Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Tulospalvelu Podcast Kaupallinen yhteistyö

Valtuusto: Elinvoimatoimiala palautettiin valmisteluun

Jämsän kaupunginvaltuusto otti tuumuutauon elinvoimatoimialan perustamiseen liittyvissä asioissa. Valtuusto päätti yksimielisesti palauttaa elinvoimatoimialaan liittyvät asiat uudelleen valmisteltaviksi. Esityksen asian siirtämisestä uudelleen valmisteltavaksi teki Matti Similä (kesk). Hän totesi, että elinvoimakeskustelu on taas keskittynyt kylien elinvoimaan ja varsinainen elinvoimatoimiala on jäänyt epämääräiseksi, josta ei ole kunnolla tiedossa rakennetta ja ajatusta miten se aiotaan toteuttaa. Hän sanoi, että pohjaesityksestä saa sellaisen kuvan, että teknisen toimen ja yrityspalvelujen integraatiota ei ole tulossa, vaikka se oli Petri Härkösen selvityksen yksi perusajatus elinvoiman parantamiseksi ja lisätulojen saamiseksi. Similän vastaesitys sai laajan kannatuksen. Esitystä kannattivat Jyrki Kokko (ln), Jyrki Niittymaa (ps), Tommi Tapiainen (vihr), Voitto Suosaari (kesk), Pekka Kataja (ps), Anna-Kaisa Vierinen (vihr), Pekka Laaksonen (ln), Mika Kyrö (kesk), Leena Pärnäjärvi (kesk), Markku Sipilä (kesk), Tarja Uusipaasto (kesk), Jorma Poti (sd), Sanna Rajala (sd), Reijo Himanen (sd), Mikko Laitinen (sd), Eero Hakonen (ln) ja Pekka Pasanen (sd). Pohjaesityksenä oli, että valtuusto päättäisi elinvoimatoimialaan liittyen teknisen lautakunnan ja ympäristölautakunnan lakkauttamisesta ja niiden tilalle olisi perustettu elinvoimalautakunta. Jämsän Jätehuoltoliikelaitos johtokuntineen olisi lakkautettu, samoin Jämsän Vesiliikelaitoksen johtokunta. Samalla olisi linjattu myös se, että kaupunginhallitus olisi perustanut elinvoimatoimialan hallinnollisten uudelleen organisointien jälkeen elinvoimatoimialajohtajan viran, ja ettei Jämsekille olisi myönnetty määrärahaa markkinointipäällikön tehtävään.