Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

KSML: Himoksen festareilla salakuvattua seksivideota jaettiin somessa – Tuomiota tapauksesta ei saatu

Himoksen juhannusfestivaaleilla kuvattua seksivideota levitettiin sosiaalisessa mediassa, mutta videon kuvaajaa ja levittäjää ei saatu varmuudella selvitettyä, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen. Keski-Suomen käräjäoikeudessa salakatselusta ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä syytettiin 24-vuotiasta keravalaismiestä. Hänen puhelimesta oli ladattu video juhannuksena 2017 WhatsApp-pikaviestipalvelun ryhmään, johon kuului 10-15 henkeä. Mies kiisti syyllisyytensä. Hänen mukaansa puhelin ja sen pin-koodi olivat muidenkin juhlijoiden käytössä musiikin soittamista varten. Kuvaamisen kohteeksi joutunut nainen oli huomannut, että kesken seksin joku tuli kuorma-autoon taskulampun tyylisen valon kanssa. Nainen oli käskenyt tulijaa poistumaan. Vastauksen perusteella hän kertoi tunnistaneensa äänen kuuluvaksi syytetylle miehelle. Oikeus katsoi, että on todennäköisempää, että mies itse kuvasi ja levitti videota puhelimellaan kuin että teon takana olisi ollut joku muu. Miehen syytteet kuitenkin hylättiin, koska on myös mahdollista, että joku muu on teon takana. Lue tästä Keskisuomalaisen alkuperäinen juttu.