Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Golfin suosio kasvanut voimakkaasti

Golfin suosio on koronakesän aikana ollut voimakkaassa kasvussa ympäri Suomen, niin myös Jämsässä. Himoksella yllettiin kuluneella kaudella historian suurimpiin kävijämääriin ja kasvulukuihin. Pelikierrosten määrä on tällä kaudella kasvanut 70 prosenttia. Vieraspelaajien käyntimäärässä on ollut huima kasvu, kasvuvauhdissa voi rikkoutua jopa 100 prosentin raja. Ennen viikonloppua Himoksella on vieraillut noin 9 000 muualta tullutta pelaajaa, joista iso osa pelasi kesällä ensimmäistä kertaa Himoksella. Suosittuja olivat myös aloittelijoiden golfkurssit, joiden osallistujamäärä oli jopa kolminkertainen aiempiin vuosiin verrattuna. Suosion kasvun taustalla on todennäköisesti monia eri asioita. Ilmeisesti on niin, että golf soveltuu hyvin korona-ajan urheilulajiksi, sillä turvavälien pitäminen on helppoa. Toinen on todennäköisesti se, että korona kiihdytti kotimaan kesämatkailun suosiota. Himoksellakin kesä oli majoituksen näkökulmasta lopulta vilkas, vaikka kevät antoikin odottaa heikompaa tilannetta. Golfin harrastajat ovat perinteisesti tehneet keväisin ja kesäisin pelireissuja ulkomaille, nyt niitä jouduttiin perumaan. Toivottavasti golfbuumi jatkuu, se on merkittävä lisä Jämsän kesään. Himoksella on hyvät puitteet sekä lajille että majoitukselle. Onnistunut kesä on hyvä käyntikortti myös ensi kesälle. Sijaintinsa puolesta Himos on erittäin hyvällä paikalla, myös tässä asiassa.