Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Ralleissa parasta ovat samanmieliset ihmiset ja nopeat autot – Katso kuvakooste lauantain rallikansasta!

Suomen autointoilijat saivat aihetta juhlaan kun Keski-Suomessa ajettiin sorateiden grand prixia rallin MM-sarjan Suomen osakilpailun merkeissä. Rallia on näissä merkeissä ajettu Suomessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1951 lähtien, mutta tapahtuman vauhti ei ole hidastunut. Päinvastoin, fanien mielestä kisat tuntuvat jopa parantuvan vuosi vuodelta. Elokuun ensimmäisenä lauantaina rallit kaahasivat myös Jämsään, missä ajettiin muun muassa Kakaristossa. Paikalle saapui arvion mukaan jopa 12 000 katsojaa. Keli oli lauantaina aamulla viileä ja tuulinen, mutta tunnelma oli silti hyvin korkealla. Kakariston ruohikoille leiriytynyt rallikansa löysi useita syitä juhlistaa vuotuisia kisoja. Olli Saikkonen saapui Jämsään Hyrynsalmelta yhdessä suuren kaveriporukan kanssa. Saikkonen kertoo, että ralli on porukalle vuotuinen perinne, mikä tuo vanhan jengin yhteen jo 20 vuoden ajan. – Meillä on perinteenä vuokrata tällainen pikkubussi joka vuosi ja lähteä porukalla ralleihin. Meitä on joka vuosi noin 6-9 sälliä, joita yhdistää se, että kasvettiin Jyväskylässä, Saikkonen kertoo. Nyttemmin monet joukosta ovat muuttaneet etelään ja pohjoiseen, mutta rallireissu tuo ystävykset yhteen joka vuosi. Siihen auttaa sekin, että Saikkosen mielestä rallit vain paranevat vuosi vuodelta. Hän kokee, että ralleissa parasta ovat tunnelma, ystävien kanssa oleminen sekä jännitys siitä, kuka tiukat kisat lopulta voittaa. – Kyllä ralleissa on omanlaisensa tunnelma, mitä ei missään muualla ole. Lisäksi mielestäni rallit ovat muuttuneet entistä siistimmäksi, eli ihmiset eivät roskaa, mikä on hyvä, Saikkonen sanoo. Tuhansittain kävijöitä ja hehtaareittain parkkitilaa Vuotuinen ralli on perinne myös järjestäjille. Pohjanmaan Alajärveltä kotoisin oleva järjestysvalvoja Eero Lahtomäki on käynyt ralleissa 60-luvulta asti. Hänet tuo paikalle joka vuosi työ ja perinne. Lahtomäki on pitkään ollut mukana järjestämässä peltoa ja parkkipaikkoja. Nuorempana hän oli innokkaampi rallimies, mutta vieläkin hän pitää tapahtuman tunnelmasta. – Silloin kun kävin ensi kerran, täällä ajettiin yölläkin, järjestysvalvoja muistaa. Erikoiskoelauantai on erittäin kiireistä aikaa Kakaristossa. Paikalle saapuu uusia ja vanhoja faneja, mitä varten tilat joutuvat koville. Lahtomäki on yksi noin seitsemästäkymmenestä vapaaehtoisesta, jotka auttavat muuttamaan nurmikentät parkkipaikoiksi. Parkkipuolen ”päälläpäsmärinä” toimi Erkki Mäntylä . Mäntylä on ollut mukana ralleissa jo 30 vuoden ajan. Hän kertoo, että Kakariston erikoiskokeen järjestelyt menivät tänä vuonna oikein hyvin. – Vuosittain meillä käy noin 10-12 tuhatta vierasta, mutta aina löytyy kaikille paikka. Nytkin on käytössä toistakymmentä hehtaaria, hän sanoo. Myös Mäntylä uskoo, että ralliyleisö muuttuu siistimmäksi joka vuosi. Hän ei muista, että pitkään aikaan olisi ollut mitään hankaluuksia, toisin kuin vielä 10-15 vuotta sitten. – Tänä päivänä lähdetään tapahtumiin perheiden ja ystävien kanssa, niin siinä ymmärtää, että tämä on yhteinen tapahtuma, Mäntylä otaksuu. Parasta ovat nopeat autot ja rallimieliset ihmiset Lauantainan Kakaristossa leireili tuhansittain rallin ystäviä ympäri Suomea. Monen mielestä tunnelma oli hyvä säästä huolimatta, koska nopeat autot ja hyvä seura toimivat aina. Jyväskyläläiset Antti Remes ja Tomi Senilä tulivat katsomaan ralleja osana neljän hengen porukkaa. Heidät toi paikalle Kakaristossa pidettävä Vetomies-kilpailu, mitä he pitävät yhtenä rallin kiinnostavimmista osista. – Päivä on mennyt hyvin. Ihmisiä on todella paljon, vaikka onkin vähän kylmä. Parasta ralleissa on tunnelma ja hienot autot, jotka nopeentuvat joka vuosi, Remes kuvailee. Myös Julia Liuku , Tinja Latva ja Jonna Jormanainen tulivat ralleihin porukassa. Heidän seurueeseensa kuului peräti 14 henkilöä, jotka ovat majoittuneet kisojen ajaksi Himoksen mökille. Kolmikko saapui Jämsään Kristiinankaupungista seuran ja ralliautojen perässä. – Minulle tämä on ensimmäinen vuosi ralleissa. Tulin mukaan kun pyydettiin, mutta on ollut kivaa joten tulen myös ensi vuonna, Jormanainen kertoo. Seurue saapui Kakaristolle jo kahdeksalta lauantai-aamuna ja kertoi aikovansa pysyä ulkona ainakin iltaseitsemään asti. Mikä auttaa jaksamaan niin pitkän ajan? – Parasta täällä on rallikansa! Ralleissa tutustuu hyvin uusiin ihmisiin, joihin pysyy yhteys jopa vuosien jälkeen, Latva sanoo. Raviin saavuttiin myös koko perheen voimin. Oulun seuduilta kotoisin oleva Teija Mattinen saapui perheineen jo aikaisin lauantai-aamuna katsomaan kisoja. – Tämä on minulle kymmenes kerta. Lapset ovat olleet mukana aina, eli 0-vuotiaasta asti. Täällä on joka vuosi yhtä mahtavaa, koska rallikansaa on mukava tavata, Mattinen sanoo. Edit: 7.8.2019 klo 10.30: Erkki Mäntylän nimi korjattu oikeaksi & korjattu epäselvä viittaus Alajärven kylään.