Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Jämsäläinen Action Sports on herätetty unesta – Vauhdikkaat ja toiminnalliset lajit seuran keskiössä – ”Lumilautailijoille pitkästä aikaa paikallinen kotiseura”

2000-luvun alussa tervehenkistä harrastustoimintaa, muun muassa lumilautailua, kiipeilyä, maastopyöräilyä, purje-, leija- ja vesilautailua, tukemaan ja kehittämään perustettu jämsäläinen urheiluseura Action Sports ry on uinunut pitkän aikaa talviunta, mutta nyt seura on herätetty horroksesta. Seuran toiminnanjohtajaksi kesäkuun lopussa valittu Sami Kemppainen on oikea action sports -veteraani. Mies on entinen kilpalumilautailija, joka on myös valmentanut nuorten ja aikuisten maajoukkueita lajin parissa. Hänellä on yli 25 vuoden kokemus seuratoiminnasta, tapahtumien järjestämisestä ja valmennusleireistä. – Haluamme herätellä seuran toiminnan henkiin. Alkuvuosina toiminta oli pääosin omassa porukassa harrastamista, eikä sitä ollut haluja kasvattaa. Nyt tarkoitus on levittää tekemistä oman porukan ulkopuolellekin, Kemppainen kertoo. Kemppainen oli jo alkuvuosina seuran toiminnassa jonkin verran mukana. Seuran perustivat kuitenkin jämsäläisnuorukaiset Mika Salminen , Ville Virtanen sekä Johan Lahnamäki . Toiminta hiipui, kun ryhmä hajosi pitkin maailmaa. Aiemmin toiminnanjohtajana toiminut Salminen on muuttanut takaisin lapsuudenmaisemiin Juokslahdelle ja vaihtoi roolinsa hallituksen puheenjohtajaksi. – Me olemme vielä ihan alkuvaiheessa. Luonnollisesti seuratoiminnan kehittäminen, yhteistyökumppaneiden etsiminen ja uusien ohjaajien löytäminen vie oman aikansa. Kun perusta on saatu kuntoon, ovat mahdollisuudet kestävälle kehitykselle huomattavasti paremmat, Kemppainen toteaa. Lumilautailuseuraa kaivattu Himokselle Action Sports ry on Suomen Liikunnan ja Urheilun sekä Suomen Lumilautaliiton virallinen jäsenseura. Jäsenyyksiä haettiin, jotta jäsenet voivat tulevaisuudessa kilpailla seuran nimissä ja yhdistys voi järjestää virallisia lumilautailukilpailuja. – Tällaiselle urheiluseuralle tuntuu olevan tilausta Jämsän seudulla. Himoksella ei ole ollut lumilautaseuratoimintaa vuosiin, Salminen kertoo. – Olemme jo hakeneet Suomen Cupin lumilautailukisaa Himokselle tulevalle kaudelle. Loppukesästä tiedämme, saammeko kisat järjestettäväksemme, Kemppainen paljastaa. Seuran tavoitteena on tarjota harrastustoimintaa kaikenikäisille ihmisille. Kemppainen kertoo, että hänen sydäntään lähellä on ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi. – Tavoitteena on tuoda niin sanotut extremelajit tavallisten ihmisten saavutettavaksi. Ennemmin kutsuisin kuitenkin lajeja toiminnallisiksi harrastuksiksi. Minua itseäni ei saa juoksulenkille, mutta toiminta ja vauhti kiinnostavat. Toivon, että harrastajat löytävät lajeista iloa ja nautintoa elämäänsä, Kemppainen toteaa. Seuralla on paljon erilaisia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Perheellisenä miehenä Kemppainen pohtii myös, miten perheet voivat yhdessä harrastaa eri lajien parissa. –Olemme pyöritelleet ajatusta perhereissuista, joissa olisi ohjelmaa vanhemmille ja lapsille yhdessä ja erikseen. Niitä voitaisiin suunnitella myös ulkomaille, hän kertoo. Muutto Jämsään mahdollinen Hämeenlinnassa vaimonsa ja kolmen lapsen kanssa asuva Kemppainen toivoo, että voisi jossain vaiheessa työllistää itsensä ainakin osin toiminnanjohtajan työllä. Silloin suunnitelmissa voisi olla muutto Jämsään. Kaupunki on miehelle ennestään tuttu, sillä hän on opiskellut 1990-lopussa Himoksella erä- ja luonto-oppaaksi. – Vaimoni on sosiaalialan monipuolinen ammattilainen, ja jos löytäisimme molemmille täältä mielenkiintoista tekemistä, voisimme suunnitella perheen kanssa muuttoa pois Hämeenlinnasta, Mäntyharjulta kotoisin oleva mies kertoo.