Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Himoksella juhlittiin 35-vuotista taivalta: ”Nostan hattua heille, he ovat laittaneet koko elämänsä tähän peliin”

HimosBistrossa on sunnuntaina päivällä ruuhkaa. Yhtään vapaata pöytää ei osu silmiin. Toki viikonloppuisin Himoksella on normaalistikin väkeä, mutta tänä sunnuntaina Bistro on täyttynyt Himoksen 35-vuotissyntymäpäivää kakkukahveilla juhlistavista laskettelijoista. Risto Heinonkoski istuu täpötäyden pöydän päässä ympärillään iso joukko vuosien varrelta tutuksi tulleita kasvoja. Hän ilmoittaa heti kättelyssä, että he kaikki ovat karavaanareita ja ylpeitä siitä. Heinonkoski kertoo olleensa Himoksella laskemassa niihin aikoihin, kun Himoksen laskettelutoiminta Pohjoisrinteillä käynnistyi 35 vuotta sitten. Sen jälkeen mies onkin ollut tuttu näky niin rinteissä kuin karavaanareiden alueellakin. – Olen sellainen alkuasukas. Alkuaikoina vietimme täällä viikonloput ja lomat, mutta jäätyäni eläkkeelle tulee Himoksella oltua lähes kokoajan, Tampereella asuva mies kertoo. Heinonkoski kertoo, että hänen silmissään laskettelukeskusta pyörittävän Himos-Yhtiöt Oy:n väki on oman alansa pioneereja. – Ei varmasti ollut helppo alku Himoksen laskettelukeskuksella silloin 1980-luvulla. Mutta jonkun on kontattava kivikossa ja otettava ne naarmut takamukseen. Mielestäni laskettelukeskus on onnistunut tekemään tasaista nousua vuosi toisensa jälkeen, hän toteaa. Hänen mielestään tämän kauden uudistukset, kuten lasten Lumila, näyttävät hyvältä. – Kyllä täytyy nostaa hattua, että he ovat laittaneet koko elämänsä peliin tämän laskettelukeskuksen tähden ja uskaltavat tällaisessa maailmanajassa tehdä isoja investointeja. Kyllä maistuu syntymäpäiväkakku hyvälle. Neljän dösällä Helsingistä Himokselle Lähestyvä vuodenvaihde ja viikonloppu houkuttelivat sunnuntaina paljon laskettelijoita rinteisiin. Osa oli tietoisia samaan aikaan vietettävistä syntymäpäiväjuhlista, mutta toisille tieto tuli täytenä yllätyksenä. Monilla laskijoilla ensimmäiset muistot Himoksesta ylettyvät vuosikymmenten taakse. – On täällä tullut pyörittyä. Ennen lapsia ehkä vielä enemmän kuin nykyään. Ensimmäisen kerran olen ollut täällä ehkä noin kolmisenkymmentä vuotta sitten, helsinkiläinen Peter Westerholm kertoo. Mies muistelee, kuinka nuorena poikana halu päästä rinteeseen oli kova. – Saatoimme ottaa kavereiden kanssa Helsingistä neljältä yöllä lähtevän dösän Jämsään, jotta pääsimme rinteeseen, Westerholm kertoo ja naurahtaa muistolleen. Rinnealueella jytää musiikki ja kaiuttimista kuuluu juontajan innostunut ääni. Himoksen 26 rinteestä syntymäpäiväksi auki on saatu lauhan alkutalven vuoksi vain kahdeksan rinnettä. Vaikka sää on hieman plussan puolella, ei se tunnu laskettelijoiden menoa haittaavan. – Himoksen etuna on sen sijainti. Tämä on lähellä Helsingistäkin katsottuna. Ja usein täällä saadaan rinteitä auki, kun se ei etelässä vielä ole mahdollista, Marcus Lindfors kertoo. Soihtuletkalasku kruunasi juhlapäivän Juhlapäivä huipentui kello 16 Alppiseura HimoSkin soihtuletkalaskuun Länsirinteillä. Katso video letkasta alta. Tässä vielä kuvia juhlapäivästä