Keskustelut / Keskustelua jutusta /
Mattila lähtee johtajaksi Nokialle
Harmittaa kovasti meidän jämsäläisten puolesta. Mattila on vaikuttanut jämäkältä ja tehtäviensä puolesta ajan tasalla olevalta henkilöltä. Mutta häntä kutsuvat nyt uudet haasteet ja onhan se muistettava: kukaan ei ole korvaamaton. Ei muuta kuin onnea ja menestystä Mattilalle Nokian kaupungin luotsaamiseen!
t. Jämsän äijä
Ilkka Palmu teki retorisen kysymyksen.
Tapani Mattilan lähtö on vahinko Jämsälle.
Kaupungin talous on saatu hänen johdollaan nousuun sillä tavalla, että työpaikkoja on "vähennetty" ketään kuitenkaan erottamatta. Tämä on tehty jättämällä vakansseja täyttämättä. Niin kuin pitääkin tehdä, jotta Jämsän pöhötystauti saadaan parantumaan.
Virka vapaaseen hakuun!
Ollaanpa nyt sitten tarkkoja jatkossa, että myös työilmapiiri kohenee siinä missä talouskin.
Kun Tapani Mattilan virka aukeaa, niin kutsukaapa Anne Heusala Jämsän kaupunginjohtajaksi.
Nyt kun kaupungin tilanne on selkiytynyt (tai sotkeentunut entisestään), voisi kaupungin työsuojeluvaltuutettu tehtävänsä velvoittamana hieman valottamaa missä hengessä veronmaksajien rahoilla meitä on johdettu.
Eipä ole vaikeata arvata, miksi Mattila lähtee. Yksinkertaisesti Jämsän/Jämsänkoskitautaiset valtuutetut eivät ole ansainneet näin tasokasta kaupunginjohtajaa. Jos löydetään jokin lepsu väkkärä, hän voisi viihtyä pitenpäänkin. Eritysen tärkeä ominaisuus olisi joustava takinkääntö aina tarpeen tullen.
Mattilan lähtö on menetys Jämsälle! Mihin me joudummekaan, kun päättäjiltä ei löydy kykyä/halua tehdä yhteisöllisyyttä ja oikeasti Jämsän elinvoimaista tulevaisuutta rakentavia päätöksiä.
Nokian Martikkalalle: kovin oli pitkä tuo torstai,kun nimi tuli esille...taisi kaveri käydä kaupungintalolla jo pari viikkoa aiemmin, eduskunnassa sanottaisi että kokuumuslainen puhuu nyt vastoin ehkä parempaa tietoaan. terv.Usko
Tapani Mattilan lähtö on hänelle palkkio hyvästä työstä ja paha tappio Jämsälle. Siirrosta voi seurata Jämsän seutukunnalle hyvää yhteistyötä Tampereen suuntaan ja lopulta (v 2020?)vaikka monikuntaliitos.
Aiempi kommnentoija ehdotti hänen tilalleen lepsua väkkärää. Ei kai meille Jämsään sentään kutsuta Kuhmoisista Anne Heusalaa, kuten toinen kommentoija ehdottaa? Lopetetaan vitsit. Virka hakuun vaan, päteviä hakijoita ja Mattilan työn hyödyntäjiä kyllä löytyy nyt kun kaupungin kurssi on saatu käännettyä oikeaan suuntaan.
Harmi vaan, että Mattila lähtee Nokialle. Hän on mies, joka ottaa asiat esille. Moni asia on muuttunut paremapaan suuntaan. Jämsä tarvitsee jatkossakin Mattilan kaltaisen jämäkän johtajan.



Mitä mieltä olet Mattilan lähdöstä? Kuka olisi sopiva henkilö Mattilan seuraajaksi? Miksi luulette Mattlian halunneen pois Jämsästä? Nyt on sana vapaa, jämsäläiset.
Ilkka Palmu