Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Rintamaveteraani Viljo Nokelaisella on olkapäässä muisto jatkosodasta: ”Meitä ammuttiin niin, että kaislat vain katkeilivat vieressä”

Viljo Nokelaisen makuuhuoneessa henkarissa roikkuu tumma puku, jonka takin rinnusta koristavat kolme kunniamerkkiä. Valkoisena hohtava kauluspaita ja tumma solmio sujahtavat takin alle viikon päästä, kun Nokelainen astelee toivottamaan presidenttiparille hyvää itsenäisyyspäivää. Piakkoin 95-vuotias rintamaveteraani kertoo, että kutsu itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle on aiheuttanut töitä, kun vaatetusta on täytynyt viilata kuntoon. – Ei tässä iässä viitsi enää ihan kaikkea uutena hankkia. On hienoa päästä juhlimaan Suomen itsenäisyyttä Linnan juhliin. Poikani Juha Nokelainen lähtee mukaani juhlaan, Nokelainen kertoo näyttäessään postilaatikkoon muutama viikko sitten tipahtanutta arvokasta kutsua. Talvisodan syttymisestä tulee lauantaina kuluneeksi 80 vuotta. Jatkosodassa rintamalla taistellut Nokelainen kertoo, ettei hän vielä talvisodan aikana ymmärtänyt Suomen silloista tilannetta koko laajuudessaan. Vuoden 1939 lopulla hän eleli 14-vuotiaan nuorukaisen elämää kotitilallaan Parikkalassa. – Talvisota liippasi kyllä sillä tavalla läheltä, että sodan päätyttyä maaliskuussa vuonna 1940 hiihtivät suomalaiset takaisin kotipuolelle ja eräs yksikkö pysähtyi levähtämään meidän tilallamme. Meillä oli onneksi iso tupa, joten he mahtuivat hyvin kaikki sisälle. Äitini keitti heille kahvit, Nokelainen muistelee. Sodasta muistona arpi olkapäässä Vuonna 1943 17-vuotias Nokelainen lähti kutsuntojen kautta Kuopioon alokaskoulutukseen. Sieltä komppania lähetettiin Viipuriin täydennyskeskukseen. Viipurissa Nokelainen osallistui yhden Suomenlahden saaren valtaukseen. Taistelusta muistona miehellä on vasemmassa olkapäässä arpi siinä kohdalla, josta luoti repäisi lihaa matkaansa. – Kahlasimme kaislikossa saarta kohti. Vettä oli parhaimmillaan niin, että vain päämme näkyivät. Siinä ei nähnyt sivuilleen tai eteensä kovinkaan hyvin, kun korsi oli niin pitkää. Saarelta meitä ammuttiin niin, että kaislat vain katkeilivat vieressä. Saimme kuitenkin vallattua saaren, Nokelainen muistelee. Viipurista mies siirtyi Uuraaseen partioimaan pariksi viikoksi, mistä matka jatkui Ilomantsiin. Matkalla kahinointiin Nokelainen kohtasi tiellä hyökkäysvaunun. Hän oli yksin liikkeellä. Mies muistelee miettineensä, että käsiaseella hän ei tee nyt mitään. – Siinä meni jonkun aikaa, mutta sitten hyökkäysvaunusta ampua rojautettiin. Sain sirpaleen päähäni siitä hyvästä, ja minun piti lähteä käymään ensiapuasemalla. Onneksi ei käynyt pahemmin. Nokelainen kertoo, että hänen komppaniansa taisteli korpisodassa etulinjassa. Kun oli aika siirtyä taistelualueelle, ei Nokelainen muista juuri pelänneensä. Hänen mukaansa hänen komppaniassaan kaatuneiden määrä jäi pieneksi. Mies muistelee, että vain yksi heistä menetti henkensä Ilomantsissa. – Taistelimme rauhantuloon asti. Muistan, että saimme tiedon rauhasta, kun olin kaverin kanssa partioimassa Koitajoen varrella. Oli sateista ja yritimme pysyä lämpiminä. Naapuri ampuili jatkuvasti, mutta me emme saaneet enää tulittaa, vaan pidimme siinä mykkäkoulua vuorokauden verran. Rintamaveteraani muistelee, että rauhantulon jälkeen tunnelma oli aivan omanlaisensa. Lopulta Nokelainen pääsi palaamaan takaisin kotiin Parikkalaan. – Kotitilani sijaitsee parin kilometrin päässä rajasta. Siellä se on edelleenkin sukuni hallussa. ”Nykypäivänä sodasta ei juuri enää puhuta” Sodan päätyttyä Nokelainen päätyi lopulta Helsinkiin Raha-automaattiyhdistykselle töihin ja tapasi vaimonsa. Jämsään he päätyivät, kun Nokelaista pyydettiin Kaipolan paperitehtaalle töihin 1960-luvulla. Talo valmistui Kaipolaan muutama vuosi myöhemmin. – Tässä minä olen asunut siitä lähtien. Jäin leskeksi kymmenen vuotta sitten. Meillä on kuusi lasta. Nokelainen ei enää palaa usein ajatuksissaan sota-aikaan. Hän on kuitenkin kertonut kokemuksistaan lapsilleen aikanaan, mutta nykypäivänä sodasta ei enää juuri puhuta. – Se on etukin, ettei niitä menneitä asioita liikaa pyörittele mielessään. Ei siitä ole mitään hyötyä. En ole juuri puhunut kokemuksistani toisten veteraanienkaan kanssa. Joulukuun neljäs päivä 95 vuotta täyttävä Nokelainen on hyvässä kunnossa. Hän ajaa edelleen itse autoa eikä tarvitse edes laseja lukiessaan lehtiä. Omakotitalon ylläpitäminen pitää miehen kiireisenä, ja entinen urheilumies pyrkii pitämään kunnostaan huolta päivittäisillä kävelylenkeillä. – Urheilu on ollut iso osa elämääni. Liikuntapuoli on valitettavasti vähentynyt iän myötä. Enää ei kroppa kestä, vaikka mieli tekisi urheilla, aikanaan muun muassa soudun Pohjoismaiden mestaruuden nelikolla voittanut mies kertoo. Yhteydenpito rintamaveljiin on vähäistä Puhe kääntyy taas viikon päässä häämöttäviin juhliin. Nokelainen epäilee, ettei hän törmää tuttuihin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. – Jokunen komppaniakaveri on vielä elossa, mutta emme ole paljon yhteydessä. Ilomantsissa järjestettiin kesällä yhteistapaaminen, mutta minä en päässyt silloin paikalle, hän harmittelee. Nokelainen kertoo, ettei ole tarkemmin miettinyt, mitä aikoo tasavallan presidentille sanoa. – En ole koskaan tavannut häntä aiemmin, vaikka kirjeitä olenkin häneltä saanut. Siinä ei ole paljon aikaa jäädä juttelemaan, että toivotan varmasti vain hyvää itsenäisyyspäivää ja kiitän kutsusta.