Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Eurovaalikone Podcast Kaupallinen yhteistyö

Kaveria ei vieläkään jätetä – Sotamies Esko Peltosen maallinen tomumaja palasi kotipitäjän multiin 76 vuoden jälkeen

Suomen armeija teki talvi- ja jatkosodan aikana välittämisen historiaa. Kaveria ei jätetä -henki oli vahva. Sotilaat pitivät toisistaan huolta loppuun asti. Ketään ei helpolla hylätty virumaan sotatantereille. Hyvästä pyrkimyksestä huolimatta jotkut jäivät sinne jonnekin. Kaikkiaan talvi- ja jatkosodan melskeissä katosi 10 000–13 000 suomalaista sotilasta. Yksi heistä oli jämsäläinen sotamies Esko Peltonen . Pari viikkoa sitten Peltosen tomumaja palasi kotiin. Vainaja laskettiin pienoisarkussa Jämsän sankarihautausmaalle, jossa hänellä oli valmiina muistolaatta. Tämä johtuu siitä, että heti sodan jälkeen myös kentälle jääneet oli tapana siunata sankarivainajina. Peltonen oli kaukopartiomies Peltonen syntyi 1921 Edessalon saaressa. Hän kaatui kaukopartiotehtävässä maaliskuussa 1943 Syvärin eteläpuolella, Kuzran kylän liepeillä. Jämsän sotavainajien matrikkelin mukaan Peltonen vietti lapsuutensa Edessalossa ja kävi Edesniemen kansakoulua. Hän oli ehtinyt avioitua ja häneltä jäi vaimo ja lapsi. Tottuneena metsässä liikkujana ja hiihtotaitoisena hän oli usein mukana kaukopartioretkillä. Se vaati kovaa kuntoa ja rohkeutta, seikkailumieltäkin. Maaliskuussa 1943 suoritettiin jälleen tällainen retki. Partio oli palaamassa jo omalle puolelle, kun pojat joutuivatkin vihollisen yllättämiksi. Vain pari miestä pääsi omalle puolelle, loput kaatuivat. Niin jäi Peltonen kentälle yli 70 vuoden ajaksi. Mutta miten on mahdollista, että sotavainajia löytyy vielä vuosikymmenien jälkeen? – Kesäisin Karjalassa liikkuu vapaaehtoisia etsijäryhmiä. Viime kesänä he löysivät kaikkiaan 39 suomalaissotilaan jäänteet, kertoo Markku Kiikka , joka itsekin on ollut mukana etsinnöissä. Jo 1 300 vainajaa löytynyt Kentälle jääneiden etsintää organisoi Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys, jonka asiamies Markku Kiikka on. – Itseäni kiinnostaa Suomen sotahistoria. Siksi olen mukana toiminnassa, hän perustelee. Etsintä on ollut mahdollista vuodesta 1991 lähtien, jolloin Suomi ja silloinen Neuvostoliitto tekivät asiasta valtiosopimuksen. Tähän mennessä on löytynyt yli 1 300 vainajaa. Toimintaa rahoittaa Suomen puolustusministeriö. Noin puolella suomalaisista kentälle jääneistä sotilaista on tallella tuntolevy. Sen perusteella on helppo päästä vainajan henkilöllisyyden jäljille. – Lisäksi löytyy nappeja, puukkoja ja muita esineitä, joiden perusteella kansallisuus voidaan päätellä, kertoo Kiikka. Vainajan kansallisuus voidaan varmistaa näin ollen lähes sadan prosentin varmuudella. Etsinnöissä löytyy toki myös entisiä vihollisia. – Vanhat taistelupaikat, juoksuhaudat ja korsujen pohjat, sieltä heitä löytyy. Joskus tosi läheltä asutustakin on löytynyt. Metallinpaljastimet helpottavat työtä. Henkilöllisyys varmentuu dna-testillä Kesän aikana löytyneet kootaan aluksi Viipuriin Pietari-Paavalin kirkkoon. Lokakuussa jäänteet tuodaan oikeustieteen laitokselle Helsinkiin. Jos tuntolevy on tallella, löytyy Kansallisarkistosta numeroa vastaava sotilaskantakortti. Kortin kautta päästään henkilötietoihin käsiksi ja lopuksi suoritetaan dna-testi luunäytteen perusteella. – Tämän jälkeen etsitään elävä lähisukulainen, jolta myös otetaan näyte. Näin henkilöllisyys vielä varmentuu, selittää Kiikka. Kun sukuselvitys on tehty ja alkuperäinen kotikunta löytynyt, palaa sotamies vihdoin kotiin. – Jos henkilöllisyyttä ei pystytä selvittämään, vainaja saatellaan Lappeenrannan yhteishautaan. Edit. 27.4. klo 13.27: Korjattu sodassa kadonneiden sotilaiden lukumäärä.