Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Muistetaan käyttäytyä, liikenteessäkin – Osalle valkoinen kolmio näyttäytyy punaisena vaatteena

Liikenne on asia, joka herättää joillekin ihmisille enemmän tunteita kuin parisuhde. Olen päätynyt tähän päätelmään. On jopa syntynyt termi näille tunteille. Liikenneraivo. Liikenneturvan selvitykset kertovat liikenneraivon ilmenemismuotojen olevan yleisimmin tööttäilyt, keskisormen heiluttamiset, perässä roikkumet ja kiilaamiset. Itse kuulun ryhmään, joille ei liikenne hirveästi tunteita aiheuta. Ainakaan raivoa. Se ei ole koskaan saanut keskisormeani tai nyrkkiäni kohoamaan. Sen sijaan, olen ihmetellyt sitä, miksi siellä toimitaan välillä tahallisen haitallisesti. Itseeni kohdistuvalta raivolta olen itsekin enimmäkseen säästynyt. Viime aikoina olen katsonut liikennettä vähän eri näkövinkkelistä, apukuskin paikalta. Olen ajo-opettanut opetusluvilla ensimmäistä kertaa elämässäni. Tästä kulmasta tilanne on ollut erilaisempi kuin tavallisesti. Syy tähän löytyy autoni takaa. Autoni takana on kiinni kolmio. Tämä ajoharjoittelun valkoinen kolmio on kuin valkoinen lippu. Sen tarkoitus on viestiä symbolisesti, että yritä ymmärtää jos virheitä sattuu, minä tässä harjoittelen. Tosin osalle liikennöitsijöistä se näyttäytyy pikemminkin punaisena vaatteena. Liikenne on sosiaalista käyttäytymistä, jossa käydään kommunikaatiota muiden kanssa. Soisi tämän viestinnän toimivan myös kolmion ollessa silmien edessä. On vaikea kertoa opetettavalle liikenteen sosiaalisen kanssakäymisen tärkeydestä samalla, kun joku on liimautunut perälautaan kiinni. Erityisen huolissani olen ajoittain ollut ammattiautoilijoiden käyttäytymisestä. Heidän taitonsa pitäisi olla liikenteen parasta, ammattilaisia kun ovat. Aina ei näin ole. Ja älkää käsittäkö väärin, tällä en väitä, että näin olisi aina. Suurin osa ammattiautoilijoista ja muista tien käyttäjistä käyttäytyy mallikkaasti, mutta harmittavasti heikommat suorittajat nousevat esille. Kiitos hyvän suomalaisen ajo-opetuksen ja koulutuksen, liikennekäyttäytyminen on pääsääntöisesti erinomaisella tasolla. Aina voidaan kuitenkin parantaa ja tehdä toisen elämästä ja ajamisesta helpompaa, järkevästi toimiessa. Jos lämpö alkaa nousemaan liikenteessä, toimi kuten parisuhteessa ja laske kymmeneen ensiksi. Aja toisen perässä kuin toivoisit perässäsi ajettavan.