Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Paljonko Jämsänjoesta nousee kalaa kahdella mato-ongella vuorokaudessa?

Jämsänjoella tempaistaan 24 tunnin ajan mato-onginnan merkeissä. Kyseessä on Lions Club Jämsä Himoksen perinteinen tempaus, jonka kohteena on tällä kertaa mato-onginta ja sillä saatavan saalismäärän painomäärän arvuuttelu. Jämsänjoella ongitaan kahdella mato-ongella Seppolan sillan ja Vitikkalan sillan välisellä alueella. Onginta alkaa 25. toukokuuta kello 12 ja päättyy 26. toukokuuta kello 12. Onkijoita on koko ajan kaksi. Heillä kummallakin on tavallinen mato-onki. Syöttinä saadaan sääntöjen mukaan käyttää muutakin kuin matoa. Viehettä ei käytetä. Onkijoita vaihdetaan vapaassa tahdissa. Kaikki saadut kalat huomioidaan punnituksessa. Yleisön tehtävänä on ostaa arvauksia kokonaissaaliista. Punnitus ja arvaukset tehdään gramman tarkkuudella. Kaksi tarkinta arvaajaa palkitaan. Leijonat myyvät arvauksia parhaillaan. Arvausten myyntiaika päättyy sillä hetkellä, kun onginta alkaa. Arvausten tuotto lahjoitetaan Jämsän nuorisotoimelle nuorten kokoontumistilojen Seppolan Nurkkiksen ja Jämsänkosken Köpiksen laite- tai välinehankintoihin. Leijonien tempauksissa on tehty vuosien varrella jo askare jos toinenkin. Vuorokauden kestävää ongintaa on harjoitettu aiemmin kolmena vuonna. Vuonna 2011 kokonaissaalis oli 16 600 grammaa, vuonna 2012 saalis oli 10 425 grammaa ja vuonna 2015 onginta tuotti 2 436 gramman saaliin.