alueelta on edelleen poistettu 15-20 sentin paksuudelta maata, ja tästä uudesta leikkauspinnasta otetaan jälleen uudet näytteet. Niiden tulokset saadaan torstaina. Puhdistustyötä valvoo Groundia Oy, joka toimi myös maaperätutkimusten asiantuntijana.

Maata on kuorittu pois noin 800 neliömetrin alueelta.

Saastunut maa-aines kuljetetaan kuorma-autoilla Metsä-Kivelän kaatopaikalle. Kaatopaikalla on ympäristölupa saastuneen maa-aineksen vastaanottoon ja käsittelyyn.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)9.6.2010 11:09

Kun siihen Paunuun ei saatu luonnollisesti hajoavia myrkkyjä(koirapuisto), niin laittakaa toedes tori-aikoihin koirakielto ja tupakointi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.6.2010 10:57

Miten niin omituisesti?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.6.2010 09:33

Kaupunki menettelee asiassa hyvin omituisesti. Eipä onnistuisi vastaavat riman alitukset yksityisiltä, joita kaupunki valvoo.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.6.2010 09:07

Kaatopaikalla on ympäristölupa saastuneen maa-aineksen vastaanottoon ja käsittelyyn. Voisiko Raiskio kertoa miten saastunut maa-aines tullaan jatkokäsittelemään?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun jutusta ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Yläkoulun kalusteet maksavat miljoonan

    UUTISET 1.9. 18:25 30

  2. Meteco juhlii Kuhmoisissa

    UUTISET 2.9. 19:20 111

  3. Suinulan vanhainkoti uudelleen myyntiin

    UUTISET 2.9. 12:36 50

  4. Valtuusto siirsi Jokisalon leirikeskuksen myyntiä

    UUTISET 1.9. 20:30 80

  5. Metkossa 320 näytteilleasettajaa

    UUTISET 1.9. 16:56 80

  6. Jokilaakson Terveys aloitti

    UUTISET 31.8. 09:51 80

  7. Rivitaloista pyydetään tarjouksia

    UUTISET 1.9. 14:11 282

  8. Turvetuotanto Kynnyssuolla ei etene

    UUTISET 31.8. 15:39 60

  9. Rasua puhuttaa yhä

    UUTISET 30.8. 10:24 5011

  10. Nuori mies kaahasi Juokslahdessa

    UUTISET 31.8. 10:05 80

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 264271899

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 121941293

  3. Lautakunta ei lakkauttaisi kouluja

    UUTISET 27.10. 10:19 252173

  4. Sillanpää laatii tasa-arvosuunnitelman

    UUTISET 1.3. 12:52 259457

  5. Rivitaloista pyydetään tarjouksia

    UUTISET 1.9. 14:11 282

  6. Äänestysaika on loppunut

    ELÄMÄNMENOA 12.8. 16:00 26511

  7. Rasua puhuttaa yhä

    UUTISET 30.8. 10:24 5011

  8. Koskikaran seudusta tuli juopottelupaikka

    UUTISET 22.8. 12:11 16936

  9. Pertti Riihinen pyrkii kansanedustajaksi

    UUTISET 13.4. 16:12 205614

  10. Myrskyssä loukkaantuneille ei heru kotiapua

    ELÄMÄNMENOA 10.8. 14:22 35821

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 264271899

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 121941293

  3. Lautakunta ei lakkauttaisi kouluja

    UUTISET 27.10. 10:19 252173

  4. Sillanpää laatii tasa-arvosuunnitelman

    UUTISET 1.3. 12:52 259457

  5. Laulatko lapsillesi?

    ELÄMÄNMENOA 27.8. 10:48 952

  6. Pertti Riihinen pyrkii kansanedustajaksi

    UUTISET 13.4. 16:12 205614

  7. Koskikaran seudusta tuli juopottelupaikka

    UUTISET 22.8. 12:11 16936

  8. Äänestysaika on loppunut

    ELÄMÄNMENOA 12.8. 16:00 26511

  9. Jämsä myy Kuorevedellä kaiken?

    UUTISET 25.8. 08:55 11115

  10. Myrskyssä loukkaantuneille ei heru kotiapua

    ELÄMÄNMENOA 10.8. 14:22 35821

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 264271899

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 121941293

  3. Lautakunta ei lakkauttaisi kouluja

    UUTISET 27.10. 10:19 252173

  4. Sillanpää laatii tasa-arvosuunnitelman

    UUTISET 1.3. 12:52 259457

  5. Pertti Riihinen pyrkii kansanedustajaksi

    UUTISET 13.4. 16:12 205614

  6. Rokote-erä jäi tulematta

    UUTISET 4.11. 14:14 106249

  7. Mattilan valinta Nokialle varmistui

    UUTISET 19.3. 22:11 223438

  8. Lakkautetaan Jokivarren koulu

    UUTISET 21.4. 13:22 175538

  9. Rasuassa käydään rajanvetoa, katso kuvia niemestä

    UUTISET 21.7. 08:53 55524

  10. Outo kettu pelastui

    UUTISET 4.8. 09:41 36813

  1. Pohjois-Kuorevedellä kytee kapina

    UUTISET 27.10. 15:51 26427 1899 207

  2. Kuhmoinen ei jatka Lahden selvityksessä

    UUTISET 18.3. 10:42 12194 1293 147

  3. Yläkoulun kalusteet maksavat miljoonan

    UUTISET 1.9. 18:25 3 0 42

  4. Meteco juhlii Kuhmoisissa

    UUTISET 2.9. 19:20 11 1 35

  5. Rasua puhuttaa yhä

    UUTISET 30.8. 10:24 50 11 26

  6. Rivitaloista pyydetään tarjouksia

    UUTISET 1.9. 14:11 28 2 25

  7. Äänestysaika on loppunut

    ELÄMÄNMENOA 12.8. 16:00 265 11 23

  8. Menestyneitä palkittiin

    URHEILU 31.3. 19:50 1041 17 22

  9. Järvisen pesti vaihtuu

    UUTISET 25.8. 16:24 33 3 21

  10. Ilmianna hyvä palvelu

    ELÄMÄNMENOA 24.8. 14:29 132 7 20

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Jämsän Seutu, Lindemaninkatu 3, 42100 JÄMSÄ    Vaihde: 010 665 5149   Fax: 010 665 5152  |  Palaute  |  Mediakortti