Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Itsekritiikki kiusaa kirjoittajaa, mutta uutta luodaan vain uskaltamalla

Pari viikkoa sitten luin kolumnin, joka käsitteli lauluntekoa. Kirjoittaja antoi asiantuntijan neuvoja siihen, miten aloittelija voi ottaa ensi askeleensa tuohon mystiseen maailmaan ja painotti, että kuka tahansa voi kirjoittaa biisejä - kunhan vain tekijällä on rohkeutta kokeilla. Suurena musiikin ja kirjoittamisen ystävänä teksti oli ensin hyvin inspiroiva, mutta varsin pian törmäsin juuri siinä käsiteltyyn muuriin: mistähän se kyseinen rohkeus löytyisi? Tässä kohtaa mieleeni tuli blogiteksti, jonka luin talvella. Siinä käsiteltiin ”kaapissa kirjoittamista”, eli kuinka luova kirjoittaminen on lystiä puuhaa, mutta silti tuotetun tekstin tuominen toisten nähtäväksi saattaa tuntua ylitsepääsemättömältä esteeltä. Tämäkin kirjoitus resonoi minussa aikoinaan, koska ongelma oli hyvinkin tuttu. Kirjoittaminen on kivaa, mutta kannattaako tuotoksia jakaa muille? Mitä jos ne ovatkin, auta armias, noloja? Olen suunnilleen aina pitänyt runojen ja laulunsanojen leikkimielisestä rustaamisesta. Syytän tästä kuomaani Aku Ankkaa, jolta opin sanoilla kikkailun riemut jo nuorella iällä. En kuitenkaan tehnyt innostuksellani juuri mitään ennen toissa vuotta. Silloin vakiokeskustelupalstani järjesti kevytmielisen kilpailun, jossa kävijät haastettiin kirjoittamaan parodiaversioita tunnetuista lauluista. Koska minulla oli silloin aikaa, orastavaa innostusta ja anonymiteetin siunattu suoja, päätin osallistua kilpaan. Ja kävi niin, että tajusin pitäväni touhusta kovasti. Sen jälkeen olen rustannut runoja sekä sanoituksia melkein säännöllisesti - tosin vieläkään en niitä juuri jakele. Siinä suhteessa tielläni on yhä se pahuksen muuri. Mutta viime aikoina olen alkanut kiivetä muurin yli, hitaasti mutta varmasti. Olen muun muassa ottanut vastaan aiheeseen liittyviä kursseja ja tehtäviä aina niiden tullessa vastaan yliopistossa. Kerran kirjoitin muutaman pätkän opiskelijajuhlia varten. Olen jopa maininnut mieltymyksestäni muutamalle valikoidulle tutulle! Uskoisin, että tärkein askel rohkeuden keräämisessä on varoa asioiden paisuttelua. Mikä tahansa voi tuntua mahdottomalta, jos siitä tekee suuren numeron omassa päässään, niin kuin minulle vaikuttaa käyneen. Se taas saattaa johtua siitä, että minua inspiroi eniten sanataiturit, joiden taso hipoo pilviä. Itsekriittisyys onkin usein kirjoittajan kirous - kuulemma jopa Sibelius poltti omia töitään. Mutta juuri siksi pitääkin uskaltaa. Uskaltamisen ansiosta meillä on Finlandia. Siksi tämä kolumni onkin seuraava askel itseni haastamisessa: kun sen julkaisen, en enää kirjoita kaapissa.