Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Jämsänjoki tarjoaa ihanteellisen harjoitteluympäristön kilpasoutajalle – ”Soutuveikkoihin sopisi hyvin pari 10-vuotiasta mukaan”

Tuuli on hyinen ja villasukat ovat tarpeen, kun kilpasoutaja Anni Keisanen , 28, lähtee treenaamaan Jämsänjoelle. – Jalat ovat kylmälle alttiit. Muuten tässä tulee lämmin, kun kymmenenkin kilometriä kerralla soudan, hän sanoo. Rannalla häntä kirittää valmentaja Ari Järvinen , joka kehuu Jämsänjoen mahdollisuuksia kilpasoudun harkkaratana. Joellehan pääsee leutoina talvina lähes ympäri vuoden soutamaan. – Tänä vuonna harjoittelukausi alkoi jo helmikuun puolella. Keisanen on kotoisin Lehtimäeltä, mutta hän asuu ja opiskelee Jyväskylässä. Harjoittelupaikka on kuitenkin Jämsänjoki, jossa hän vetää lenkkiä useita kertoja viikossa. Liikuntatieteiden opiskelijan treenirata ulottuu Paunusta rautatiesillan alle ja takaisin. Etelän suunnassa hän käy kääntymässä Ysitien sillan alla. – Joki on huippupaikka soutaa ja jokainen joen mutka alkaa olla minulle tuttu, hän hymyilee. Kiikkerä vene vaatii taitoa Joella on tilaa harjoitella. Näin varhain keväällä ei Keisasen lisäksi joella juuri muita näykään. Myös Takon Soutajat Tampereelta käyvät silloin tällöin Jämsänjoella ennen järville pääsyä. Keisasen 14-kiloinen hiilikuidusta valmistettu harjoitteluvene herättääkin huomiota. Miten noin kapoinen ja kiikkerä vene yleensä pysyy vaaterissa? – Ei se aluksi aivan helppoa olekaan, mutta joella en ole koskaan kaatunut. Soutaminen kannattaa aloittaa kyllä puuveneellä, hän vinkkaa muille. Hän itse on soutanut kilpaa noin kolme vuotta. – Ensin harrastin soutua mielen virkistyksenä. Vähitellen olen löytänyt lajin kilpailumielessä ja oppinut oikeasti soutamaan. Kilpasoutuvene on ihan jotain muuta kuin mökkiveneet, joten tekniikan sisäistäminen vie aikaa. Maallikosta on yllättävää esimerkiksi tieto, että 70 prosenttia kilpasoudussa on jalkatyötä. Kisoja peruttu koronan takia Soutaminen alkoi viehättää Keisasta entistä enemmän, kun aiempi hiihtoura tyssäsi akillesjänteen vammaan. Hän päättikin investoida olympialuokan harjoitusveneeseen, jonka hinta on uutena yli 15 000 euroa. Keisasen seura on Jämsänjoen Soutuveikot. Tulevaksi kesäksi hänellä oli tähtäimessä useat kilpailut, mutta esimerkiksi opiskelijoiden EM-kisat on jo koronaepidemian vuoksi peruutettu. – Elokuussa on SM-kilpailut. Niiden järjestämisestä on vielä toivoa. Ari Järvinen on valmentanut kilpasoutajia parikymmentä vuotta. Hänen mukaansa kilpasoutu sopii oikein hyvin jopa kolmekymppisille urheilijoille, sillä ikä tuo lajiin kestävyyttä. Toki soutu-uralle voi lähteä nuorenakin. – Tällä hetkellä harjoitusporukkaamme sopisi hyvin pari noin 10-vuotiasta soutajaa, hän sanoo. Veneitä jämsäläisseuralla on, joten mukaan päästäkseen ei ihan ensimmäiseksi tarvitsisi lähteä venekaupoille.