Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Varastorakennus tuhoutui palossa Tervasmäessä: ”Haastetta oli, mutta palo ei onneksi levinnyt mihinkään suuntaan”

Pelastuslaitos sai tehtävän lauantaina kello 18.36 Tervasmäkeen, jossa oli syttynyt tuleen varastorakennus. Rakennus sijaitsi omakotitalon ja isomman hallin välissä, joten tilanteessa oli vaara, että palo leviää muihin rakennuksiin. – Haastetta oli, mutta palo ei onneksi levinnyt mihinkään suuntaan, päivystävä paloviranomainen Tinja Hännikäinen sanoo. Noin 5x8 metrin kokoinen varasto oli purueristeinen ja se jouduttiin purkamaan lähes kokonaan, ettei palo jäänyt kytemään. Varastossa oli muun muassa kaasupulloja, jotka pelastusviranomaiset saivat tuotua pois rakennuksesta. Hälytyksen tulipalosta teki tilanteen ensimmäisenä huomannut naapuri. Kotona olleet omakotitalon asukkaat ja naapuri yrittivät alkusammutusta, mutta päivystävän paloviranomaisen mukaan palo oli jo sen verran voimakas, ettei alkusammutuksesta ollut enää apua.