Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Jämsään esitetään omaa Vuoden urheilija -palkintoa – Korvaisi muut urheilijoiden palkitsemiset

Jämsän kaupunki on palkinnut menestyneitä urheilijoitaan vuodesta 2001 alkaen. Nykyisen ohjeistuksen mukaan urheilijoita on muistettu rahastipendeillä, kun he ovat menestyneet Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaation Valo ry:n valtakunnallisten jäsenjärjestöjen virallisissa SM-kisoissa tai kansainvälisissä kisoissa. Valo ry ei enää toimi, joten muistamisohjeistusta on joka tapauksessa päivitettävä. Palkitsemiseen on vuositasolla käytetty enimmillään 12 000 euroa. Viime vuonna stipendeinä jaettiin reilut 8 000 euroa. Palkittavia urheilijoita on ollut vuositasolla 35–55. Keskiviikkona kokoontuvalle sivistyslautakunnalle esitetään nykyisen järjestelmän korvaamista uudella Vuoden urheilija -palkinnolla. Palkinnon arvo olisi 3 000 euroa. Summa on sama, kuin Viljo Järvisen nimeä kantavalla Jämsän kaupungin kulttuuripalkinnolla. Esityksenä on, että palkinto jaettaisiin ensimmäisen kerran kuluvan vuoden loppuun mennessä tapahtuneista urheiluansioista. Mikäli esitys menee läpi, muista palkitsemisista luovuttaisiin lukuun ottamatta Vuoden liikuntateko -palkintoa.