Kuhmoinen on Kangasalle kallellaan

Kuhmoisissa puhutaan taas kuntaliitoksesta. Kunnan tahtipuikkoa heiluttavassa kokoomuksen leiristä huhuillaan, että lähes koko 8 hengen valtuustoryhmä kannattaisi ? yhden kristillisdemokraatin ohella ? kuntaliitosta Kangasalan suuntaan. Pikkulinnut laulavat, että myös 7 hengen keskustaryhmässä ja 5 hengen demariryhmässäkin olisi vähän kannatusta tähän suuntaan. Jos viserrys pitää paikkaansa, 21 valtuuston voimatasapaino on jo vähän Kangasalle kallellaan. Kuhmoisten kunnanhallitus keskusteli maanantaina mahdollisesta kuntaliitoksesta kunnanjohtaja Anne Heusalan johdolla. ? Heusala ilmaisi, että meidän kannattaisi miettiä tarkkaan tulevaisuuttamme. Pysymmekö itsenäisenä vai jatkammeko osana jotakin muuta kuntaa? On hyvä, että kunnanjohtaja toi asian esille, vaikka tarkemmat puheet asiasta ovat toistaiseksi vielä huulten heiluttelua, kunnanhallituksen puheenjohtaja Kimmo Malin (kok) kertoo.


Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme klikkaamalla tästä etusivulle.

Etusivullamme juuri nyt: