Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Ravintoloita koskevien tiukempien rajoitusten määräytyminen sekava kahden maakunnan ikeessä olevalle Jämsälle – Monelle alan yrittäjälle kulunut vuosi on ollut hankala: ”Kyllä tässä on itku tullut monet kerrat”

Eilisestä, eli torstaista, lähtien kaikkien ravintoloiden on ympäri Suomen ollut hallituksen linjauksen mukaisesti suljettava ovensa viimeistään yhdeltä yöllä ja lopetettava anniskelu tuntia aiemmin. Ravintoloiden aukioloaikoja tiukennetaan kuitenkin jo tulevana viikonloppuna epidemiassa kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla. Tiukemmat rajoitukset koskevat valtioneuvoksen asetuksen mukaisesti Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntia. Asetus on aiheuttanut hämmennystä jämsäläisyrittäjissä sekä myös Jämsän Seudun toimituksessa. Jämsä kuuluu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin, mutta Keski-Suomen maakuntaan. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä koronaepidemia on THL:n luokituksen mukaisesti kiihtymisvaiheessa, mutta Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella vallitsee perustaso. – Ravintolalaki koskee kuitenkin maakuntia, joten tiukemmat rajoitukset eivät astu Jämsässä voimaan, vaan Jämsässä sovelletaan Keski-Suomessa voimassa olevia rajoituksia. Se, että rajoitukset koskevat maakuntia eivätkä sairaanhoitopiirejä – niin kuin voisi luulla, aiheuttaa kyllä hämmennystä, aluehallintoviraston viestintäyksikön päällikkö Jaana Lehtovirta kertoo. Koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa ravintolat ja anniskelupaikat on suljettava viimeistään kello 23 ja anniskelu päättyy kello 22. Asiakkaita voi ottaa sisään enintään puolet maksimimäärästä. Tiukentuneet rajoitukset astuvat voimaan sunnuntain vastaisena yönä kello 00. Tautitapaukset vaikuttavat Jämsänkosken Bar Montun yrittäjä Katja Kunnari kertoo, että torstaina voimaan astuneet rajoitukset tekevät kyllä jo tarpeeksi hallaa liiketoiminnalle, sillä Montun vilkkaimmat asiointiajat ovat lauantain ja sunnuntain vastaiset yöt kello yhdestä eteenpäin. Monttu olisi normaalisti auki perjantaisin ja lauantaisin neljään ja muina päivinä yhteen–kahteen. – Ovathan nämä rajoitukset meille tosi iso isku, se on selvää. Ne vaikuttavat suoraan myös työntekijöiden tarpeeseen. Jo tuo kevään aalto iski yrittäjät ahtaalle, eikä enää oikein pystyisi ottamaan tätä vastaan, Kunnari toteaa. Kesä meni Montussa olosuhteisiin nähden hyvin. Keväällä rajoitusten ollessa tiukimmillaan asiakkaat saapuivat normaalia aiemmin nauttimaan terassikeleistä. – Silloin asiakkaat sopeutuivat aika hyvin siihen, että baari meni kymmeneltä kiinni. En usko, että sama tulee nyt tapahtumaan, koska enää ei ole terassikelit, vaan pimenevä syksy. Kunnari kertoo, että asiakaskunnasta putosi keväällä jo iäkkäämmät ihmiset pois. – Nyt kun tapauksia on taas todettu täällä Jämsässäkin, voi olla, että ihmisten liikkuminen vähenee entisestään. Se kuitenkin lohduttaa, että olemme kaikki alan yrittäjät tässä samassa veneessä. Vaikka tulevaisuus on epävarma ja rajoituksia tiedetään aina vain muutama viikko eteenpäin, ei ovia olla Montussa kokonaan sulkemassa. – Niin kauan mennään eteenpäin, kun me vain pystymme porskuttamaan. Toivotaan, että tilanne kääntyy parempaan suuntaan ja tiukempiin rajoituksiin ei tarvitsisi ryhtyä, Kunnari toteaa. Koskettaa monia Jämsänkoskella General Way Pubia pyörittävä, Jämsänkosken yrittäjien puheenjohtajanakin tunnettu, Sirpa Seppälä kertoo, että kulunut vuosi on ollut henkisesti raskas. – Kyllä tässä on itku tullut monet kerrat. Eikä pelkästään itseni tai oman yrityksen puolesta, vaan ihan meidän kaikkien puolesta. Kyllä tämä on ollut haastavaa aikaa monelle, ja tilanteesta kärsivät yrittäjät monella alalla. General Way Pubissa tehdään parhaillaan remonttia vesivahingon vuoksi. Seppälä uskoo, että pubi aukeaa rajoitetuin aukioloajoin viikon 43 viikonlopuksi. – Sattui ihan hyvään saumaan tämä remontti. Kyllä nämä uudet tartunnat ovat saaneet ihmiset varovaiseksi. Teemme nyt remontin loppuun ja katsomme sitten, mitkä rajoitukset meitä koskevat. Kesä meni Seppälän mukaan suhteellisen hyvin. – Asiakkaamme olivat erittäin vastuullisia. Vaikka meillä anniskellaan alkoholia, niin paljon käydään myös kahvilla ja syömässä. Varman päälle HimosAreenalla keikkakausi käynnistyy toden teolla vasta pikkujoulukauden alkaessa marraskuussa. Vallitsevat koronarajoitukset ovat voimassa lokakuun loppuun, ja ne on HimosAreenalla otettu huomioon kuun aikana järjestettävissä tapahtumissa. – Nyt viikonloppuna meillä on dj-ilta ja sitten kuun lopulla on Kultakurkku-karaoke, HimosLomien toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju kertoo. Mäntyharju kertoo, että vuosi on mennyt täysin koronan kourissa. HimosLomat on myynyt tapahtumiin lippuja vain 45 prosenttia koko kapasiteetista, vaikka välillä olisi saanut ottaa enemmänkin väkeä sisään. – Olemme pelanneet tämän varman päälle. Voi olla, ettei kysyntäkään olisi suurempaa tässä tilanteessa. Haasteita on toisinaan aiheuttanut lyhyellä varoitusajalla voimaan astuvat muutokset. – Se on ollut ikävää, että välillä täsmällisiä tulkintoja on saanut odotella pitkään. Nytkin tiistai-iltana saimme tietää, miten torstaina voimme olla auki. Se vaikuttaa jo henkilöstöönkin, Mäntyharju toteaa. Epävarmuus tulevasta haastaa Kesäkuun alussa Hulkkion satamassa ovensa avanneella Ravintola Myrskyllä oli hyvä ensimmäinen kesä poikkeuksellisesta ajasta huolimatta. – Kesä meni tosi hyvin ja oli positiivinen yllätys. Meillä on ollut live-esiintyjiä, ja olemme järjestäneet myös esimerkiksi onkikisoja, ravintolapäällikkö Jania Vihmalo kertoo. Myrskyssä on tiedossa keikka myös ensi viikon viikonloppuna. Vihmalon mukaan rajoituksiin oli varauduttu jo etukäteen ja esiintyjiä on pyydetty aloittamaan syksyn keikat jo kello 21. – Pisimmillään olimme kesällä yökahteen saakka auki. Olimme joka tapauksessa ajatelleet, että syksyn tullen aukioloaikoja supistetaan ja ovet menevät kiinni puoliltaöin. Vihmalo toteaa, että koronapandemian mukanaan tuoman epävarmuuden kanssa on vaikea elää. Rajoituksia tiedetään aina vain muutama viikko eteenpäin, joten tulevan ohjelmiston suunnittelu vaikeutuu. – Muuttuviin tilanteisiin on vain sopeuduttava, mutta haastavathan nämä rajoitukset meitä. Meille on tulossa paljon esimerkiksi pikkujouluporukoita. Jos rajoitukset kiristyvät entisestään, on sitten ryhdyttävä toimenpiteisiin, hän summaa.